Kategoria: Tulostiedotteet

Oulun GP-kilpailuissa vakio- ja latinalaistanssien hurmaa

JULKAISTU: 5.11.2022, KATEGORIAT: Mediatiedotteet, Tulostiedotteet, Vakio- ja latinalaistanssit

Oulussa kilpailtiin tänään vakio- ja latinalaistanssien GP-kilpailut paikallisen tanssiurheiluseuran, TelemarkTeamin järjestämänä. Ouluhalliin oli kokoontunut kilpailemaan lähes 80 paria ja yli 150 tanssijaa. 

Champion-sarjan vakiotanssien vakuuttavaan voittoon tanssivat Markus Kinnunen ja Ellen Puotiniemi TKMaster Helsingistä. Hopeaa ottivat La’Team Kaarinan Henrik Saastamoinen ja Lotta Niinivaara. Pronssi taas matkasi Kirkkonummelle TanssiDansin parille Aleksi Ahola ja Fay Antikainen

Latinalaistanssien osalta Champion-sarjan kärkikaksikko löytyi Vantaalta, kun Vakitan parit ottivat kaksoisvoiton Miko Sirolinnan ja Silja Rantalan voittaessa ja Matti Kaksosen ja Hanna Pörstin sijoittuessa hopealle. Team HSDS:n nuori pari Kaapo Tusa ja Madeleine Tigerstedt tanssivat hienosti pronssille. Sirolinna ja Rantala voittivat kaikki finaalin tanssinsa, mutta himmeämmistä mitaleista käytiin tiukkaa taistelua. 

Nuorison vakiotanssien voittoon tanssivat Stefan Kagadi ja Adriana Johanson (Lumets). Hopeaa nappasivat Champion-sarjassakin sijoittuneet Aleksi Ahola ja Fay Antikainen (TanssiDans Kirkkonummi) ja pronssia Arseni Vorobyev ja Kelly Rudenko Lumetsista. 

Nuorison latinalaistanssien kärkisijat menivät kaikki helsinkiläispareille. Voiton otti Champion-sarjassakin hyvin pärjänneet TeamHSDS:n Kaapo Tusa ja Madeleine Tigerstedt. Toiseksi sijoittui vakiotanssien voittajat Stefan Kagadi ja Adriana Johanson Lumetsista, ja kolmanneksi Eetu Niittymäki ja Inka Haataja niin ikään TeamHSDS:stä. 

Kotiyleisön suosikit Matti Mankkinen ja Ella Pruikkonen järjestävästä Telemark Teamista ottivat voiton juniori 2 -sarjan vakiotansseissa. Latinalaistansseissa pari sijoittui pronssille. Latinalaistanssien voiton nappasi toisen paikallisen seuran, DSC Oulun Eero Pulli ja Anni Vilmi. Benjamin Ahti ja Hede Liis Kilp Turun Bolerosta nappasivat hopeaa sekä vakio- että latinalaistansseissa. Vakiotansseissa pronssille tanssivat Vakitan Felix Valtonen ja Nuppu Kantola

Seniori 1-2 sarjan vakiotansseissa voittoon ylsivät Kimmo Ahonen ja Päivi Rautio (DanceLine Tampere) voittaen vakuuttavasti kaikki finaalitanssit. Hopeaa tanssivat Jarno Vaajoki ja Aini Minkkinen (Quickstep Vihti) ja pronssia Alexander Ivanitskiy ja Pauliina Homsy (TK Master Helsinki). 

Saman sarjan latinalaistanssien voittajiksi tanssivat Jari Laatta ja Sanna Leskinen Buumi DanceSportista. DSC Oulun Toni Rasimus ja Tiina Kilponen nappasivat hopeaa ja Voltan Pasi Rautio ja Minttu Pajunen pronssia. 

Seniori 3-5 sarjassa sekä vakio- että latinalaistanssit voittivat Ari Hinttu ja Marika Boström Rolling Vaasasta. Vakiotanssien hopeaa ottivat saman seuran Vesa Karhunen ja Ritva Karhunen, jotka sijoittuivat latinalaistansseissa pronssille. Latinalaistanssien toisen sijan taas nappasivat DSC Oulun Tommi Rainola ja Sirpa Kovaniemi.

Lisäksi Ouluhallissa kilpailtiin kaksi muuta sarjaa junioreissa sekä kolme lasten sarjaa. Järjestävän seuran Telemark Teamin tanssijat Eemil Holopainen ja Riana Taimela veivät voiton juniori 2 E-sarjassa ja Sauli Saarelainen ja Isela Leukkunen juniori 2 D-sarjassa.  

Toisen paikallisen seuran, DCS Oulun tanssijat Pavel Zakharov ja Lena Ståhlberg häikäisivät lasten avoimessa kuuden tanssin sarjassa, Okko Haatainen ja Mira Gröhn lasten 2 D-sarjassa ja Niklas Liimatainen ja Selma Saarelainen lasten 2 E-sarjassa. 

Kilpailun kaikki tulokset löytyvät osoitteesta: http://www.stelnet.fi/tulv22/te05112022/

Kisajärjestäjien sivut:https://telemarkteam.fi/gp-kilpailut-2022/



Hopeaa ja pronssia Suomeen – Markus Kinnunen ja Ellen Puotiniemi nappasivat mitalit Baltic Grand Prix -kilpailuista

Perinteikäs Baltic Grand Prix järjestettiin jälleen Latvian Riikassa. Kilpailut olivat kolmipäiväiset (30.9.-2.10.2022), ja suomalaiset menestyivät upeasti viikonlopun kilpailuissa! Markus Kinnunen – Ellen Puotiniemi sijoittui U21-vakiotansseissa pronssille ja Rising Star -vakiotansseissa hopealle. Lisäksi Nikita Haruns ja Anastasija Prikul ylsivät nuorison latinotanssifinaaliiin sekä Dmitri Borovski ja Laura Galashenkova aikuisten International Openin finaaliin. Molemmat parit sijoittuivat finaalin viidensiksi! 
Mitalistit Kinnunen ja Puotiniemi olivat erityisen innoissaan viikonlopun kilpailuista: ”Tanssi parani päivä päivältä! Olemme todella iloisia erityisesti siitä, että saimme parhaan tanssimme sunnuntai-illan aikuisten International Openiin. Tämä oli loistava startti myös siinä sarjassa ja melkein pääsy semifinaaliin näin kovatasoisessa kilpailussa mm. aikuisten EM-finalisteja vastaan tekee meidät erittäin tyytyväiseksi. Sunnuntaina voitimme myös edellisinä kilpailupäivinä meidät voittaneet, mikä saa tietenkin hymyn huulille.”
”Tunnelma oli katossa, vaikka pandemian vuoksi joulukuulta lokakuulle siirretyissä kilpailuissa oli selkeästi vähemmän pareja aikaisempiin vuosiin nähden. Haluammekin kiittää pääjärjestäjiä sekä Latvian tanssiurheiluliittoa onnistuneista kilpailuista!” kehuivat Kinnunen ja Puotiniemi kilpailun toteutusta. He myös kokivat, ettei Baltic Grand Prix pettänyt taaskaan heidän odotuksiaan, vaan kilpailut olivat jälleen järjestetty kaikki yksityiskohdat huomioon ottaen.
”Nyt palaammekin heti takaisin sorvin ääreen treenisalille yhdessä valmentajiemme kanssa, jotta pääsemme parantamaan tanssiamme seuraavissa kilpailuissamme Rotterdamissa, Hollannissa,” kommentoivat Kinnunen ja Puotiniemi kilpailukauden jatkoaan.

Suomeen kolme mitalia discotanssin maailmanmestaruuskisoista – kultaa naisten freestyle solo -luokasta!

JULKAISTU: 23.9.2022, KATEGORIAT: Disco-, street-, performing arts, Tulostiedotteet

Laaja kaarti suomalaistanssijoita lähti edustamaan Suomea discotanssin maailmanmestaruuskilpailuihin Katrineholmiin, Ruotsiin (15.-18.9.2022). Kilpailut olivat menestyksekkäät – kolme mitalia Suomeen kotiintuomisina!

Mette Palkoranta voitti kultaa Disco Freestyle solo female adults -sarjassa. Lyneth Hirvela sijoittui kolmanneksi Disco Freestyle solo female junior 1 -luokassa. Neea Visuri ja Ava Heinikangas ottivat hopeaa luokasta Disco Dance duo junior 1.

Lue FDO:n lisää kilpailusta ja osallistujista: https://fdo.fi/2022/09/05/osallistujat-ja-sijoitukset-mm-disco-15-18-9/ (Sivu päivittyy sijoituksista vielä.)

Mette Palkoranta
Lyneth Hirvela
Neea Visuri ja Ava Heinikangas

Pari Harju – Pyykkönen pyörätuolitanssin maailmancupin kilpailussa vakaasti viidensiä, samalla oman luokkansa ykkösiä

JULKAISTU: 22.9.2022, KATEGORIAT: Paratanssiurheilu, Tulostiedotteet

Slovakian Kosicessa 10.-11.9. tanssitussa World cup -kilpailussa oli osallistujia peräti 15 maasta, mikä havainnollistaa hyvin kansainvälisen pyörätuolitanssimaailman vihdoin palanneen pandemiaa edeltäneeseen aktiiviseen kilpailutoiminnan aikaan. Vuorovuosin tanssittavista EM- ja MM-kilpailuista Kosicen kilpailu vastaa vuoden suurinta arvokilpailua. EM-kilpailut tanssitaan Prahassa, Tsekeissä 28.-30.10.2022.

Kaukaisimmat osallistujat Kosicen kilpailussa olivat Brasiliasta, Meksikosta, Kiinan Taipeista sekä Kazakstanista. Eurooppalaisten maiden edustajia kilpailussa nähtiin muun muassa Itävallasta, Belgiasta, Saksasta, Israelista, Italiasta, Hollannista ja Sloveniasta. Suomea edusti combi 1 – luokassa pari Tuuli Harju – Timo Pyykkönen sekä single 1 – ja single 2 -luokissa tanssijat Tiina Uimonen ja Pirjo Pappila. Tuuli Harju kilpaili myös single-luokassa.

Lauantaina tanssitussa single-kilpailussa Tuuli Harju sijoittui finaalissa 5. sijalle. Tiina Uimonen ylsi single 2 -luokassa semifinaaliin sijalle 9 ja freestylessä noin sijalle 10. Pirjo Pappilan single-tanssin sijoitus oli 10. Palkintosijat menivät Meksikoon ja voitto Kazakstaniin.

Yhdistetyssä combi 1 – ja combi 2 -luokkien vakiotanssifinaalissa Kymenlaakson vuoden 2021 vammaisurheilija -palkinnon saaneet Tuuli Harju ja Timo Pyykkönen tanssivat finaalin sijalle 5 – ollen ainoa combi 1 -luokan pari finaalissa. Sunnuntaina tanssitussa combi 1 -luokan freestyle-kilpailussa Harju-Pyykkönen sijoittui vakioiden tapaan finaalin 5. sijalle. Parin latinalaistanssien sijoitus oli koko viikonlopun tapaan 5. sija.

Koska combi 2 -luokassa tanssivilla on toimintakykyä luokan combi 1 -tanssijaa laajemmin, finaalisijoitus osoitti parin olevan erinomaisessa kunnossa syksyn tulevia EM-kilpailuja varten. ”Tanssimme vakiot uudella tavalla vapaalla koreografialla, jolloin saimme tanssiin lisää joustavuutta ja vauhtiakin, kun ruuhkan vuoksi koreografiaan ei tullut turhia keskeytyksiä”, Timo Pyykkönen kertoi.

”Ennen Prahan EM-kilpailuja edessä on vielä maajoukkueleiritystä ja valmennustunteja, joista saamme varmasti hyvät opit mukaan kauden arvokilpailuun, Timo Pyykkönen valaisee suunnitelmia.

10-tanssin EM-kilpailut osoittivat Euroopan kärjen kovan tason

JULKAISTU: 21.9.2022, KATEGORIAT: Mediatiedotteet, Tulostiedotteet, Vakio- ja latinalaistanssit

Juho Lipsonen ja Saana Pellinen edustivat Suomea viikonloppuna (17.9.) Portugalin Vagosissa 10-tanssin Euroopan mestaruuskilpailuissa.

Vaikka Lipsosen ja Pellisen mukaan tanssi tuntui sujuvan paremmin kuin pari viikkoa aiemmin MM-kisoissa, pari tippui kuitenkin ensimmäisenä jatkosta ennen toista kierrosta, mikä jäi heillä hampaan koloon. Pari sijoittui näin ollen sijalle 25.

Lipsonen-Pellinen kilpailee seuraavan kerran lokakuussa lauantaina 8.10. suomenmestaruustittelistä. ”Kolme viikkoa kovaa treeniä 10-tanssin SM-kisoihin, joissa tavoite on tanssia vieläkin paremmin”, kommentoi pari kilpailukauden jatkoaan.

Lisätietoja EM-kilpailujen tuloksista löydät osoitteesta: https://www.worlddancesport.org/Event/Competition/European_Championship-Vagos-23285/Adult-Ten_Dance-58155

Suomalaismenestystä boogie woogien World Cupista!

Lauantaina 10.9. käytiin vuoden kolmas boogie woogien World Cupin osakilpailu, jossa Suomea edusti junioreissa Aaron Koivunen – Ida-Loviisa Koivunen sekä yleisessä sarjassa edustivat Juho Päivinen – Ida Keränen ja Samuli Kalliala – Pinja Sarviluoma. Kilpailut järjestettiin Saksan Königsbrunnissa.

Kilpailupäivä oli suomalaisittain erittäin menestyksekäs! Aaron ja Ida-Loviisa Koivunen nappasivat kultaa junioreista. Pari voitti jopa 11 pisteellä seuraavaksi sijoittuneen. Lisäksi Juho Päivinen ja Ida Keränen voittivat yleisestä sarjasta upeasti hopeaa sekä Samuli Kalliala ja Pinja Sarviluoma sijoittuivat samaisessa sarjassa neljänneksi.

Juho ja Ida kokeilivat erilaista lähestymistapaa kilpailupäivään: ”Aiemmissa kilpailuissa päätavoitteemme on ollut päästä finaaliin, ja finaaleissa olemmekin olleet sekä fyysisesti että psyykkisesti väsyneitä. Nyt Königsbrunnin kilpailussa päätimme keskittyä erityisesti finaalisuorituksissa onnistumiseen ja tasaisen vahvojen alkukierrosten jälkeen saimme parhaat suorituksemme tanssittua illan finaalissa.” Strategian muutos tuotti tulosta, ja pari oli onnessaan sijoituksestaan: ”Hopea tuntui loistavalta voitolta, sillä pronssille jäänyt italialaispari on aiemmissa kilpailuissa sijoittunut edellemme.”

Vaikka Juholla ja Idalla on vasta muutama kansainvälinen kilpailu takana yhdessä, nousivat he hopean myötä maailman rankingissa kymmenen parhaan parin joukkoon boogie woogiessa. Pari lähtee sekä hyvillä että luottavaisin mielin valmistautumaan lokakuun Geneven osakilpailua kohti.

Samuli ja Pinja palasivat vihdoin kilpailemaan 10 kuukauden tauon jälkeen polvileikkauksen jäljiltä. Pari kommentoi kilpailuaan Königsbrunnissa seuraavasti: ”Oli huippua päästä taas kisalattialle! Suorituksemme oli melko tasaisia koko päivän ajan ja olemme todella tyytyväisiä 4. sijaan. Kiitos valmentajille ja tiimille, ketkä ovat ammattitaitoisesti tukeneet meitä ja paluutamme kisalattialle!”

Kilpailupäivän kaikki tulokset löydät osoitteesta: https://wrrc.dance/competitions/results-detail-view/?id=387 

Boogie woogien yleisen sarjan finaaliparit Königsbrunnissa 10.9.

Masi Saurén ja Anna Tyutyunyuk boogie woogien MM-hopealle

JULKAISTU: 14.8.2022, KATEGORIAT: Mediatiedotteet, Rock'n'swing -tanssit, Tulostiedotteet

Stuttgartissa Saksassa perjantaina ja lauantaina käydyissä WRRC Boogie Woogien MM-kilpailuissa saatiin jälleen suomalaismenestystä. Suomen kuuden parin joukkue venyi parhaimpaansa ja tuloksena oli kolme finaalipaikkaa, joista yksi palkintosijoitus.

Boogie woogie Main Classin tämän hetken Suomen kirkkaimmat tähdet, vuoden 2021 maailmanmestarit Masi Saurén ja Anna Tyutyunyuk onnistuivat jälleen arvokilpailussa ja nappasivat Saksasta mukaansa MM-hopeaa. Koko kilpailun niukkaakin niukemmassa johdossa ollut helsinkiläispari käynnisti kilpailun finaalin hitaan kierroksen varmasti ja vakuuttavasti, ja johti finaalia kuudella sadasosapisteellä ennen italialaisparia Dimitri Masotti – Alessia Ghezzo. Lähdettäessä nopealle kierrokselle metelöivä stuttgartilaisyleisö ja valtava italialaisten fanien kannustus sai kuitenkin italialaisparin tekemään elämänsä suorituksen ja pari karkasi loppupisteissä suomalaisten edelle ja MM-kultaan. Ruotsin Nils Andrén – Bianca Locatelli vei nimiinsä pronssiset mitalit.

Vasta vuoden alusta yhteisen boogie woogie -tanssimatkansa aloittanut pari Juho Päivinen – Ida Keränen onnistui myös kilpailussaan saavuttaen finaalitavoitteensa. Parin sijoitus lopputuloksissa oli seitsemäs, mihin pari oli erittäin tyytyväinen. Kilpailun jälkeen yksi tuomariston jäsenistä kommentoi finaalin olleen kaikenkaikkiaan hyvätasoinen. Kolmas kilpailun suomalaispari, vuoden alussa junioreista Main Class -sarjaan siirtynyt pari Kimi Manner – Ella Äijänaho onnistui kilpailussa myös mainiosti sijoittuen 18:ksi.

Juniorien MM-kilpailussa nähtiin jännittäviä suomalaishetkiä heti alkukierroksilta alkaen. Kansainvälisen arvokilpailudebyytin tehneet kaksi suomalaisparia, Samuel Vaulimo – Elise Vaulimo ja Aaron Koivunen – Ida-Loviisa Koivunen kokivat päivän aikana monenlaisia kommelluksia ja sulattivat saksalaisyleisön sydämet aiheuttaen valtavat huuto- ja kannustusmyrskyt aina ollessaan lattialla. Molemmat parit saivat alkukierroksilla lattian haltuunsa kokonaisuudessaan, sillä osallistujamäärän ollessa pariton yksi pari sekä ensimmäisellä kierroksella (Koivuset) että hope roundilla (Vaulimot) sai koko yleisön jakamattoman huomion suoritukselleen.

Samuel ja Elise Vaulimo käyttivät hope roundille tulleen mahdollisuuden hyväkseen ja urakoivat tiensä Beethovensalissa käytyyn finaaliin ja lopputuloksissa seitsemännelle sijalle. Aaron ja Ida-Loviisa Koivunen yksinä kilpailun nuorimmista osallistujista ylittivät itsensä ja pari sijoittui lopputuloksissa 11:ksi. Kilpailun voiton vei italialaispari Fabio Rovedoni – Arianna Martinucci.

Seniorien MM-kilpailussa kuopiolaispari Jarkko Jetsonen – Viivi Jetsonen sijoittui 17:ksi. Hope roundilta jatkoonpääsy jäi alle kahden pisteen päähän. Savolaisparilla oli lupsakkaan tyyliinsä välittömästi selitys olemassa puuttuville pisteille: ”Jos olisi muistettu tehdä viimeisen puolen minuutin aikana loputkin kuviot, niin olisi varmasti oltu jatkossa,” Viivi tokaisi pilke silmäkulmassa ja jatkoi Jarkon säestämänä: ”Kolme viidestä kuviosta muistettiin vetää!” Pari siirtyi kuitenkin hyvillä mielin seuraamaan ja kannustamaan muita suomalaispareja. Seniorien kilpailun voittajaksi taituroi ranskalaispari Stéphane Martins – Stéphanie Arnaud.

Kilpailuissa paikalla joukkueen mukana ollut lajipäällikkö Pirjo Koivula oli erittäin tyytyväinen parien suorituksiin: ”Jokainen pari suoriutui omalla tasollaan ja kolme finaalipaikkaa on hyvä tulos. On hienoa, että myös finaalien ulkopuolelle tällä kertaa jääneet parit onnistuivat näyttämään parastaan.”

Boogie Woogie MM-kilpailut Stuttgart 12. – 13.8.2022

Tulokset koottuna WRRC:n sivulla: wrrc.org/results/2022-330

Kultaa suomalaisille Zürichin boogie woogien World Cupista

JULKAISTU: 19.6.2022, KATEGORIAT: Mediatiedotteet, Rock'n'swing -tanssit, Tulostiedotteet

Neljä suomalaisparia kilpaili eilen lauantaina 18.6. Zürichissä järjestetyssä boogie woogien World Cupissa. Suomalaispareja oli mukana niin junioreissa, senioreissa kuin yleisessä luokassa.

Voiton World Cupin yleisessä luokassa vei näyttävästi tuore suomenmestaripari Masi Saurén – Anna Tyutyunyuk. Myös Juho Päivinen ja Ida Keränen pääsivät samassa sarjassa finaaliin, mutta he jäivät kuitenkin tällä kertaa mitaleitta sijoittuen lopulta sijalle kuusi.

Junioreissa Aaron Koivunen ja Ida-Loviisa Koivunen jäivät ilman finaalipaikkaa sijoittuen kokonaistuloksissa kahdeksanneksi.

Jarkko Jetsonen ja Viivi Jetsonen jäivät senioreissa semifinaalien ulkopuolelle ja he sijoittuivat sijalle 23.

Kilpailun tulokset löytyvät WRRC:n sivuilta (linkki avautuu toisella verkkosivustolla): https://www.wrrc.org/results/2022-382/#

Rock’n’swingin suomenmestaruudet ratkottiin Helsingissä

JULKAISTU: 13.6.2022, KATEGORIAT: Mediatiedotteet, Rock'n'swing -tanssit, Tulostiedotteet

Lauantaina 11.6. ratkottiin rock’n’swingin himoitut suomenmestaruudet. Rock’n’Swing Dance Club Cometsin järjestämissä SM-kilpailuissa päästiin vauhdikkaisiin tunnelmiin kesäisessä Helsingissä.

Yleisessä sarjassa kuninkuuslaji boogie woogien SM-voittajiksi kruunattiin upeasti toistamiseen Masi Saurén – Anna Tyutyunyuk (Rock’n’Swing Dance Club Comets). Hopeaa sarjassa veivät Juho Päivinen ja Ida Keränen (Rock’n’Swing Dance Club Comets) sekä pronssille suoriutuivat Kimi Manner ja Ella Äijänaho (Tanssiseura Baunssi).

Boogie woogien juniori 2 -sarjan SM-voittajiksi tanssivat itsensä Aaron Koivunen ja Ida-Loviisa Koivunen (Rock’n’Swing Dance Club Comets). Toiseksi sijoittui Samuel Vaulimo –  Elise Vaulimo (Rock’n’Swing Dance Club Comets) ja kolmanneksi hämeenlinnalaispari Niko Lukkala – Selma Asell (Tanssiseura Baunssi).

Boogie woogie senioreiden suomenmestaruuden vei kuopiolaispari Jarkko Jetsonen – Viivi Jetsonen (Dance Flow Kuopio). Toiselle sijalle sijoittui helsinkiläinen pari Timo Huhtinen – Helena Metsä (Rock’n’Swing Dance Club Comets) ja kolmannelle sijalle sijoittui niin ikään helsinkiläispari Esa Kuivanen – Arja Taipale (Rock’n’Swing Dance Club Comets).

Buggin yleisen sarjan kultaa vei näyttävästi jo toistamiseen Juho Päivinen – Ida Keränen (Rock’n’Swing Dance Club Comets). Tanssiseura Baunssia edustavat Kimi Manner ja Ella Äijänaho ottivat hopeaa ja Boleroa edustavat Mikke Tilli ja Leena Lammela pronssia.

Juniorien buggin voiton vei Samuel Vaulimo – Elise Vaulimo (Rock’n’Swing Dance Club Comets). Toiseksi sijoittui Aaron Koivunen – Ida-Loviisa Koivunen (Rock’n’Swing Dance Club Comets) ja kolmanneksi Niko Lukkala – Selma Asell (Tanssiseura Baunssi).

Senioreissa buggin SM-kultaan ylsivät Timo Huhtinen ja Helena Metsä (Rock’n’Swing Dance Club Comets). Kotkalaiset Marko Pirkkalainen ja Maiju Pirkkalainen (Kotkan Hyrrät) ottivat hopeaa ja puolestaan helsinkiläiset Timo Arstila ja Heli Koskinen  (Rock’n’Swing Dance Club Comets) ottivat pronssia.

Lindy Hopin yleinen sarjan suomenmestaruuden voittivat upeasti Olli Rasi ja Saana Perälä (Tanssiseura Swing Team). Timo Huhtinen ja Helena Metsä (Rock’n’Swing Dance Club Comets) ottivat sarjassa hopeaa. Kolmanneksi suoriutui puolestaan kotkalaispari Juho Markku – Marjaana Muuri (Kotkan Hyrrät).

Lindy Hopin junioreiden suomenmestareiksi kruunattiin Aaron Koivunen ja Ida-Loviisa Koivunen (Rock’n’Swing Dance Club Comets).

Rock’n’roll naisformaatioiden SM-voiton otti helsinkiläinen Rocky Roads (Rock’n’Swing Dance Club Comets). Toiseksi kilpailussa sijoittui tamperelainen SwingStars (Tanssiseura Swing Team).

Erilliskilpailuna käytiin rockabillyn SM-kilpailu. Yleisessä sarjassa Rock’n’Swing Dance Club Cometsin parit ottivat mittaa toisistaan rockabilllyn parissa. Rockabillyn voittoon selviytyi Juha Martikainen – Nina Kuuliainen. Hopeaa sarjassa otti Timo Huhtinen – Helena Metsä ja pronssia puolestaan Petri Heiskanen – Jaana Laakkonen.

Yleisen sarjan suomenmestarikruunun niin ikään erilliskilpailuna käydyssä fuskussa vei Kimi Manner – Ella Äijänaho (Tanssieura Baunssi). Toiseksi sijoittui tamperelainen pari Olli Rasi – Saana Perälä (Tanssiseura Swing Team) ja kolmanneksi sijoittui turkulainen pari Mikke Tilli – Leena Lammela (Bolero).

Timo Huhtinen ja Helena Metsä  (Rock’n’Swing Dance Club Comets) voittivat tuplakultaa seniorisarjassa, kun he voittivat ilmiömäisesti buggin lisäksi myös fuskun kultaa. Hopealle senioreiden fuskussa ylsivät puolestaan Marko Pirkkalainen ja Maiju Pirkkalainen (Kotkan Hyrrät) sekä Esa Kuivanen ja Arja Taipale (Rock’n’Swing Dance Club Comets) ylsivät pronssille.

Lisäksi mukana oli kilpailuja, joissa ei kisattu suomenmestaruuksista. Näitä kilpailuja oli niin boogie woogiessa, buggissa kuin rock’n’rollissa ja fuskussakin.

Tanssiseura Rocking Flamesin joukkueet kilpailivat vastakkain rock’n’rollin tyttöformaatioissa. Voiton sarjassa vei joukkue Rock Girls ja hopealle sijoittui Rock Soul.

Rock’n’rollin yleisen sarjan duo-kilpailun voitti Inka Heinonen – Sara Hell (Tanssiseura Rocking Flames). Samaa seuraa (Tanssiseura Rocking Flames) edustava pari Venla Linna – Sade Tuominen sijoittui sarjassa toiseksi.

Junioreiden rock’n’rollin duossa voiton veivät Elsa Laaksonen ja Kerttu Jurvanen (Tanssiseura Rocking Flames). Hopeaa sarjasta ottivat Elsa Mäkelä ja Eevi Toivonen sekä pronssia Karo Raimaa ja (Reen) Siwali Tadburom, joista molemmat parit edustavat myös Tanssiseura Rocking Flamesia.

Yleisessä rock’n’rollin soolokilpailussa kultaa vei Inka Heinonen (Tanssiseura Rocking Flames). Sara Hellsten (Tanssiseura Rocking Flames) sijoittui sarjassa toiseksi ja Oona Kalavainen kolmanneksi (Tanssiseura Swing Team).

Junioreiden rock’n’rollin soolossa kisasivat vastakkain Tanssiseura Rocking Flamesin juniorit. Voiton sarjassa vei Kerttu Jurvanen. Toiseksi junioreiden soolossa sijoittui Venla Hallinmäki ja kolmanneksi Oona Kaskela.

Boogie woogien yleisen D:n voittoon ylsivät Rock’n’Swing Dance Club Cometsin ikiomat Arto Latvala ja Piia Niskala. Junioreissa IKM-sarjan kultaa ottivat Alarik Koivunen ja Martta Laakkonen (Tanssiseura Baunssi).

Buggissa voiton veivät yleisessä D:ssä Susanna Silvola ja Oona Kalavainen (Tanssiseura Swing Team). Tanssiseura Baunssin Alarik Koivunen ja Martta Laakkonen tanssivat myös ikäkausimestareiksi junioreiden buggissa.

Fuskun yleisen D:n voittajiksi kruunattiin, buggin tapaan, Susanna Silvola ja Oona Kalavainen (Tanssiseura Swing Team). Fuskun junioreiden sarjan voittivat Aaron Koivunen ja Ida-Loviisa Koivunen (Rock’n’Swing Dance Club Comets).

Kilpailun tulokset löytyvät järjestävän seuran sivulta (linkki avautuu toisella verkkosivustolla): https://comets.fi/rock-swing-tanssien-sm-kisojen-2022-tulokset/

Kovatasoinen nuorison 10-tanssin EM-kilpailu tullut päätökseensä Puolan Gliwicessa!

JULKAISTU: 12.6.2022, KATEGORIAT: Tulostiedotteet, Vakio- ja latinalaistanssit

Elias Saastamoinen ja Emmiina Alimattila Puolassa 11.6.2022Nuorison 10-tanssin EM-kisat kisattiin eilen lauantaina 11.6. aurinkoisessa Puolan Gliwicessa. Kilpailuun starttasi 27 paria – jokaisesta maasta vain yksi paras pari. Suomea kilpailussa oli edustamassa Elias Saastamoinen-Emmiina Alimattila.

Elias ja Emmiina tanssivat itsensä ensimmäisissä nuorison edustuskisoissaan upeasti toiselle kierrokselle 22 parin joukkoon sijoittuen lopulta sijalle 19. Kilpailun voittajiksi kruunattiin ukrainalaispari Oleksandr Turcheniak – Sofiia Chernikova.

Elias ja Emmiina kertoivat nauttineensa pitkästä aikaa ulkomailla kilpailemisesta sekä olevansa onnellisia toisen kierroksen paikasta, koska taso oli kilpailussa äärimmäisen kova. Pari kommentoi EM-kilpailusuoritustaan seuraavasti: “Valmennuksissa ja treeneissä harjoitellut asiat toimivat hyvin kisalattialla, ja pystyimme tanssimaan parastamme”.

Kilpailun tulokset löytyvät WDSF:n sivulta (linkki avautuu toisella verkkosivustolla): https://www.worlddancesport.org/Event/Competition/European_Championship-Gliwice-23313/Youth-Ten_Dance-58263/Ranking