Kategoria: Yleinen

Seuraesittely Revontulitanssijat, Rovaniemi

JULKAISTU: 13.3.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Tanssiurheiluseura Revontulitanssijat  on täyttänyt kuluvana syksynä 35 vuotta ja on tällä hetkellä maan pohjoisin jäsenseura. Alkuvuosien vakio- ja latinalaistanssien harrastajaseurasta on vuosien myötä kasvanut monilajinen tanssiyhteisö Rovaniemen alueelle. Seurassa voi nyt harrastaa tanssia soolona, parina tai ryhmissä. Tanssivalikoimaan kuuluvat niin erilaiset lattaritunnit kuin paritanssi- ja katutanssiryhmät, eri ikäryhmille lapsista aikuisiin.
Nuori tyttö tanssii yksi lavalla.
Seuran tavoitteena on mahdollistaa tanssin harrastaminen sekä kuntoilu että kilpailumielessä. Kausittaiset näytökset ovat toimineet esiintymisareenana  omien harrastajien lisäksi myös muille paikallisille tanssitoimijoille, jotka ovat olleet mukana esiintymässä.
miehiä ja naisia tanssii parin kanssa ringissä.
Salimme on tanssijoiden käytössä viikkotuntien ulkopuolella, jolloin taitoja voi jokainen käydä hiomassa vielä ohjattujen harjoituksien lisäksi.
Miehiä ja naisia tanssii ryhmässä soolona mustissa ja punaisissa vaatteissa.
Seuran toiminnan johtamisesta ovat aina vastanneet aktiiviharrastajat. Tavoitteena on jatkossakin olla alueella ns. matalan kynnyksen tanssiseura, jonne on mukava tulla riippumatta taustasta ja lähtökohdista.

Naisia tanssii ryhmässä kellohameissa.

Terveisiä Zagrebista WRRC:n AGM:stä

JULKAISTU: 10.3.2025, KATEGORIAT: Yleinen
Terveisiä Zagrebista WRRC:n AGM:stä Pirjolta & Juhalta!

Lauantain workshopeissa keskusteltiin mm.:
– Acrobatic rock’rollin (RR) uudesta arviointisysteemistä. Myös Boogie Woogie commissio on aloittanut vastaavan työn
– RR formaatioiden expancionista
– WRRC:n ja WDSF:n uudelleen allekirjoitetusta jäsenyyssopimuksesta

Sunnuntaina ohjelmassa olivat tavanomaiset vuosikokousasiat sekä:
– Valittiin vuodeksi 2025 Vice President of Legal Affairs Leo Beck, Saksa
– Valittiin suomalainen Outi Paavola Election Committeen puheenjohtajaksi
– Jatkettiin venäläisten urheilijoiden, toimihenkilöiden ja valmentajien osallistumiskieltoa WRRC:n toimintaan seuraavaan AGM:n saakka


Lasten tanssiharrastuksen suuntaviivat – uusi linjaus työn alla

JULKAISTU: 10.3.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Lasten liikunnan uusi suunta -työryhmä kokoontui 6.3. keskustelemaan tarkemmin työryhmän tavoitteista sekä keinoista niiden saavuttamiseksi. Päätavoitteeksi määriteltiin, liittohallituksen päätöksen mukaisesti, Lasten tanssin linjauksen laatiminen, jossa asetetaan harrastamisen ja kilpailemisen reunaehdot kaikille liiton alaisille tanssilajeille sidosryhmiä kuullen.

Linjauksen pitkän aikavälin tavoitteena on rakentaa kestävä ja lapsilähtöinen tanssiurheilukulttuuri, joka innostaa lapsia tanssiharrastuksen pariin sekä tukee heidän fyysistä ja sosiaalista kehitystään. Tavoitteen saavuttamiseksi työryhmä on määritellyt useita konkreettisia toimenpiteitä, kuten linjauksen huomioiminen liiton strategian keskeisenä osana ja seurojen tukeminen linjauksen suuntaisen toiminnan kehittämisessä.

Linjaustyö toimii alkusysäyksenä lasten tanssin kehittämiselle. Seuraava askel on nykytilanteen kattava kartoitus, johon hyödynnetään myös Suomen Voimisteluliiton ja Suomen Taitoluisteluliiton asiantuntemusta. Työryhmä jatkaa aktiivista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa varmistaakseen, että tanssiurheilun tulevaisuus rakentuu kestävälle ja lapsia innostavalle pohjalle.

kolme pientä poikaa tanssimassa.

Tarjoa liikuntaa senioreille

JULKAISTU: 6.3.2025, KATEGORIAT: Yleinen

IKILIIKKUJAN TEEMAVIIKKO 10-16.03.2025

Nyt on hyvä hetki nostaa myös seurojen senioritoimintaa esiin, sillä Ikiliikkuja-teemaviikkoa vietetään 10.–16.3.2025. Kun iäkkäitä kannustetaan liikkumaan, on hyvä hetki pysähtyä miettimään myös kohderyhmää seuratoiminnan näkökulmasta. Mitä mahdollisuuksia tämä kasvava joukko voisi tuoda toimintaan? Ikiliikkuja-viikkoon voi osallistua monella tapaa esimerkiksi järjestämällä avoimet ovet -tapahtumia, organisoida liikuntatapahtuman, markkinoida kevään liikuntatarjontaa tai ottaa liikkumisen puheeksi iäkkään kanssa.

Toiminnan järjestäminen voi sopia hyvin esimerkiksi seuroille, joilla on omia tiloja. Tilat ovat usein päivällä tyhjillään ja eläkeläisillä on silloin aikaa liikkua. Tarjoamalla liikuntaa senioreille:

  • ohjaajien osaaminen monipuolistuu,
  • yhteistyö kunnan kanssa vahvistuu,
  • tilojen käyttöaste nousee ja
  • jäsenmäärä kasvaa.

Lue lisää täältä!

Seniori tanssi

Muistathan ilmoittautua lasten tanssin valmennuksen kehittämispäivään viimeistään 10.maaliskuuta!

JULKAISTU: 6.3.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Tanssiurheiluliitto järjestää 16. maaliskuuta klo 15–18 lasten tanssin valmennuksen kehittämispäivän Sporttitalolla (Valimotie 10, Helsinki). Voit osallistua tilaisuuteen myös etänä. Tapahtuma on maksuton ja se on suunnattu erityisesti alle 12-vuotiaiden lasten tanssinopettajille, valmentajille/ohjaajille ja koreografeille.

Ilmoittaudu mukaan sähköpostitse toimisto@tanssiurheilu.fi tai Suomisportissa tästä linkistä: https://www.suomisport.fi/events/5a2ca446-ff99-413e-a0c3-4545ea0e64ea viimeistään 10.maaliskuuta.

Tervetuloa!

Kehittämospäivän aikataulu

Hyödynnä näkyvyytesi tanssin superviikonlopussa Valkeakoskella 12.–13.4.2025!

JULKAISTU: 5.3.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Hyödynnä näkyvyytesi tanssin superviikonlopussa Valkeakoskella 12.–13.4.2025!

Suomen Tanssiurheiluliitto tarjoaa tanssiurheiluseuroille, tanssikouluille ja yhteistyökumppaneille upean mahdollisuuden mainostaa toimintaansa huippuluokan tapahtumassa!

Mainosvaihtoehdot:

📌 Laitamainos (60 cm x 120 cm) + screeninäkyvyys – 300 € (alv 0 %) + mainoksen tekokoulut 50 € (alv 0 %)

📌 Pelkkä screeninäkyvyys – 150 € (alv 0 %)

🏆 Miksi mainostaa?
✅ Tavoitat tanssin harrastajat, perheet ja lajin ystävät kahden päivän ajan
✅ Näkyvyyttä sekä paikan päällä että lauantain YouTube-livelähetyksessä
✅ Näkyvyys sekä lauantaina että sunnuntaina tapahtumapaikalla

Varmista paikkasi ja kasvata näkyvyyttäsi tanssiurheilun huipputapahtumassa!

📩 Varaa mainospaikkasi nyt: pirjo.koivula@dancesport.fi

Jäsenyhdistysten vuosi-ilmoitus, kysely on avattu – vastaa 28.3.2025 mennessä!

JULKAISTU: 5.3.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Kyselyn tärkeä tavoite on liiton oman toiminnan kehittäminen ja jäsenyhdistysten tarpeiden parempi huomioiminen.

Vuosi-ilmoituksen kautta saadun tiedon pohjalta voimme kehittää koulutusta, kohdentaa toimenpiteitä jäsenyhdistysten haasteiden ratkaisemiseksi ja tarjota parempaa tukea jäsenyhdistysten esiin tuomissa asioissa.  Annettujen vastausten yhteenvedon tietoja hyödynnetään myös liiton strategiatyössä ja OKM:n yleisavustushaussa. Vuosi-ilmoituskyselyyn vastaaminen on jokaisen seuran etu ja velvollisuus.

Ajantasaiset yhteystiedot tärkeitä

Tärkeä osa kyselyä on jäsenyhdistysten yhteystietojen päivittäminen. Liitto on jo vuosia lähettänyt jäsenyhdistyksille Jäsentiedotteita, jotka sisältävät tärkeää informaatiota. Jokaisen jäsenyhdistyksen tulee huolehtia, että yhteystiedot ovat ajan tasalla.

Vuosi-ilmoituskyselyyn vastaaminen on kaikkien seurojen velvollisuus. Vastaa kyselyyn viimeistään 28.3.2025 mennessä!

Jäsenyhdistyksen vuosi-ilmoitus 

Ruutuja joihin kynällä piirretään väkäsiä.

Toiminnanjohtajan palsta 10/25

JULKAISTU: 5.3.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Niin liitossa kuin seuroissakin aletaan olla siinä vaiheessa vuotta, jolloin edellisen vuoden toimintaa kootaan Vuosikertomukseen. Mitä oli suunniteltu ja mitä sitten lopulta saatiinkaan tapahtumaan. Myös taloutta ja taloussuunnitelman toteutumista tarkastellaan kriittisesti ja pohditaan mitkä toimet vaikuttivat tilinpäätöksen lopputulemaan. Tässä vaiheessa voidaan todeta, että Tanssiurheiluliiton taloudenpito onnistui vuonna 2024 hyvin ja talous tulee päätymään odotettua positiivisempaan lopputulokseen. Vuoden 2024 positiivisen tuloksen ja vuoden 2025 budjettisuunnitelman myötä varautuminen suurempiin yleisavustuksen leikkauksiin, vuonna 2026, on hyvällä tolalla. Tieto vuoden 2025 yleisavustuksesta on saatu ja avustuksen leikkaus oli n 4,5 %, 13 000 €.

Liitto tarvitsee tietoa jäsentensä tilasta vuonna 2024. Tietoja tarvitaan, jotta liitto voi paremmin vastata sekä kentältä tuleviin tarpeisiin että rahoittajatahon esittämiin kysymyksiin. Tällä viikolla lähetetään jäsenyhdistyksille Vuosi-ilmoitus- kyselyn linkki Jäsentiedotteessa. Linkki Forms-kyselyyn julkaistaan myös kotisivujen Uutispalstalla. Vastausaikaa kyselyyn on 3 viikkoa. Kyselyyn täyttäminen ja palauttaminen määräaikaan mennessä on jokaisen jäsenyhdistyksen velvollisuus. Toimisto toivoo, että jokainen jäsenyhdistys hoitaa velvoitteensa, jotta kyselyn yhteenvetoa päästään tekemään heti huhtikuun alusta. Tuloksia hyödynnetään liiton Vuosikertomuksessa ja tavoite on, että tulokset saadaan esiteltyä kevätkokouksessa. Dataa tullaan käyttämään myös vuoden 2026 strategisen suunnittelun tukena ja valtionavustushaun pohjana syksyllä 2025.

Yksi viime vuoden toiminnan tavoitteista oli luoda liittoon uusi Valmentajalisenssijärjestelmä, jonka avulla saadaan osoitettua rahoittajalle lajin uskottavuus liikunta ja urheilulajina sekä sitoutettua seurojen ohjaajat/valmentajat/opettajat liiton Vastuullisuusohjelman mukaiseen eettiseen ja vastuullisen valmennustoimintaan seuroissa. Uudistusta työstettiin monilajisessa työryhmässä lähes koko vuosi 2024 ja loppuvuodesta liittohallitus hyväksyi linjauksen Valmentajalisenssi käyttöönotosta. Asia esiteltiin myös syyskokoukselle 2024, joka hyväksyi liittohallituksen esityksen Valmentajalisenssin käyttöönoton, siihen liittyvät periaatteet ja toimintatavat. Näin ollen Valmentajalisenssiuudistus saatiin tehtyä Toimintasuunnitelman mukaisesti.

Seuroja pyydettiin ilmoittamaan omat ohjaajat/valmentajat/opettajat liittoon 28.2.2025 mennessä. Koska liittohallituksen tekemä linjaus ja jäsenkokouksen hyväksymä lisenssin käyttöönotto ja toimintatapa ovat jäsenseuroja velvoittavia odotus oli, että lähes kaikki seurat olisivat ilmoituksen tehneet. Erityisen velvoittava linjaus oli Tähtiseuroille, joita liitossamme on 17.  Vastaus saatiin 15 seuralta, joista vain pieni osa oli Tähtiseuroja. Ilmoituksen palauttamiselle on nyt annettu lisäaikaa 13.3. saakka. Seurat voivat noudattaa liittohallituksen kokouksessaan 27.2. tekemää tarkennusta, joka löytyy linkissä olevasta uutisesta https://www.dancesport.fi/2025/02/28/seurojen-ilmoitettava-valmentajansa-liittoon/ sekä lukea uutisen Valmentajalisenssiä koskien tästä linkistä https://www.dancesport.fi/2025/03/04/hox-seurojen-puuttuvat-valmentajaluettelot/

Hankittujen Valmentajalisenssien määrä on jo nyt noussut vuoden 2024 tasosta, 18 lisenssiä, huomattavasti, yli 120 lisenssiin. Erityisesti seuroissa toimivat ammattilaiset ovat olleet aktiivisia lisenssien hankinnassa. Toivottavasti suuntaus jatkuu saman laisena ja saamme luotettavasti osoitettua lajissa toimivien ohjaajien/valmentajien/ammattilaisten määrän.  Kiitos kaikille lisenssin hankkineilla vastuullisesta ja koko lajia hyödyttävästä toiminnasta.

Mukavaa kevään odotusta

Pirjo

Jos mieltäsi askarruttaa joku asia, ota rohkeasti yhteyttä

(050-4080 122 tai pirjo.koivula(a)dancesport.fi)

HOX! SEUROJEN PUUTTUVAT VALMENTAJALUETTELOT

JULKAISTU: 4.3.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Liittohallitus linjasi ja syyskokous vahvisti syksyllä 2024  uuden Valmentajalisenssin käyttöönoton, sekä tavan jolla seurat ilmoittavat omat valmentajansa liittoon.

Valmentajalisenssin käyttöönotosta ja valmentajien ilmoittamisesta liittoon on julkaistu kolme uutista 18.12.2024, 6.2.2025 ja 28.2.2025. Asiasta on informoitu ja muistutettu myös Jäsentiedotteella.

Seurojen tuli ilmoittaa valmentajansa liiton toimistoon 28.2.2025 mennessä. Velvoite koski erityisesti Tähtiseuroja. Liiton 67:stä seurasta 15 on toimittanut valmentajaluettelon. Erittäin suuri kiitos näille seuroille:

Buumi DanceSport
Blue&White
Bolero
Boogie Tour
Botafogo
Breik
Dance Flow
DSC Oulu
Habanera
Kotkan Hyrrät
OikeaRytmi
Swivel
TanssiDans
Telemark Team
Vakita

Kaikkia niitä seuroja, jotka eivät vielä ole valmentajaluetteloa toimittaneet velvoitetaan lähettämään valmentajaluettelo liiton sähköpostiin toimisto@tanssiurheilu.fi 13.3.2025 mennessä. Mikäli luetteloa ei ole ko päivään mennessä toimitettu liittohallitus tulee ottamaan käyttöön sääntöjen mukaiset kurinpitotoimet.