Arkistot

Seuratoiminnan kehittämistuki on nyt haussa

JULKAISTU: 5.11.2021, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Seuratoiminnan kehittämistuen haku vuodelle 2022 on avattu urheiluseuroille. Opetus- ja kulttuuriministeriön tuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Tukea on mahdollista hakea 30.11.2021 klo 16.15 saakka.

Lisätietoja ja hakuohjeet Seuratoiminnan kehittämistuki (seuratuki) – OKM – Opetus- ja kulttuuriministeriö (minedu.fi)

Kuka on tanssiurheiluseurasi kantava voima?

JULKAISTU: 5.11.2021, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Suomessa toimii yli 9000 urheiluseuraa, jotka liikuttavat yli miljoonaa suomalaista. Seuratoiminnassa on mukana jopa puoli miljoonaa vapaaehtoista työntekijää, jotka huolehtivat monista urheiluseuran tehtävistä valmennuksesta hallintoon ja tiedottamisesta kilpailujen järjestämiseen.

Suomalaiset urheiluseurat eivät pyörisi ilman vapaaehtoistyötä tekeviä. He tekevät vuosittain jopa 50 miljoonaa tuntia vapaaehtoistyötä, jonka taloudellinen arvo on noin 700 miljoonaa euroa. Heistä jokainen ansaitsee kiitoksen.

Tänäkin vuonna OP Ryhmä ja Olympiakomitea valitsevat #kiitosseuratoimija -somepostausten joukosta vuoden vapaaehtoisen seuratoimijan, joka saa seuralleen kiitoksena 3000 euron stipendin. Vuoden seuratoimija 2021 julkistetaan 3.12., jolloin juhlitaan Vapaaehtoisten päivää Suomessa.

Kuka on urheiluseurasi kantava voima?

On aika miettiä, kuka sinun urheiluseurassasi ansaitsee julkisen kiitoksen. Kenelle seurassa soitetaan, kun nappulakisoihin kaivataan kuskia tai kuuluttajaa? Kuka järjestää talkooväen? Kuka somettaa ja päivittää nettisivut? Kuka viheltää pelit ja teippaa haaverit? Kuka auraa lumet ja huoltaa kentät? Kuka paistaa buffet-pullat, keittää kahvit? Kuka sammuttaa valot, kun peli on päättynyt?

Tunnistatko urheiluseurasi luottotyypin, joka jaksaa ideoida, kehittää ja kannustaa ja joka saa homman kuin homman rullaamaan? Tämä tehopakkaus on usein tehnyt jo sen, mistä muut vielä puhuvat. Nyt on aika kertoa, kuka hän on ja miksi hän ansaitsee julkisen kiitoksen.

Kerro siis sosiaalisessa mediassa, kuka olisi sopiva henkilö vuoden 2021 vapaaehtoiseksi seuratoimijaksi, postaa ehdotuksesi ja lisää #kiitosseuratoimija 21.11.2021 mennessä.

Kansainvälisen kilpailutoiminnan päästyä vauhtiin

JULKAISTU: 4.11.2021, KATEGORIAT: Kansainväliset asiat, Maajoukkuetiedotteet

Kansainvälinen kilpailutoiminta on jo päässyt hyvin vauhtiin eri lajeissa. COVID-19 -pandemia ei kuitenkaan ole vielä laantunut, ja eri maissa otetaan edelleen käyttöön/on käytössä erilaisia matkustusrajoituksia ja/tai vaatimuksia maahanpääsylle ja matkustamiselle.

Ennen matkan ostamista ottakaa selvää kunkin matkakohteen matkustusrajoituksista ja -säännöistä jo etukäteen, ja pitäkää kohdemaan tilannetta aktiivisesti silmällä lähtöpäivään saakka. Useat maat, myös Euroopan sisällä, edellyttävät maahantulijoilta esimerkiksi täytettyä Passenger Locator Card:ia jo ennen lentokoneeseen siirtymistä. Rajoitukset ja vaatimukset voivat muuttua hyvinkin nopeasti.

Euroopan maiden osalta voi hyödyntää esimerkiksi Re-open EU -palvelua (linkki avautuu toisella verkkosivustolla), sekä eri maiden omia viranomaissivustoja.

 

Kokeilukilpailut 2021-2022

julkaistu 10.8.2021, nostettu listalla ylemmäs 16.9.2021, päivitetty lisätiedoilla VL-jaoksen kokouksen jälkeen 4.11.2021, lisätty 15.12.2021 tieto kokeilujen jatkumisesta vuonna 2022. Muksutähti- ja lasten erilliskilpailujen ohjeet 27.5.2022.

Vakio- ja latinalaistanssijaos on avannut seuraavat kokeilukilpailut:

  • Seniorien GP-osallistumiset: Seniori I – II ja Seniori III – V. Kuten aiemminkin, kokeilua jatketaan.
  • PreChampionship: nuoriso – yleinen – seniori E-C -taitoluokkien pareille. Kuten aiemminkin, kokeilua jatketaan.
  • Jury-kokeilu: Jury mukana vain muutamassa ennalta määritellyssä kilpailutapahtumassa. Kuten aiemminkin, kokeilua jatketaan.
  • Reuna-alueen kilpailuissa tuplaosallistuminen E- ja D-luokkiin. Kuten aiemminkin, kokeilua jatketaan.
  • Uusi! Soolokilpailukokeilu (päivitetty 4.11.2021):
    • F- ja E-luokka,  Sarjoja neljä: lapset, juniorit, nuoriso + aikuiset, seniorit
    • F- ja E-luokan pukusäännöt, tanssit, koreografiat, arvostelu
    • Erillisiä naisten ja miesten sarjoja ei ole; kaikki tanssivat yhdessä ja arvostellaan yhdessä; muuten normaalit kisakäytänteet
    • Seuran tulee lähettää kilpailijakortistolle sähköposti soolokisaajan perustamisesta kilpailuyksiköksi. Sen jälkeen hänet voi ilmoittaa soolosarjaan.
    • Nousupisteet:

a) Tanssija, joka tanssii ainoastaan soolotekniikkaluokassa, kerää normaaleita nousupisteitä. Hän voi myös nousta D-luokkaan pelkillä soolotekniikkapisteillä ja esim. aloittaa parin kanssa tanssimisen keräämiensä pisteiden mukaisesti.
b) Kilpailuyksiköksi rekisteröidyn tanssiparin osapuolet saavat osallistumisoikeuden ja voivat halutessaan osallistua myös soolotekniikkaan, mutta eivät saa nousupisteitä

    • Starttimaksut: Seura saa itse päättää starttimaksusta ja sen suuruudesta.

Urheilijoiden valmennus- ja harjoitteluapurahojen haku 2022 käynnissä

JULKAISTU: 4.11.2021, KATEGORIAT: Maajoukkuetiedotteet

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain urheilijoille verottomia valmennus- ja harjoitteluapurahoja valtion talousarvion rajoissa. Apurahaa myönnettäessä otetaan ensisijaisesti huomioon urheilijan tulos- ja menestyskehitys suhteessa lajin kansainväliseen tasoon ja kehitykseen sekä sen lisäksi menestys kansainvälisissä arvokisoissa.

Apurahaa ei kuitenkaan myönnetä urheilijoille, joiden verotettavat tulot viimeisimmässä vahvistetussa verotuksessa ylittävät 80 000 euroa.

Haku on käynnissä 15.11.2021 klo 16:15 saakka. Lisätietoa ja hakuohjeet OKM:n sivulla (linkki avautuu toisella verkkosivustolla).

Latinalaistanssien suomenmestaruuksista kamppailtu Oulussa

JULKAISTU: 31.10.2021, KATEGORIAT: Mediatiedotteet, Tulostiedotteet, Vakio- ja latinalaistanssit

Latinalaistanssien SM-kilpailun palkintopöytäOululainen Telemark Team ry järjesti vuoden 2021 Latinalaistanssien Suomenmestaruuskilpailut Ouluhallissa lauantaina 30.10. Aikaisemmin tänä vuonna käyttöön vihitty Ouluhallin uusi Liikuntahalli tuli samalla onnistuneesti kastettua myös tanssiurheilun kilpailukäyttöön.

Yleisen, Championluokan voittoon taituroi onnistuneesti viimevuotista suomenmestaruuttaan puolustanut helsinkiläisen Team HSDS ry:n pari Robert Virenius – Veera Hedman. Pari oli merkitty kansainvälisen tuomaripaneelin toimesta kaikkien tanssien parhaaksi. Hopealle sijoittui pari Laszlo Konstantin Kálmar – Kastanja Rauhala (Swivel, Salo) ja pronssille Leo Pusa – Inka Hakomäki (Team HSDS, Helsinki).

Nuoriso-ikäsarjan voiton nappasi niin ikään viidellä sijalukupisteellä syyskuussa vakiotanssien suomenmestaruuden napannut, viimeistä vuottaan nuorisossa kilpaileva oululaispari Miikka Ahonen – Ellen Puotiniemi (DSC Oulu). Rodion Mudarissov – Diana Kojonen (TK Master, Helsinki) sijoittui hopealle ja Lassi Kokkonen – Saaga Bruun (Dance Flow Kuopio) pronssille.

Juniorien suomenmestariksi kruunattiin helsinkiläistä Team HSDS ry:tä edustava pari Kaapo Tusa – Madeleine Tigerstedt. Pari otti voiton ennen viimevuotisia mestareita ja tällä kertaa hopealle tullutta paria Stefan Kagadi – Maria Soitonen (Lumets, Helsinki). Nikita Haruns – Anastasija Prikul (TK Master, Helsinki) sai pronssia.

Seniorien suomenmestaruuteen ylsi ensimmäisessä yhteisessä kilpailussaan viidellä sijalukupisteellä oululaispari Toni Rasimus – Tiina Kilponen (DSC Oulu). Petri Järvinen – Ulla Järvinen (Star, Helsinki) otti varmoin ottein viimevuotiseen tapaan hopeaa ja Tommi Räty – Maria Skyttä (Team HSDS, Helsinki) pronssia.

Kilpailupäivän aikana käytiin myös ilman SM-titteliä olevia kilpailuluokkia. Kaikki kilpailupäivän tulokset ovat nähtävillä tuloslaskennan sivulla osoitteessa http://www.stelnet.fi/tulv21/tt30102021/index.html (linkki avautuu toisella verkkosivustolla).

Vakio- ja latinalaistanssien arvokilpailutapahtumat jatkuvat Ikäkausimestaruuskilpailuilla Naantalissa 13. – 14.11. ja GP-kilpailuilla Tampereella 20.11. sekä Vaasassa 11.12.

Latinalaistanssien SM-kilpailut Oulussa lauantaina

JULKAISTU: 27.10.2021, KATEGORIAT: Kilpailutiedotteet, Mediatiedotteet, Vakio- ja latinalaistanssit

Oulu täyttyy lauantaina 30.10.2021 latinalaistanssirytmeistä latinalaistanssien SM-kilpailujen saapuessa Ouluhalliin. Telemark Team ry:n järjestämän kilpailutapahtuman aikana kamppaillaan suomenmestaruuksista neljässä eri ikäsarjassa.

Kilpailupäivä käynnistyy klo 10:30 ilman SM-titteliä olevilla kilpailuilla. SM-kilpailut käynnistyvät n. klo 12 seniorien ja juniorien ensimmäisillä kilpailukierroksilla. Iltapäiväkilpailut avataan klo 13:30 ja päivän päättää yleisen, ns. Champion-luokan finaali ja palkintojenjako klo 17:55 alkaen.

Lisätiedot osallistujista, aikataulusta ja sisäänpääsylippujen myynnistä löytyvät SM-kilpailun sivulta: https://telemarkteam.fi/latin-sm-kilpailut-2021/

Kilpailutapahtumasta tuotetaan livestream, jonka liput ovat myynnissä osoitteessa https://striimi.eu/kauppa/
(em. linkit avautuvat toisella verkkosivustolla)

 

Kuka on Vuoden Tanssiurheiluvalmentaja 2021?

JULKAISTU: 25.10.2021, KATEGORIAT: Maajoukkuetiedotteet, Seuratiedotteet

Tanssiurheiluliiton talous- ja hallintovaliokunta pyytää lisenssiurheilijoita asettamaan ehdokkaita Vuoden Tanssiurheiluvalmentaja 2021 -äänestykseen.

Vuoden Tanssiurheiluvalmentaja 2021 on hyvä urheiluvalmentaja, jota kuvaavia piirteitä ovat mm. välittäminen, lajiosaaminen, pedagoginen osaaminen, tuki, kokonaisvalmennuksesta huolehtiminen, hyvä, positiivinen ja kannustava vuorovaikutus urheilijoiden ja sidosryhmien kanssa, yhteistyökyky, kehittyminen ja eettinen valmentajuus.

Esityksiä pyydetään kaikista tanssiurheiluvalmentajista, mutta Vuoden Tanssiurheiluvalmentaja 2021 -äänestykseen nostetaan vain lisensoituja valmentajia.

Esitykset pyydetään 31.10.2021 mennessä osoitteessa: https://forms.gle/QkuArnUs8HPJdRLz5 (linkki avautuu toisella verkkosivustolla) (HUOM! Ehdokasasettelua jatkettu viikolla!)

Vuoden Tanssiurheiluvalmentaja 2021 julkistetaan Tanssiurheiluliiton syyskokouksessa 28.11.2021 ja palkitaan kahden hengen staycationilla sekä maksuttomalla valmentajalisenssillä vuodeksi 2022.