Kategoria: Seuratiedotteet

Ryhdy vaihtarin isäntäperheeksi – Kansainvälisty kotona!

JULKAISTU: 28.4.2022, KATEGORIAT: Kilpailutiedotteet, Seuratiedotteet

AFS:lle tulee tänä syksynä muutama vaihto-oppilas, jotka harrastavat tanssia ja ehkä teidän perheenne olisi kiinnostunut toimimaan heille isäntäperheenä?

Sandrine on 17-vuotias tyttö Kanadasta. Hän pitää musiikista ja kuuntelee musiikkia aina kun mahdollista. Eniten kuitenkin hän pitää tanssimisesta. Sandrine on koulun kilpailevassa tanssiryhmässä. Hän kokee että tanssin kautta hän saa purettua tunteitaan.

Valentina on 18-vuotias tyttö Chilestä. Hän harrastaa tanssia ja käy salilla 5 kertaa viikossa. Valentina on sosiaalinen, ystävällinen ja kunnioittava. Hän pitää toisten auttamisesta ja haluaisikin tulevaisuudessa opiskella psykologiaa.

Liam on 17-vuotias poika Ranskasta. Liam harrastaa breakdancea ja opiskelee englannin lisäksi saksaa ja muinaisenglantia, sillä häntä kiinnostaa erilaiset kielet ja niiden kulttuurillinen merkitys. Liam kokeilee mielellään uusia asioita ja suhtautuu positiivisesti muutoksiin.

Ihan jokainen perhe voi olla hyvä isäntäperhe, omalla tavallaan. Me etsimme monimuotoisia, ihan tavallisia suomalaisia perheitä, joilla on oikea asenne ja intoa ottaa vaihto-oppilas osaksi perheen arkea. Jos teidän perhettä kiinnostaisi kuulla muiden perheiden kokemuksista, niin kannattaa ilmoittautua mukaan AFS:n järjestämiin ilmaisiin isäntäperheiden infowebinaareihin. Ilmoittautuminen osoitteessa (linkki avautuu toisella verkkosivustolla): https://bit.ly/isantaperhewebinaari

Lisätietoa AFS:n isäntäperhetoiminnasta (linkki avautuu toisella verkkosivustolla): https://www.afs.fi/isantaperheeksi/

Lisätietoa AFS:stä:

AFS on Suomen vanhin vaihto-oppilasjärjestö, jolla on 70 vuoden kokemus kansainvälisyyskasvatuksesta ja vaihto-oppilasohjelmista. AFS on vapaaehtoisten vetämä ja perustama, voittoa tavoittelematon kansalaisjärjestö, jonka maailmanlaajuiseen verkostoon kuuluu yli 40 000 vapaaehtoista ja noin 800 työntekijää. Järjestö toimii 100 eri maassa.

AFS:n missio on luoda enemmän globaalisti ajattelevia muutoksen rakentajia. Kansainvälisyyskasvatus ja kokemukset sen ympärillä lisäävät tietoa, taitoa ja kykyä toimia globaalissa maailmassa sekä avaavat ovia tulevaisuuden työmarkkinoilla. AFS on muun muassa Opetushallituksen tunnustama vaihto-oppilasjärjestö ja UNESCO:n eli YK:n kasvatus-, tiede-, ja kulttuurijärjestöjen virallinen yhteistyökumppani. Se täyttää myös Yhdysvalloissa vaihto-oppilastoimintaa valvovan CSIET-järjestön vaatimukset toiminnallaan.

Kansainvälinen tanssin päivä 29.4.

JULKAISTU: 27.4.2022, KATEGORIAT: Kansainväliset asiat, Seuratiedotteet

Tanssi on hetken taidetta, jota on vaikea palauttaa alkuperäiseen muotoonsa elävän esitystilanteen
päätyttyä, koska se on luotu koko keholla ja koko sielulla. Tanssi koostuu katoavista hetkistä, ja sen vuoksi
tanssijat ovat liikkeellä jatkuvasti. ” – Kang Sue-jin

Kansainvälistä tanssin päivää vietetään perjantaina 29.4. kaikkialla Suomessa Kemiönsaarelta Keravalle ja Haapajärveltä Vantaalle.

Joka vuosi tanssin päivään kuuluu Kansainvälisen teatteri-instituutin ITI:n julkaisema merkittävän tanssitaiteilijan julistus (linkki avautuu toisella verkkosivustolla), joka nostaa esiin tanssin merkityksen. Tätä julistusta on perinteisesti luettu tanssin päivänä tanssinäytöksissä, -teattereissa ja tanssikouluissa. Tänä vuonna julistuksen on kirjoittanut Korean Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kang Sue-jin.

Vuonna 2022 Tanssin tiedotuskeskus on kirjoittanut myös suomalaisen tanssin päivän viestin (linkki avautuu toisella verkkosivustolla), jota toivotaan luettavan ja levitettävän entiseen tapaan tanssialan tapahtumissa, kouluissa ja organisaatioissa.

Muista jakaa sisältöjäsi tai tapahtumiasi aihetunnisteella #tanssinpäivä ja #internationaldanceday

Katso Kansainvälisen tanssin päivän tapahtumat Tanssin Tiedotuskeskuksen koosteesta: https://www.danceinfo.fi/artikkelit/tanssi-tekee-hyvaa-kansainvalista-tanssin-paivaa-juhlistetaan-jalleen-eri-puolilla-suomea-29-huhtikuuta/

Seurat koolla kevätkokouspäivänä

JULKAISTU: 24.4.2022, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Suomen Tanssiurheiluliitto ry:n kevätkokouspäivänä, sunnuntaina 24. huhtikuuta pidettiin kaksi jäsenkokousta. Kokoukset pidettiin etäyhteyksin tukikohdan sijaitessa Sporttitalolla, ja ne sujuivat kokonaisuudessaan mainiosti. Pöytäkirjat on julkaistu sivuillamme, alla lyhyesti kooste päivän tärkeimmistä tapahtumista.

Aamun vakio- ja latinalaistanssien kilpailusääntömuutoksia käsittelevässä jäsenkokouksessa hyväksyttiin kilpailusääntömuutosesitykset aikuisten joukkuekilpailusta, kilpailuaikataulujen julkaisusta, taitoluokkanousupisteistä sekä tuomarivalinnoista esitysten mukaisesti tulevaksi voimaan välittömästi. Työryhmän, jonka tehtävänä on tarkastella olemassaolevia kilpailusääntöjä siten, että miten ja millä vaikutuksilla vakio- ja latinalaistanssien kilpailusäännöistä poistetaan määrittely pariyhdistelmän muodostumisesta poika/mies – tyttö/nainen, ja korvataan viejä – seuraaja -yhdistelmällä työskentelyaikaa ja sääntömuutosten valmisteluaikaa jatkettiin syyskokoukseen saakka. Seniori V -ikäsarjan omia Cup-kilpailuja ei hyväksytty sääntöihin. Kokouksen puheenjohtajana toimi Marko Tolvanen ja kokouksessa oli läsnä kahdeksan jäsenyhdistyksen edustajat.

Iltapäivän sääntömääräisessä kevätkokouksessa vahvistettiin vuoden 2021 toiminta ja tilinpäätös ja vastuuvelvollisille myönnettiin vastuuvapaus. Vuoden 2023 jäsenmaksukorotus ja maksuohjelma sekä muutosesitys liiton toimintaan osallistuvien kilometrikorvausten korotuksesta tulevaksi voimaan heti seuraavasta päivästä alkaen hyväksyttiin esitysten mukaisesti. Kokouksen puheenjohtajana toimi Kasperi Launis ja kokouksessa oli läsnä kymmenen jäsenyhdistystä.

Kiitos kaikille osallistujille hyvistä keskusteluista ja osallistumisesta!

Unelmien liikuntapäivä 10.5.2022 – ilmoita ja markkinoi seurasi tapahtumaa!

JULKAISTU: 22.4.2022, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Unelmien liikuntapäivä 10.5.2022Unelmien liikuntapäivänä 10.5. sytytetään liikkumisen kipinää! Aiempina vuosina yli miljoona ihmistä on lähtenyt liikkeelle Unelmien liikuntapäivänä. Olympiakomitea haastaa myös tänä vuonna kaikki urheiluseurat ja muut yhdistykset mukaan liikkumisen juhlapäivään! Oletteko jo mukana?

Unelmien liikuntapäivänä voi järjestää hauskaa yhteistä tekemistä seuran omille jäsenille.

Lisäksi päivä tarjoaa oivan mahdollisuuden tehdä omaa lajia ja toimintaa tutuksi. Pop up -tapahtuma, avoimet treenit tai lajikokeilu ovat helppoja tapoja markkinoida toimintaa uusille harrastajille. 

Ilmoita tapahtumasi karttapalveluun . Koulut, päiväkodit, työpaikat, yhdistykset, urheiluseurat ja ihan jokainen voi ideoida pienen taiisomman liikkumisen tapahtuman.  Tapahtumia voi ilmoittaa unelmienliikuntapäivä.fi -sivuston karttapalveluun tästä. (linkki avautuu toisella verkkosivustolla)

Karttapalvelu antaa tapahtumille näkyvyyttä ja tarjoaa mahdollisuuden oman toiminnan markkinointiin. Sen avulla ihmiset ympäri Suomen voivat hakea ja löytää itselleen sopivia tapahtumia ja osallistua niihin paikan päällä tai verkossa.   

Itse tapahtumapäivänä, tiistaina 10.5., karttapalvelu toimii alustana sadoille liikkumisen mahdollisuuksille – liikkumisen kipinän herättäjille. Se tekee näkyväksi liikkeen voiman ja liikkumisen juhlan ympäri Suomen!  

Lue lisää Unelmien liikuntapäivästä Olympiakomitean sivulta ja lataa materiaalit käyttöösi (linkki avautuu toisella verkkosivustolla): https://www.olympiakomitea.fi/2022/04/22/haastamme-seurat-ja-yhdistykset-mukaan-unelmien-liikuntapaivaan-10-5-sytytetaan-yhdessa-liikkumisen-kipinaa/ 

Sytytetään yhdessä liikkumisen kipinää!

Liittohallituksen päätöksiä 3.4.2022

JULKAISTU: 13.4.2022, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Liittohallitus kokoontui kevään pitkään kokoukseensa sunnuntaina 3.4. ja käsitteli mm. seuraavia asioita:

  • tilintarkastajan liikennevaloraportti, joka näytti pelkkää vihreää valoa
  • kevätkokousmateriaalit hyväksyttiin lähetettäväksi jäsenistölle
  • vakio- ja latinalaistanssien kilpailusääntöjä käsittelevän jäsenkokouksen materiaalit hyväksyttiin lähetettäväksi jäsenistölle
  • päätettiin lasten erilliskilpailuiden ohjeisiin muutamia teknisiä muutoksia, päivitetty ohjeistus julkaistaan sivuilla ja tiedotetaan jäsenistölle mahdollisimman pian
  • päätettiin muksumitaleiden jatkosta, päivitetty ohjeistus julkaistaan verkkosivuilla ja tiedotetaan jäsenistölle mahdollisimman pian
  • korvaus- ja osallistumismaksusuosituksista poistettiin viittaukset aluekilpailuihin
  • liiton edustajaksi Tanssin Tiedotuskeskuksen kevätkokoukseen nimettiin Stina Koivisto
  • keskusteltiin Olympiakomitean kriisitilanteesta. Hallitus antoi puheenjohtajalle ja toiminnanjohtajalle mandaatin laatia esitys Olympiakomitean jäsenkokoukselle liittohallituksen kokousta seuraavalla viikolla pidettyjen puheenjohtajapalaverien jälkeen (Päivitys 12.4. Tanssiurheiluliitto tukee Sulkapalloliiton esitystä ylimääräisen jäsenkokouksen koollekutsumiseksi)
  • päätettiin laatia arviointityökalu Tanssiurheiluliiton johtamisen kehittämiseksi
  • päivitettiin käynnissä olevien tehtävien seurantalistaa

Kokouspäivän strategiaosiossa käsiteltiin liiton ohjaaja- ja valmentajakoulutuksen strategiaa, liiton viestinnän strategiaa, tavoitteita ja mittareita, kilpailunjärjestämisen ABC:tä ja ideoitiin tanssilajiperheen yhteisiä toimintoja ja tapahtumia.

Online-valmentajatapaaminen ke 4.5.2022 klo 15

JULKAISTU: 13.4.2022, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Tervetuloa valmentajien workshoppiin keskiviikkona 4.5. klo 15 – 17!

Tässä keskustelevassa tapaamisessa lähestytään mm. seuraavia aiheita:

  • Mitä on eettinen valmennus?
  • Huoltajayhteistyö
  • Yhteistyö seurassa
  • Tähtiseura-asiaa

Mukana keskustelemassa ovat seurakehittäjä Katriina Lahti, puheenjohtaja Leena Liusvaara, huippu-urheiluvaliokunnan puheenjohtaja Henry Lipponen sekä huippu-urheilun kehittämistyöryhmän jäsen Pasi Lind. Tapaamiseen ovat tervetulleita myös seurojen puheenjohtajat, valmennuspäälliköt sekä seurojen operatiiviset toimijat.

Tervetuloa mukaan!

Microsoft Teams -kokous
Liity tietokoneella tai mobiilisovelluksella (linkki avaa Microsoft Teams -sivun tai sovelluksen):
Liity kokoukseen napsauttamalla tästä

Online-seuratapaaminen to 21.4.2022 klo 15

JULKAISTU: 12.4.2022, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Tervetuloa jäsenyhdistykset ympäri Suomen mukaan keskustelevaan online-seuratapaamiseen, joka järjestetään torstaina, 21.4. klo 15 alkaen.

Tässä vajaan parin tunnin tapaamisessa keskustellaan ja pohditaan yhdessä aiheita, jotka liittyvät liiton toimintaan ja toimintoihin seurojen tukena, liiton sääntöihin sekä liiton talouden tulevaisuudennäkymiin.

Mukana keskustelemassa ovat liitosta seurakehittäjä Katriina Lahti ja puheenjohtaja Leena Liusvaara.

Tervetuloa!

**

Microsoft Teams -kokous
Liity tietokoneella tai mobiilisovelluksella (linkki avaa Microsoft Teams -sivun tai sovelluksen):
Liity kokoukseen napsauttamalla tästä

Tervetuloa jäsenkokouspäivään 24.4.2022!

JULKAISTU: 12.4.2022, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

julkaistu 10.4.2022, päivitetty 12.4.2022 tiedolla puuttuvien materiaalien lisäyksestä

Suomen Tanssiurheiluliitto ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestetään sunnuntaina 24.4.2022 klo 13 alkaen. Samana aamuna järjestetään vakio- ja latinalaistanssien kilpailusääntömuutoksia käsittelevä jäsenkokous klo 9 alkaen. Molemmat kokoukset ovat saaneet yhdistyslain velvoitteet täyttääksemme kokouspaikan, joka on Sporttitalolla Helsingissä, mutta kokoukset pidetään etäyhteyksin ja toivomme, että kaikki kokouksiin osallistuvat jäsenyhdistysten edustajat saapuvat kokoukseen online.

Kokoukset on kutsuttu koolle 11.3.2022 ja kutsut sekä esityslistat siihen kuuluvine liitteineen näihin kahteen kokoukseen on julkaistu verkkosivuillamme. Materiaaleihin on tiistai-aamuna 12.4.2022 täydennetty allekirjoitettu tilinpäätös sekä tilintarkastuskertomus.

Muistattehan ilmoittaa jäsenyhdistystänne kokouksessa tai kokouksissa edustavan henkilön ilmoittautumislomakkeella (avautuu Google Forms:ssa) sekä toimittaa valtakirjan (linkki avaa sähköpostieditorin) kokouskutsussa ilmoitettuun määräaikaan mennessä (ke 20.4.2022 klo 15), niin ehdimme valmistella ja testata äänestysjärjestelmän valmiiksi ennen kokouspäivää sujuvoittaaksemme ja helpottaaksemme itse kokouspäivän kulkua.

Kiitos huomaavaisuudestanne, ja tervetuloa!

Tunnistatko kilpailumanipulaation?

JULKAISTU: 8.4.2022, KATEGORIAT: Koulutustiedotteet, Seuratiedotteet

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry on julkaissut Reilusti paras -verkkokoulutuksen, joka auttaa urheilijoita, valmentajia ja muita urheilutoimijoita tunnistamaan kilpailumanipulaatioon liittyviä haasteita ja tilanteita. Reilusti paras -verkkokoulutus toimii Puhtaasti paras -antidopingkoulutuksen rinnalla, jonka avulla jo yli 10 000 urheilutoimijaa on päivittänyt antidopingtietämystään.

Kilpailumanipulaation tunnistaminen on lähtökohta siihen puuttumiselle ja sen torjumiselle. Usein kilpailumanipulaatio liitetään kiinteästi urheiluvedonlyöntiin, mutta kilpailumanipulaatio voi olla paljon muutakin. Se on kilpailun lopputulokseen tai kulkuun vaikuttamiseksi tehty tarkoituksellinen järjestely, toimenpide tai laiminlyönti, joka poistaa osittain tai kokonaan urheilun luonteeseen kuuluvan ennakoimattomuuden ja jolla saavutetaan oikeudetonta etua itselle tai muille. Etu voi olla taloudellista tai urheilullista.

– Meistä jokaisella on vastuu suojella reilua peliä ja urheilua. Kilpailumanipulaatio on hyvin monisyinen ilmiö ja siksi kaikkien urheilutoimijoiden on tärkeä tunnistaa tilanteet, joissa pienet, harmittomilta tuntuvat teot voivat tuhota urheilu-uran. Suorita sinäkin Reilusti paras -verkkokoulutus, sanoo entinen tennisammattilainen, nykyinen valmentaja Jarkko Nieminen.

SUEKin Reilusti paras -verkkokoulutus ohjaa pohtimaan ja miettimään oman lajin mahdollisia ongelmia, riskejä. Raja vilpin ja parhaaseen suoritukseen pyrkimisen välillä voi olla epäselvä, ja siksi jokaisen urheilutoimijan on tärkeä tunnistaa kilpailumanipulaatioon liittyvät tilanteet ajoissa ja osata toimia oikein ongelmien kitkemiseksi.

– Verkkokoulutus on hyvä työkalu eri kohderyhmille. Koulutuksen voi suorittaa esimerkiksi oppilaitoksissa, harjoitusten yhteydessä tai omatoimisesti. Videoilla urheilijat ja valmentajat kertovat omista kokemuksistaan. Kiitos kaikille mukana olleille urheilijoille ja valmentajille panoksesta kilpailumanipulaation torjuntaan. Konkreettisten esimerkkien avulla jokainen voi tunnistaa riskitilanteita myös omassa lajiympäristössään, sanoo SUEKin koulutuspäällikkö Petri Koskela.

Reilusti paras -koulutuksen suorittaminen vie noin puoli tuntia, ja lyhyen loppukyselyn onnistuneesti suorittamalla koulutuksesta saa diplomin. Koulutus julkaistaan ruotsiksi ja englanniksi kevään aikana.

Reilusti paras -verkkokoulutus kilpailumanipulaation torjuntaan (linkki avautuu toisella verkkosivustolla)