Kategoria: Tulostiedotteet

Kekola – Maunuksela 2. kierrokselle vakiotanssien maailmanmestaruuskisoissa, voitto Italiaan

Vakiotanssien seniori IV -ikäsarjan maailmanmestaruudet ratkaistiin Antwerpenissä pe 8.2.2019. Suomen Raimo Kekola – Soile Maunuksela tanssivat re-dancen kautta toiselle kierrokselle ja sijoittuivat jaetulle 94. sijalle. Voitto meni Italiaan.

”Omasta mielestämme tanssi sujui hyvin, mutta varmaan ulospäin näkyi rutiinin puute pitkäkestoisista kansainvälisistä kisoista”, pari kertoo kotimatkaltaan kisan jälkeisenä päivänä.

Pitkäjänteisyyttä kisan pareilta tosiaan vaadittiinkin, sillä ensimmäinen kierros alkoi kello 10 ja kesti yli kolme tuntia, kun yli 170 kilpailijaa tanssi 15 erässä. Toinen kierros päättyi kello 18 tienoilla, ja voittajat kruunattiin vasta puoliltaöin.

”Otamme tämän kisan kokemuksen kannalta ja suuntaamme katseet eteenpäin!”

Mitalikolmikko Italiasta

Viisi ensimmäistä kärkisijaa oli italialaisten. Vakiotanssien seniori IV -ikäsarjan maailmanmestareiksi 2019 tanssivat Lucia Ceruti – Rosa Nuccia Cappello Italiasta. Pari kirkasti viime vuoden hopeamitalinsa, mutta voitto on heille jo tässä ikäsarjassa neljäs. Vuoden 2018 maailmanmestarit Renato Cibillo – Anna Cartini olivat hopealla, ja Vittorio Guida – Fortuna Canta pronssilla toista vuotta peräkkäin. Italialaisista mitalikolmikon ulkopuolelle jäivät Silvio Bettinelli – Sinzia Del Santo sekä Duilio Castelli – Paola Patrizi. Seitsemän parin finaalissa kuudenneksi sijoittuivat USA:n David Getchell – Allison Gonzalez ja seitsemänneksi Itävallan Manfred Kerschner – Monika Kuegler.

Alla oleva linkki avautuu toisella sivustolla:

Katso tulokset täältä

Latinalaistanssien suomenmestaruudet ratkottu Ilmajoella

JULKAISTU: 2.2.2019, KATEGORIAT: Mediatiedotteet, Tulostiedotteet, Vakio- ja latinalaistanssit

Tanssiurheiluseura Botafogo ry isännöi vuoden 2019 latinalaistanssien suomenmestaruuskilpailuja lauantaina Ilmajoella. Seuran 30-vuotisjuhlatapahtumana järjestettyä kilpailupäivää seuraamaan saapunut eduskunnan puhemies Paula Risikko totesi avauspuheessaan havainnoineen osuvasti puhemiehen tehtävällä ja tanssiurheilulla olevan yhteisiä nimittäjiä, kuten esimerkiksi koreografiat.

Yleisen, ns. Champion-luokan suomenmestareiksi kruunattiin jo neljäntenä vuonna peräkkäin Marius Toperczer-Muresan – Claudia Ketonen (DanceWorld Helsinki). Pari voitti kaikki finaalin tanssit. Hopeaa nappasivat Robert Virenius – Veera Hedman (Blue&White Helsinki) ja pronssia viime vuoden hopeamitalistit Konstantin Kalmar – Kastanja Rauhala (Swivel Salo).

Nuorisoikäsarjan suomenmestaruuden veivät Ouluun viime vuoden hopeamitalistit Eetu Lämsä – Emilia Prykäri (DSC Oulu). Pari on voittanut aiemmin latinalaistanssien suomenmestaruuden junioreiden ikäsarjassa vuonna 2016. Hopeamitalit pujotettiin seurakavereiden Olli Seppänen – Peppi Kodis (DSC Oulu) kaulaan. Pronssille ja kolmanneksi korkeimmalle palkintokorokkeelle nousivat tänä vuonna nuorisoikäsarjaan siirtyneet Lassi Kokkonen – Saaga Bruun (J&V Kuopio).

Kilpailupäivän nuorimmat osallistujat, juniorit, esiintyivät myös kilpailutapahtuman arvon mukaisesti näyttäen parasta osaamistaan. Suomenmestaruuden Helsinkiin vei Blue&Whiten pari Stefan Kagadi – Maria Soitonen (Blue&White Helsinki). Pari voitti viime vuonna juniori1 -ikäsarjan 10-tanssin suomenmestaruuden. Hopeaa sai pari Kaapo Tusa – Malin Gustafsson (TanssiDans Kirkkonummi) ja pronssimitalit pujotettiin parin Elias Saastamoinen – Emmiina Alimattila (Lá Team Lieto) kaulaan.

Senioreiden ikäsarjassa viisinkertaiset maailmanmestarit Timo Lindfors – Ekaterina Krutovskaja-Kauppinen (TK Master Helsinki) eivät antaneet kilpakumppaneilleen mahdollisuutta, vaan jatkoivat menestyskulkuaan voittamalla finaalissa kaikki viisi tanssia. Hopeakorokkeelle nousivat latinalaistanssien kestomenestyjät Petri Järvinen – Ulla Järvinen (Star Helsinki) ja pronssi meni Tampereelle parille Jari Laatta – Vilma Lahti (Step Tampere).

Latinalaistanssien suomenmestaruuskilpailuiden kaikki tulokset

***

Vakiotanssien suomenmestaruuksista kilpaillaan 13. huhtikuuta Mikkelissä. Vakio- ja latinalaistanssien kotimainen GP-kiertue jatkuu tasan kuukauden kuluttua, 2. maaliskuuta, Vaasassa. Rock’n’swing -tanssien kotimainen GP-kiertue käynnistyy viikon kuluttua, 9. helmikuuta, Hämeenlinnassa.

Vakio- ja latinalaistanssien vuoden 2019 GP-kiertue käynnistyi Mäntässä

JULKAISTU: 19.1.2019, KATEGORIAT: Mediatiedotteet, Tulostiedotteet, Vakio- ja latinalaistanssit

Kauden 2019 vakio- ja latinalaistanssien GP-kiertueen avauksessa nähtiin sekä tuttuja pareja että mielenkiintoisia uusia nimiä eri ikäsarjojen finaaleissa.

Yleisen, ns. Champion-luokan vakiotanssien voittoon tanssi kotimaisen rankingin ykköspari Anton Kurttila – Nina Andersson (TK Master, Helsinki). Myös hopeasija matkasi Helsinkiin rankingin kolmosena olevan parin Eevertti Övermark – Milja Vainikka (Lumets, Helsinki) mukana. Kaarinan Fregolinaa edustavat Henrik Saastamoinen – Iida Johansson nappasivat pronssia heti ensimmäisessä aikuisten ikäsarjan rankingkilpailussaan.

Champion-luokan latinalaistanssien voitto meni Vantaan Vakitaa edustavalle parille Miko Sirolinna – Laura Lackman. Henrik Saastamoinen – Iida Johansson (Fregolina, Kaarina) ahkeroivat tiensä hopealle, ja täten päivän tuplamitalisteiksi. Matti Kaksonen – Silja Rantala (Vakita, Vantaa) varmistivat latinalaistanssien pronssilla Vantaalle lisää mitalisijoja.

Nuorisoikäsarjan vakiotansseissa sekä vakio- että 10-tanssirankingin ykköspari Eetu Lämsä – Emilia Prykäri (DSC Oulu, Oulu) eivät antaneet virolaisille vieraille mahdollisuutta ja lunastivat paikkansa palkintokorokkeen korkeimmalla askelmalla. Viroa edustavat parit Ragnar Traks – Sandra Kallas ja Alari Ameljusenko – Karita Raid valtasivat seuraavat kaksi palkintosijaa.

Myös nuorisoikäsarjan latinalaistanssit olivat Eetu Lämsän ja Emilia Prykärin juhlaa. DSC Oulu sai kilpailussa kaksoisvoiton parin Olli Seppänen – Peppi Kodis sijoittuessa toiseksi. Pronssisija meni Viroon parille Ragnar Traks – Sandra Kallas.

Nuorisoikäsarjassa vakio- ja latinalaistanssikilpailuiden laskennallisen tuloksen perusteella tanssittiin myös 10-tanssin finaali, josta kerättiin rankingpisteitä 10-tanssin rankinglistalle. Eetu Lämsä – Emilia Prykäri (DSC Oulu, Oulu) ahkeroivat päivän kolmannet kultamitalit ja varmistivat täydet rankingpisteet tältä kilpailupäivältä. Juniori-ikäsarjasta vuodenvaihteessa nuorisoon siirtyneet Lassi Kokkonen – Saaga Bruun (J & V, Kuopio) urakoivat hienosti hopealle ja Mikael Hagelstam – Jekaterina Selistseva (TK Master, Helsinki) nappasivat pronssia.

Junioreiden vakiotanssien voiton nappasi pari Mikke Luttinen – Erika Lahdenperä (DanceLine, Tampere). Aleksi Ahola – Polina Anisimova (HaveStep, Hamina) saivat kaulaansa hopeiset mitalit ja Elias Saastamoinen – Emmiina Alamattila (Lá Team, Lieto) saavuttivat pronssia.

Juniorien latinalaistansseissa lietolaista Lá Teamia edustava pari Elias Saastamoinen – Emmiina Alamattila saivat kaulaansa päivän toiset mitalit, väriltään kultaiset. Hopeamitalit matkasivat Tampereelle, tuplamitalistien Mikke Luttinen – Erika Lahdenperä (DanceLine, Tampere) mukana ja pronssiset mitalit löysivät tiensä parin Kaapo Tusa – Malin Gustafsson (TanssiDans, Kirkkonummi) kaulaan.

Senioreiden vakiotansseissa palkintosijat menivät pääkaupunkiseudulle. Kirkkaimmat mitalit matkasivat Vantaalle parin Harri Harjula – Sanna Kakko (Vakita, Vantaa) mukana. Aleksi Volanen – Outi Pöntinen (Blue & White, Helsinki) pokkasivat hopeaa ja Toni Rauvanto – Irina Rauvanto (TanssiDans, Kirkkonummi) pronssia.

Senioreiden latinalaistanssit olivat helsinkiläisparien näytöstä. Staria edustava pari Petri Järvinen – Ulla Järvinen osoitti kovinta kilpailukuntoa voittamalla kilpailun ennen Buumia edustavia pareja Jani Kallio – Satu Vuorjoki ja Kari Mustonen – Minna Virkkala.

Myös senioreiden ikäsarjassa kilpailtiin 10-tanssin finaali. Aleksi Volanen – Outi Pöntinen (Blue & White, Helsinki) ahkeroivat 10-tanssin voittoon. Jukka Väisänen – Heli Väisänen (Cavalier, Järvenpää) sijoittuivat hopealle ja Jussi Tapola – Karoliina Kotilainen (Blue & White, Helsinki) varmistivat Blue & Whitelle kilpailun toisen palkintosijan.

Alla oleva linkki avautuu toisella sivustolla:

Kilpailupäivän kaikki tulokset täällä

Tamperelainen Tanssiseura Spiral ry järjesti vuoden 2019 vakio- ja latinalaistanssien kotimaisen GP-kiertueen avausosakilpailun lauantaina 19.1.2019 Mänttä-Vilppulan koulukeskuksessa. GP-kiertue jatkaa seuraavaksi Vaasaan, jossa kilpaillaan 2. maaliskuuta.

Latinalaistanssien suomenmestaruuksista kilpaillaan Ilmajoella 2. helmikuuta ja vakiotanssien suomenmestaruudet ratkotaan Mikkelissä 13. huhtikuuta. Ikäkausimestaruuskilpailut järjestetään Helsingissä 18. – 19. toukokuuta ja 10-tanssin suomenmestaruuskilpailut Helsingissä 5. – 6. lokakuuta.

Baltic GP:ssa useita suomalaisia – Dmitri ja Alisa neljännesfinaaliin maailmanmestaruuskilpailussa

JULKAISTU: 17.12.2018, KATEGORIAT: Tulostiedotteet, Vakio- ja latinalaistanssit

Kauden perinteinen päätöstapahtuma Baltic Grand Prix Latvian Riiassa oli joululoman aloitus myös monelle suomalaisparille.

Lauantaina tanssitussa nuorison maailmanmestaruus-latinalaistanssikilpailussa Dmitri Borovski – Alisa Alexandrova tanssivat 1/4 -finaaliin sijalle 21. Eetu Lämsä – Emilia Prykäri sijoittuivat sijalle 51. Kilpailuun osallistui 79 paria.

WDSF Youth Latin maailmanmestaruusvoittoon tanssi pari Egor Kulikov – Maria Goroshko (RUS), jotka ovat myös hallitsevat Euroopan mestarit. Pari siirtyy yleiseen luokkaan tammikuussa.

Lauantaina tanssitussa World Open -vakiotanssikilpailussa Swivelin Toivo Markozov – Elisa Niinistö ponnistivat toiselle kierrokselle olleen kisan lopputuloksissa 38. Mikael Hagelstam – Jekaterina Selitseva (TK Master) olivat kilpailun 51. Luokkaan starttasi 67 paria.

Sunnuntain avoimen pääluokan WDSF International Open Latin -starttilistalla oli useita suomalaispareja. Ilahduttavasti 24:ään mahtui kaksi paria; Markus Ranta – Alisa Heino (TK Master) tanssivat neljännesfinaaliin sijalle 19 ja Laszlo Kalmar – Kastanja Rauhala (Swivel) sijalle 22. Lauantaina MM-debyyttinsä tanssineet Borovski – Alexandrova (TK Master) olivat luokan 27., Mika Sirolinna – Laura Lackman (Vakita) 44. ja Pierluigi Videsott – Netta Leppiniemi (Swivel) 48. Muut suomalaiset Matti Kaksonen – Silja Rauhala (Vakita) 61., Hagelstam – Selitseva 63., Otto Hanski – Sinikka Riskilä (Fregolina) 72. ja Esa-Petter Österman – Milla Partonen (Vakita) 74.

International Open Latin -voittoon tanssi Timur Imametdinov – Nina Bezzubova (GER), jotka sijoittuivat juuri edellisenä viikonloppuna Shanghain Grand Slam -finaalissa kolmenneksi.

Youth Open Latin -luokassa Henrik Saastamoinen – Iida Johansson (Fregolina) olivat 43. Hagelstam – Selitseva 62. ja Rodion Mudarissov – Emilia Shchurova (TK Master) 64. Luokassa starttasi 76 paria.

Youth Open Std -luokassa Henrik ja Ida pääsivät hienosti toiselle kierrokselle, ollen lopputuloksissa 43. (68)

Senioriluokissa useat suomalaisparit loistivat tutulla tavallaan

Seuraava linkki avautuu toisella sivustolla: katso kaikki tulokset tästä ja tästä

Latinalaistanssivoitollaan Timo Lindfors – Katja Krutovskaya-Kauppinen nousivat  Senior II Latin – World Ranking -listan kärkeen.

Baltic GP -viikonlopun kolme päivää koostuvat useista muistakin luokista, joissa suomalaiset hakivat menestystä. Seuraava linkki avautuu toisella sivustolla: katso tuloksia myöhemmin täältä

BreakSM 2018

JULKAISTU: 16.12.2018, KATEGORIAT: Breaking, Kilpailutiedotteet, Mediatiedotteet, Tulostiedotteet

Tapahtuman mainosjulisteLauantaina Helsingissä kilpailtiin BreakSM 2018 -kilpailut, joka on monen b-boyn ja b-girlin vuoden kohokohta Suomessa. Kilpailut järjestettiin avoimena SM-tapahtumana, ja mukana olikin aiempaa enemmän osallistujia ulkomailta. Kunkin sarjan voittajat palkittiin tilaisuudessa rahapalkinnoin ja suomenmestareiksi kruunattiin kussakin sarjassa parhaiten pärjännyt suomalainen tanssija tai crew.

Break-tanssija käsinseisonnassa Nuori b-boy hymyilee palkintoineen

Avoimen sarjan 1 vs1 -battleihin osallistui huikeat 48 osallistujaa, joista voittajaksi tanssi B-boy Dale, Venäjä. Koska semifinaaleissa ei ollut suomalaisia, mittelöitiin suomenmestaruudesta erillisenä 3-way-battlena, B-boy Kiflen, Samtasticin ja B-boy Haikun kesken. B-boy Haiku voitti mestaruuden toistamiseen.

Breikin SM-kilpailuun osallistui tänä vuonna 14 b-girliä ja kovatasoisessa sarjassa voittajaksi suoriutui B-girl Tata ja suomenmestarina palkittiin B-girl Remote.

Nuorten, eli 14-vuotiaiden ja sitä nuorempien, sarjan suomenmestaruuden voitti Lil Musketeer.

Crew-sarjan voittajiksi tanssi Venäjältä kilpailemaan saapunut ryhmä FYXO Crew. Floorphilia oli sarjassa toisella sijalla ja samalla suomenmestari.

Ryhmäkuva voittajista mitalit kaulassaan

BreakSM-kilpailujen tuomareina toimivat tänä vuonna Den (UKR / Ruffneck Attack, Fast Bodies), Bruce Wayne (FRA / Kings Only) sekä Show Of The Year 2018 -tapahtuman b-girl-sarjan hopeaa voittanut b-girl Ramona (FIN / Floorphilia).

Tanssija kädet lattiassa Tanssija lennokkaassa asennossa Break-tanssija lattialla käsivartensa varassa, jalat ilmassa Tapahtuman mainosjuliste

Illan aikana breikkiyleisölle esiintyivät lisäksi Street Ninjas show case -esityksellä, jonka koreografiasta vastasivat DCA:n Ramona Panula ja Riina Harju. Koko pitkän päivän kisapaikkana toimineessa Gloriassa päästiin nauttimaan hyvästä musiikista dj:iden Plash One (POL), Mista Tibbz (FIN), TuhoJuho (FIN) ja MishaS (FIN) pyörittäessä levyjä.

Lue lisää kisojen tiimoilta BreakSM-ennakkotiedotteesta!

Tulokset, lauantai 15.12.2018

Riga – Latvia on 15 December 2018 Riikassa lauantaina tanssituissa WDSF:n avoimissa nuorten vakiotanssikilpailussa Suomen urheilijapari Henrik Saastamoinen ja Iida Johansson tanssivat sijalle 43. Sarjan voittivat Venäjän Ivan Reshetnikov ja Elizaveta Kharinova, toiselle sijalle tanssivat Ilya Gasanov – Liudmila Raevskaya, Venäjä ja kolmansiksi tulivat Aleksandr Tishuk – Katsiaryna Shibeko, Valkovenäjä.

Alla oleva linkki avautuu toisella sivustolla:

Tulokset löydät täältä.

Bulgariassa, Varnassa, käytyihin kansainvälisiin avoimiin aikuisten vakiotanssikilpailuihin osallistuneen suomalaisparin, Anton Kurttilan ja Nina Andersonin, osalta tuloksia ei vielä olla julkistettu.

Suomalaiset tanssiurheilijat kv-kisoissa 9.12.2018

Norjan Lillestrømissa, sunnuntaina 9.12., käydyissä kansainvälisten avointen kilpailujen latinalaistansseissa sunnuntaina 9.12. Antti Kapanen ja Ada Varstala saavuttivat parhaana suomalaisparina neljännesfinaalit ja sijan 17. Seuraavat kaksi linkkiä avautuvat toisella sivustolla: Olli Seppaenen – Peppi Kodis päättivät kilpailun lopputusijoituksella 27. ja Robin Hogdal ja Sini Ilves tanssivat heidän kanssaan samalle kierrokselle loppusijoituksen ollessa 34. Urho Salo ja Inkeri Salo tanssivat sijalle 37.
Sarjan voitti tanskalaispari Malthe Brinch Rohde – Sandra Sorensen, hopealle tulivat Artem Semerenko ja Valeriya Kachalko, Kirgisia, ja pronssilla palkittiin Egor Petrov ja Anna Argun, Venäjä.
Sarjan neljäs suomalaispari Jaakko Saaristo – Anne Haataja keskeyttivät kilpailun.

WDSF:n avoimissa nuorten latinalaistansseissa, Lillestrømissa, Suomen Lassi Kokkonen ja Saaga Bruun tanssivat upeasti neljännesfinaaleihin ja sijalle 13.. Samalle kierrokselle tanssivat myös Olli Seppaenen ja Peppi Kodis, joiden loppusijoitus tuloksissa oli 17. Urho ja Inkeri Salo tanssivat sijalle 26.
Venäjä otti sarjassa kolmoisvoiton Danila Boriskinin ja Elizaveta Ulianovan voittaessa kultaa, Maxim Lozitskyn – Veronika Poliushkinan hopeaa ja Nikita Ladyzhenskyn ja Ekaterina Sternardin pronssia.

Suomalaiset tanssiurheilijat kv-kisoissa 8.12.2018

Jacopo Casotto ja Jenni Heikkilä tanssivat tiensä semifinaaleihin aikuisten vakiotansseissa, Italian Ferrarassa käydyissä kansainvälisissä avoimissa kilpailuissa. Voiton vei isäntämaan urheilijapari Francesco Galuppo ja Debora Pacini, hopealle tulivat David Odstrcil ja Tara Bohak, Tsekki, ja pronssille Andres Liiv ja Kristin Vaha, Viro.

WDSF:n avoimissa nuortensarjan vakiotansseissa Lillestrømissa, Norjassa, nähtiin seitsemän nuorta suomalaisparia. Korkeimmalle sijoittunut Suomen edustuspari Lassi Kokkonen ja Saaga Bruun tanssivat semifinaaleihin ja sijalle 12. Seuraavat parit sijoittuivat seuraavasti: Olli Seppaenen – Peppi Kodis sijalla 15., Jaakko Viinamäki – Synne Westin Kristiansen sijalla 17., Urho Salo – Inkeri Salo sijalla 20.

Lillestrømin World Openeiden aikuisten vakiotansseissa Suomen urheilijat sijoittuivat seuraavasti: Jaakko Saaristo – Anne Haataja 25., Joffrey Tarrade – Anni Routila 32.-34., Urho Salo – Inkeri Salo 44.,  Sarjan voittivat Tanskan, Dmitri Kolobov – Signe Busk, hopealle tanssivat Ivan Varfolomeev – Valeria Remina, Venäjä, ja pronssia saavuttivat Pasquale Farina – Sofie Koborg, Tanska.

Tulokset löytyvät seuraavista linkeistä (avautuvat toisella sivustolla):
Kansainväliset avoimetkilpailut, aikuisten vakiotanssit, Ferrara, Italia
Lillestrøm Open, nuorten vakiotanssit. Lillestrøm, Norja
Lillestrøm World Open, aikuisten vakiotanssit Lillestrøm, Norja

Tuplamitalit Suomeen boogie woogien maailman cup -finaalista!

Juho Päivinen ja Mari Munne voittivat äskettäin hopeaa boogie woogien maailman cupin finaaleissa, Slovenian Ljubljanassa. Toinen suomalaispari Masi Saurén ja Anna Tyutyunyuk saavuttivat tanssillaan pronssia. Sarjan voittivat voitokkaan kauden tanssinut Norjan pari Sondre Olsen Bye ja Tatiana Georgiievska. Neljäntenä finaaleissa tanssivat Florent Llamas ja Roxane Veron.

Alla oleva linkki avautuu toisella sivustolla:

Kilpailun tulokset löydät täältä.

Vakio- ja latinalaistanssien vuoden 2018 viimeiset GP:t

Eilen Espoon Suurpellossa käytiin vuoden viimeisest vakio- ja latinalaistanssien grand prix -kilpailut tanssiurheiluseura Blue & White isännöimänä.

Champions-luokan vakiotanssien voittoon tanssivat Anton Kurttila ja Nina Anderson, hopeaa saavuttivat Jaakko Saaristo ja Anne Haataja ja kolmansina palkittiin Marius Toperczer-Muresan ja Claudia Ketonen. Toperczer-Muresan ja Ketonen veivät puolestaan champions-luokan latinalaistanssien kullan ja toisiksi tulivat isäntäseuran Robert Virenius ja Veera Hedman. Pronssia voittivat Miko Sirolinna ja Laura Lackman. Finaalikierros käytiin tiukkana maan edustusparien kesken.

Champions-urheilijat tanssivat myös 10-tanssit, missä Marius Toperczer-Muresan ja Claudia Ketonen palkittiin jälleen kultaisin mitalein, Jaakko Saaristo ja Anne Haataja hopeisin ja Oskari Jokinen ja Juulia Tuominen pronssilla. Juuri mitalien ulkopuolelle jäi sarjan neljäs osallistujapari, Jussi Tapola ja Karoliina Kotilainen.

Nuorten puolella tanssittiin avoimet vakio- ja latinalaistanssit, joiden mitali kärki poikkesi vain pronssimitalistien osalta. Virosta kilpailemaan tulleet Antti Oskar Maasik ja Chrislyn Kullamaa saavuttivat kultaa ja hopeaa voittivat Eetu Lämsä ja Emilia Prykäri. Vakiotanssien pronssin nappasi toinen Virosta kilpailemaan tullut nuorisourheilijapari Alex Daniel Nymmemees ja Mileene Varik ja latinalaistansseissa kolmansina palkittiin Henrik Saastamoinen ja Iida Johansson.

GP-kilpailujen tulostaulukot löydät tämän linkin takaa.