Kategoria: Seuratiedotteet

Etäyhteyksillä käyty kevätkokous sujui mainiosti

JULKAISTU: 18.8.2020, KATEGORIAT: Mediatiedotteet, Seuratiedotteet

Tanssiurheiluliiton kevätkokous keräsi jäsenseurat yhteen virtuaalisesti aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä 16.8.2020. Kevätkokouksen pitäminen etäyhteyksillä vasta elokuussa oli mahdollistunut eduskunnan 30.4.2020 antaman väliaikaisen lain myötä liiton sääntöjen sitä estämättä.

Ensimmäistä kertaa etäyhteyksillä järjestetty jäsenkokous sujui teknisesti moitteettomasti, vaikka keskustelu kävikin edellisvuosien tapaan positiivisena ja vilkkaana kokouksen kestäessä yhteensä lähes neljä tuntia. Kokouksessa oli läsnä 11 jäsenyhdistystä ja kokouksen puhetta johti tanssiurheiluseuroille jo tuttu Kasperi Launis.

Kokous vahvisti vuoden 2019 tilinpäätöksen ja myönsi hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille vastuuvapauden. Kokous päätti myös vuoden 2021 jäsenmaksuista ja maksuohjelmasta sekä hyväksyi päivitykset liiton toimintasääntöön ja kurinpitomääräyksiin.

Jäsenkokouksen päätöksellä vakio- ja latinalaistanssien tuomarivalintatyöryhmän toimiaikaa jatkettiin vuoden loppuun saakka. Lisäksi kokous hyväksyi hallituksen esityksen hakea Suomen Paralympiakomitean jäsenyyttä.

Kokous päättyi hyvään keskusteluun vaikeasta ja ajankohtaisesta COVID-19 -tilanteesta ja siihen liittyvistä tehdyistä ja tulevista toimenpiteistä.

Liittohallituksen päätöksiä 7.-8.8.2020

JULKAISTU: 10.8.2020, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Liittohallitus kokoontui perinteisille syyskauden avaaville kaksipäiväisille suunnittelupäiville. Päivien aikana käytiin myös normaali päätöskokous, jonka tärkeimmät kohdat alla:

  • Laadittiin ohjeet kilpailu- ja seuratoiminnalle elokuusta alkaen. Ohjeet on julkaistu täällä (kilpailutoiminta) ja täällä (seuratoiminta). Liittohallitus korostaa, että COVID-19 on edelleen keskuudessamme, ja vastuullinen sekä turvallinen toimiminen kaikissa eri tilanteissa on jokaisen yksilön vastuulla.
  • Edelleen voimassaolevan koronatilanteen myötä hallitus päätti seuraavista tukitoimista liiton kaikkien lajien kilpailunjärjestäjille ja kilpailijoille:
    • Syyskaudella 2020 järjestettävistä kilpailuista ei peritä kilpailijamäärään perustuvia kilpailulupamaksuja kilpailuja järjestäviltä seuroilta. Tämä ei kuitenkaan vapauta kilpailunjärjestäjiä ilmoittamasta kilpailijamääriä liittoon vuositilastointia varten, eli kilpailijamäärät ilmoitetaan normaalisti liittoon heti kilpailun jälkeen.
    • GP- ja SM-kilpailuita tänä vuonna järjestäviä seuroja pyydetään toimittamaan liiton toimistoon kilpailujen talousarviot sekä kilpailujen jälkeen tuloslaskelmat (=toteumat) liiton loppuvuonna 2020 käytävää kokonaistaloustarkastelua ja mahdollisesti myönnettäviä tukitoimia varten.
    • Kevätkauden kilpailutoiminnan keskeytymisen myötä aiheuttamaa mahdollista motivaatiopulaa paikkaamaan päätettiin kannustaa kilpailevia pareja siten, että elokuun loppuun mennessä seuroilta tulleiden hakemusten perusteella myönnetään kilpailuyksiköille 10 lisänousupistettä, tai maksimissaan seuraavaan luokkanousuun saakka tarvittava nousupistemäärä. Seurat toimittavat liiton toimistoon kootusti yhden hakemuksen kaikista kilpailuyksiköistään, joille nousupisteitä haetaan. Hakemus edellyttää valmentajan hyväksyntää. Aikaraja on elokuun loppuun mennessä, jonka jälkeen nousupisteet kertyvät jälleen normaalisti.
  • Päätettiin vakio- ja latinalaistanssien syksyn kolmessa GP-kilpailussa järjestää Prechampionship-luokan kokeilu. Ohjeistus hyväksyttiin lisättäväksi GP-kilpailuiden kilpailukutsuille. Lue kokeilusta ja ohjeista täältä.
  • Tarkennettiin vakio- ja latinalaistanssien syksyn kolmen GP-kilpailun seniori 3˗5 -ikäsarjojen kokeilukilpailujen ohjeistusta. Lue kokeilusta ja ohjeista täältä.
  • Vakio- ja latinalaistanssien GP- ja SM-kilpailuihin kutsutuilta kansainvälisiltä tuomareilta edellytetään vahvistus siitä, ettei ole tulossa tai kahden viikon sisään ennen Suomeen saapumista oleskellut maissa, joista tullessa olisi Suomessa noudatettava kahden viikon karanteenisuositusta. Kilpailusäännön kohdan 9.3 mukaisesti Vakio- ja latinalaistanssijaoksella on oikeus käyttää harkintaansa ja myöntää poikkeuslupia mm. lyhyellä varoitusajalla tulleissa peruutuksissa tai force majeure -tilanteissa.
  • Liiton uudeksi jäseneksi hyväksyttiin Team HSDS ry.
  • Päivitettiin Seura työnantajana -ohjeistus liiton materiaalipankkiin seurojen toimintaohjeisiin.
  • Päätettiin lähteä mukaan huippu-urheilun tähtiseuraohjelmaan.

Seuraava kokous 30.8. klo 11:30.

Jäsenyhdistyksiä muistutetaan pelkin etäyhteyksin järjestettävästä kevätkokouksesta, johon edellytetään a) ilmoittautumista keskiviikkoon 12.8.2020 klo 16 mennessä verkkolomakkeella sekä b) valtakirjan toimittamista liiton toimistoon samalla aikataululla.  Kokouskutsu ja ilmoittautumisohjeet täältä.

Haku Puolustusvoimien urheilukouluun on käynnissä

JULKAISTU: 5.8.2020, KATEGORIAT: Maajoukkuetiedotteet, Seuratiedotteet

Talvilajien haku Puolustusvoimien urheilukouluun on käynnissä. Tanssiurheilu kuuluu kesälajien joukkoon, mutta kilpailukauden ja varusmiespalveluksen parhaan mahdollisen yhteensovittamisen takia tanssiurheilijat kulkevat talvilajien mukana Urheilukoulussa. 

Urheilukoulun III/21 saapumiserän haku päättyy 31.8.2020. Pääsykokeet järjestämme Santahaminassa 28.-30.9.2020 (varapäivä 6.10.2020). Valinnat julkaisemme viikolla 46 ja varusmiespalvelus valituilla alkaa 12.4.2021.

Ohessa pdf-tiedote ko. saapumiserän hakuun liittyen.

 

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen

JULKAISTU: 25.6.2020, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Suomen Tanssiurheiluliitto ry:n jäsenyhdistykset kutsutaan sääntömääräiseen kevätkokoukseen, joka pidetään sunnuntaina 16.8.2020 klo 13 alkaen osoitteessa: Sporttitalo, Sininen aula, Valimotie 10, Helsinki.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräisten asioiden lisäksi hallituksen muutosesitykset liiton sääntöihin ja liiton kurinpitomääräyksiin sekä liittyminen Suomen Paralympiakomitea ry:n jäseneksi. Lisäksi käsitellään esitys nykyisen vakio- ja latinalaistanssien tuomarivalintatyöryhmän toimikauden jatkamisesta tulevaan syyskokoukseen saakka.

Tanssiurheiluliiton hallituksen 24.5.2020 päätöksellä kokous järjestetään etäyhteyksin. Äänestysjärjestys julkaistaan liittohallituksen 7. – 9.8.2020 suunnittelukokouksen jälkeen.

Kokousmateriaalit ovat ladattuna liiton verkkosivulle https://www.dancesport.fi/tietoa-liitosta/jasenkokoukset/

**

Yhdistyslain 17§:n mukaan yhdistyksen virallinen kokous voidaan pitää etäkokouksena vain, jos siitä on maininta yhdistyksen säännöissä.

Eduskunta on 30.4.2020 hyväksynyt väliaikaisen lain, jolla voidaan väliaikaisesti poiketa yhdistyslain määräyksistä koronapandemian leviämisen rajoittamiseksi:

  • Sääntöjen estämättä yhdistyksen kevätkokous voidaan pitää 30.9.2020 mennessä.
  • Yhdistyksen hallituksen päätöksellä etäosallistumien yhdistyksen kokoukseen on mahdollista, vaikka etäosallistumismahdollisuutta ei ole mainittu säännöissä ja vaikka yhdistys ei ole hyväksynyt etäosallistumista sääntelevää äänestys- ja vaalijärjestystä.
  • Hallitus voi päättää, että 30.9.2020 mennessä järjestettävään yhdistyksen kokoukseen osallistumisen edellytyksenä on ilmoittautuminen yhdistyksen kokoukseen viimeistään tiettynä päivänä, joka voi olla aikaisintaan viikko ennen kokousta.
  • Kokouskutsuaika lasketaan viimeisestä ilmoittautumispäivästä.

(Lue lisää, linkki avautuu toisella verkkosivustolla: Laki väliaikaisesta poikkeamisesta yhdistyslaista)

**

Suomen Tanssiurheiluliitto ry:n säännöissä ei ole mainittu etäosallistumismahdollisuutta. Jotta täytämme yhdistyslain velvoitteet, olemme varanneet kokoukselle virallisen fyysisen paikan Sporttitalolla.

Koska haluamme kuitenkin huolehtia mahdollisimman hyvin kaikkien meidän terveydestämme tänä poikkeuksellisena epidemia-aikana, kannustamme jokaista kokoukseen osallistuvaa jäsenyhdistystä käyttämään etäosallistumismahdollisuutta.

Suomen Tanssiurheiluliitto ry:n sääntöjen mukaan jäsenyhdistys voi asettaa useita kokousedustajia käyttämään äänivaltaansa sekä valtuuttamaan toisen jäsenyhdistyksen käyttämään ääniään. Etäkokouksen sujuvoittamiseksi suosittelemme kuitenkin, että kukin yhdistys valtuuttaisi vain yhden kokousedustajan käyttämään kaikkia ääniään. Viralliseksi kokousedustajaksi kannattaa valita henkilö, joka osaa käyttää Teams-etäkokousyhteyttä.

**

Virallinen jäsenyhdistyksen kokousosallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista keskiviikkoon 12.8.2020 klo 16 mennessä toisella verkkosivustolla avautuvalla ilmoittautumislomakkeella, sekä valtakirjan toimittamista 12.8.2020 klo 16 mennessä osoitteeseen toimisto@tanssiurheilu.fi.

Linkki etäkokoukseen toimitetaan suoraan virallisille kokousedustajille sähköpostitse em. ennakkoilmoittautumislomakkeella mainittuun osoitteeseen Teams-kokouskutsuna noin tunti ennen kokouksen alkua, jolloin käynnistyy myös valtakirjojen tarkastus.

 

Helsingissä, kesäkuun 25. päivänä 2020

SUOMEN TANSSIURHEILULIITTO RY

Liittohallitus

Teosto tiedottaa: Lupalaajennukset päättyvät 31.7.2020

JULKAISTU: 22.6.2020, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Suomen hallituksen asettamien koronarajoitteiden vähitellen poistuessa käytöstä myös Teoston musiikkilupiin sovitut poikkeukset päättyvät.

Koronatilanteen kokoontumisrajoitusten aikana tapahtumien musiikinesitysluvat ovat poikkeuksellisesti kattaneet myös tapahtumien striimauksen eli esittämisen verkossa. Lupalaajennukset ovat voimassa 31.7.2020 saakka.

1.8.2020 alkaen striimattuihin tapahtumiin tarvitaan erillinen musiikinkäyttölupa. Lupa tarvitaan sekä ilmaisiin että maksullisiin livestriimeihin.

Lue lisää Teoston sivulta ja Olympiakomitean sivulta.

Oman Elämänsä Urheilija -valmentajaoppaat julkaistu

JULKAISTU: 22.6.2020, KATEGORIAT: Koulutustiedotteet, Seuratiedotteet

Valmentajat, valmennustiimin jäsenet ja urheilijan lähipiiri ovat avainasemassa erilaisten urheilijan ongelmien ja haasteiden havaitsemisessa. Yksi näistä on syömishäiriöoireilu.

Häiriintynyt syöminen ja syömishäiriöt ovat iso ongelma urheilussa. Syömishäiriöiden vakavuutta ei kuitenkaan urheilumaailmassa aina osata huomioida. Mitä nopeammin syömishäiriöoireilu tunnistetaan ja siihen puututaan, sitä paremmin ja nopeammin ongelma saadaan yleensä selätettyä.

Tämän vuoksi Oman Elämänsä Urheilija -projekti pyrkii vahvasti tavoittamaan valmentajia ja auttamaan heitä kohtaamaan urheilijoiden haasteita ja ymmärtämään heitä entistä paremmin ja kokonaisvaltaisemmin.

Suomen Tanssiurheiluliitto ry tekee yhteistyötä Oman Elämänsä Urheilija -projektin kanssa.

#Seurasydän kutsuu mukaan syyskuussa – Seurapaitapäivää juhlitaan tiistaina 29.9.

JULKAISTU: 17.6.2020, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Syksyllä Seurasydän nousee jälleen liputtamaan seuratoimintaa ja sitä yhteisöllisyyttä jota olemme kaikki kaivanneet. Syksyllä on aika tavoittaa nykyinen seuraväki ja kutsua mukaan myös uudet seurasydämet.Seurapaitapäivää juhlitaan jälleen tiistaina 29.9  Liity seuraan!

Kevät on ollut koronan vuoksi poikkeuksellisen haasteellista aikaa urheiluseuroille.  Harjoitukset, kilpailutoiminta, ottelut, turnaukset ja valmennus ovat olleet keskeytyksissä tai niitä on järjestetty poikkeuksellisilla tavoilla.​ Etäharjoituksista ja pienryhmistä huolimatta kaikkia seuran jäseniä ei ole tavoitettu. Kaikki urheilijat eivät ole löytäneet mukaan toimintaan, eivätkä kannattajat ole päässeet katsomoihin kannustamaan suosikkejaan.

Liity seuraan – juuri sellaisena kuin olet 

Poikkeuksellisen kevään ja kesän jälkeen seuratoiminta käynnistyy uudelleen syksyllä. Yhteisöllisyys on yksi suomalaisen seuratoiminnan kantavista  voimista ja tänä vuonna ehkä tärkeämpää kuin koskaan. Seuroja on Suomessa tällä hetkellä yli 9000, joista tanssiurheiluseuroja lähes 80  – valinnanvaraa siis riittää!  Liity seuraan – juuri sellaisena kuin olet!​

Seurasydän on seurojen kampanja, jonka me kaikki luomme yhdessä mm. käyttämällä omissa sosiaalisen median kanavissa #seurasydän-tunnistetta. Seurasydän näkyy urheiluseurojen ulkopuolelle seuran ja sen jäsenten kautta. Seurasydäntä voivat kasvattaa niin juniorit, liikkujat, talkoolaiset, fanit, huippu-urheilijat, lajiliitot kuin kumppaniyritykset.

Seuratoiminta tutuksi harrastusviikolla 

Yhdistysten ja koulujen yhteistä valtakunnallista harrastusviikkoa vietetään myös syyskuussa (7.-13.9).  Harrastusviikko tarjoaa loistavan mahdollisuuden tutustuttaa uusia lapsia ja nuoria seuratoimintaan.  Harrastusviikko tukee hienosti seurasydän-kampanjaa: harrastusviikko kutsuu lapset ja nuoret kokeilemaan seuran toimintaa ja seurasydän syttyy, kun innostavasta kokeilusta tulee mieluisa harrastus. Valmiit kutsupohjat löytyvät seurasydän-aineistoista elokuun alussa.

#Seurapaitapäivää juhlitaan tiistaina 29.9.2020 

Syksy huipentuu yhteiseen Seurapaitapäivään tiistaina 29.9., jolloin kaikkia kannustetaan pukemaan töihin, kouluun ja menoihin oman seuran pelipaita, verkkarit tai fanipaita – tai muuten vaan sonnustautumaan seuran väreihin. Haastetaan nykyiset ja entiset jäsenet mukaan. Jaetaan kuvia sosiaalisessa mediassa tunnisteella #seurapaitapäivä #seurannimi #liityseuraan

Seurasydän -kampanjan aineistot käyttöön elokuun alussa 

Olympiakomitea tarjoaa kaikkien käyttöön aineistoja, joita voitte vapaasti hyödyntää. Mukana on sekä valmiita aineistoja että seuran omaan käyttöön muokattavia aineistoja. Kaikki uudet materiaalit ovat ladattavissa seurasydämen aineistopankista Olympiakomitean sivuilta elokuun alusta alkaen.

  • Seurasydän-kehys valokuviin
  • Somekuvat seuraviesteillä
  • Seurasydän ja seurapaitapäivä –videot
  • Instagram Stories –template seuroille
  • Instagram Stories –template harrastajille
  • Olympiaedustajien Seurasydän-tarinat videoina
  • Julkkisten #Seurasydän minidokumentit  Yle Areenassa (linkki avautuu toisella sivustolla)

Olympiakomitea, lajiliitot, liikunnan aluejärjestöt ja urheiluseurat haluavat yhdessä liputtaa seuratoimintaa #seurasydän-kampanjan avulla . Seurasydän kuvastaa rakkautta omaa seuraa kohtaan ja kertoo siitä, mitä kaikkea hyvää seuran ihmiset ympärilleen luovat. Seurat eivät toimisi ilman ihmisiä, jotka ovat mukana täydellä sydämellään. ​ Kampanja huipentuu #seurapaitapäivään tiistaina 29.9.2020. Kutsumme ihan jokaisen teistä mukaan!

Lisätietoja ja aineistot Olympiakomitean sivulla: www.seurasydän.fi

Eltsun aamutreenit 5.6.2020

JULKAISTU: 5.6.2020, KATEGORIAT: Seuratiedotteet, Uutiskirje

 

Sateisena perjantai-aamuna 5.6. klo 8 Eläintarhan urheilukentällä Helsingissä toista kertaa vedetyt tanssijoiden ja tanssiurheiluvalmentajien aamutreenit saivat vierailevan tähden, kun judon moninkertainen SM-mitalisti ja tällä hetkellä Italiaa edustava, vuoden 2019 Italian mestaruuskilpailuiden hopeamitalisti Rene Villanello asteli samalle starttiviivalle kuuden aamuvirkun tanssiurheilijan kanssa.

Treenien teemana oli nopeus, tasapaino, koordinaatio ja liikkuvuus. Pasi Lind ohjeisti harjoittelijoita erilaisiin lämmitteleviin ja hermostoa herätteleviin harjoituksiin ja huolehti samalla, että jokainen suoritti harjoitteet hyvällä tekniikalla ja turvallisesti, huomioiden märän alustan.

Sade ei haitannut harjoittelua lainkaan, ja viimeistään paritehtävänä tehty keskittymistä ja koordinaatiota edellyttävä peilikuvaharjoitus, Pasin oma suosikkiharjoite, sai aikaan iloista naurahtelua kaikessa mahdottomuudessaan.

Vierailevia tähtiä toisista lajeista on mahdollisesti tulossa mukaan seuraavillakin kerroilla, joten odotamme sitä mielenkiinnolla. Seuraavat treenit ovat kalenterissa jo tiistaina 9.6. klo 19.

 

DanceCore seura-adminkyselyn tulokset

JULKAISTU: 27.5.2020, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Kysely lähetettiin 132 DanceCoressa seura-admin -roolissa olevalle henkilölle suoraan sähköpostitse maanantaina 4.5.2020. Kyselystä tiedotettiin lisäksi jäsentiedotteella ja liiton verkkosivuilla 30.4.2020.

Vastauksia tuli määräaikaan, sunnuntaihin 10.5. mennessä 25 kpl, tehden vastausprosentiksi 32 (liitolla 77 jäsenseuraa). Lämmin kiitos kaikille kyselyyn vastanneille ja arvokasta palautetta ja kehitystoiveita antaneille!

Tässä liitteessä on yhteenvetokuviot annetuista vastauksista.

Avoimissa vastauksissa esille nousseet asiat ja kehityskohteet on raportoitu tässä liitteessä.

Liittohallituksen päätöksiä 24.5.2020

JULKAISTU: 25.5.2020, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Liittohallitus kokoontui etäyhteyksin sunnuntaina 24.5. ja käsitteli asialistalla mm. seuraavia asioita:

  • Rock’n’swing -lajien SM-kilpailua ei järjestetä eikä SM-titteliä jaeta 2020. SM-kilpailun sijaan järjestetään syksyllä GP-kilpailuiden tulosten perusteella ratkaistava Suomen Cup, josta lisätietoa tulee myöhemmin alkukesän aikana.
  • Hyväksyttiin Rock’n’swing -lajien valmentajakouluttajapooli.
  • Hyväksyttiin vakio- ja latinalaistanssimaajoukkueen kokoonpano kaudelle 2020-2021.
  • Vakiotanssien SM järjestetään 28.11.2020 ja 10-tanssin SM 29.11.2020, järjestäjänä Telemark Team.
  • Ikäkausimestaruuskilpailut järjestetään 7.-8.11.2020, järjestäjänä Nicks Dancing.
  • Liiton kevätjäsenkokous järjestetään 16.8.2020 etäosallistumismahdollisuudella. Kokousmateriaalit sekä ilmoittautumisohjeet ja valtakirjojen toimitusohje toimitetaan kokouskutsun yhteydessä.

Seuraava kokous liiton suunnittelupäivät 7.-9.8.2020. Mahdolliset kiireelliset asiat ennen suunnittelupäiviä hoidetaan etäyhteyksin ja sähköpostikäsittelyllä.