Tekijä: Pirjo Koivula

Toiminnanjohtajan palsta 50.24

JULKAISTU: 11.12.2024, KATEGORIAT: Yleinen

kasvokuva naisesta jolla vaaleat hiukset nutturalla

Vuosi alkaa olla lopuillaan ja toimistolla viimeistellään loppuvan vuoden viimeisiä projekteja sekä valmistellaan alkavaa uuttaa vuotta. Vaikka monissa seuroissa valmennustoiminta on jo tälle vuodelle loppunut tai loppumassa toivon, että viette tässä palstalla esille tulevia asioita eteenpäin omille jäsenillenne ja muille toimijoille.

Kuluvan vuoden lisenssikausi suljetaan pian. Seuraavan kerran SuomiSportin lisenssimyynti avautuu vuoden vaihteen jälkeen. Vuoden 2025 kilpailija-, tuomari- ja valmentajalisenssit tulevat myyntiin 2.1.2025 alkaen. Kaikkiin lisensseihin on hankittavissa erillinen vakuutus, joka ei ole pakollinen, mikäli henkilö on muuten hoitanut vakuutusturvansa kuntoon, mutta erittäin suositeltava. Sporttiturva vakuutus kattaa laajasti lääkäri-, tutkimus- ja hoitokuluja ja on näin hinta- laatu suhteeltaan järkevä hankinta. Vakuutukseen liittyy myös Terveysmestari- palvelu, josta saat maksutonta terveysneuvontaa ja hoidon tarpeen arviointia. Terveydenhuollon asiantuntija varaa sinulle tarvittaessa ajan etälääkärille tai lääkärin vastaanotolle. Vakuutuksen tuoteseloste avautuu liiton sivulle ennen ensivuoden lisenssikauden alkamista. https://www.dancesport.fi/toiminta/kilpailutoiminta/kilpailulisenssit/

Tuomarilisenssikäytäntö jatkuu tänä vuonna, vuonna 2024 käyttöön otetulla tavalla. Tuomaripätevyyden koulutuksesta saanut tuomari suorittaa SUEK:n Reilusti paras koulutuksen, huolehtii että tuomareiden täydennyskoulutukset on ajan tasalla ja hankkii lisenssin SuomiSportista. Liiton toimisto ja kilpailunjohtajat valvovat, että kotimaisilla tuomareilla on voimassa oleva tuomarilisenssi kilpailuja tuomaroidessaan. Reilusti paras koulutus on voimassa kolme vuotta, joten jos olet tehnyt koulutuksen tänä vuonna tai osallistuit täydennyskoulutukseen kesäkuussa, koulutus on voimassa vuoteen 2027 asti. Jos osallistut täydennyskoulutukseen 5.1.2025, saat kerralla kuntoon sekä täydennyskoulutuksen että Reilusti paras koulutuksen suorituksen. Vuoden ensimmäinen kotimainen kilpailu kilpaillaan Kaarinassa 11.1.2025, joten siinä kilpailussa tuomaroivien tuomareiden kannattaa hoitaa lisenssiasiat kuntoon heti vuoden vaihduttu.

Valmentajalisenssi uudistuu. Valmentajien määrä on yksi liiton rahoittajan, Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM), käyttämä mittari valtionavustushakemuksessa.  Liiton seuroissa toimii lukuisa määrä ohjaajia-, valmentajia ja opettajia ja uskallan väittää, että liittomme valmennustoiminta on osaavaa ja ammattimaista. Kuitenkin ostettujen lisenssien määrä, 18 kpl, kertoo ulkopuoliselle tarkkailijalle aivan jotain muuta. Lajin sisällä olevien valmennusosaajien määrän esille tuomiseksi valmentajalisenssien määrä on hyvä saada todellista tilannetta vastaavalle tasolle. Syyskokouksessa esiin nousseen esityksen mukaisesti seurat ilmoittavat kaikki oman seuransa ohjaajat, valmentajat ja opettajat liittoon ja huolehtivat, että kaikki hankkivat valmentajalisenssin SuomiSportista. Valmentajalisenssi hankkimisen lisäksi valmentajien tulee suorittaa SUEK:n Puhtaasti paras ja Reilusti paras koulutukset sekä Vastuullinen valmentaja koulutus. Valmentajalisenssin hinta alennettiin kolmestatoista eurosta viiteen euroon, ettei hankkiminen jää lisenssin hinnasta kiinni. Seura voi käyttää omista lisensoiduista valmentajistaan koottua listaa omaan markkinointinsa tukena. Lisäksi liitto kokoaa lista, jossa seuroittain näkyy lisensoitujen valmentajien nimet ja määrä. Lähetämme vielä erilliset ohjeet seuroille siitä, miten valmentajien ilmoittaminen liittoon tapahtuu.

Valmentajalisenssin hankkimisesta on hyötyä myös valmentajille. Vain lisensoitu valmentaja voi saada coach-passin liiton järjestämiin kilpailuihin (SM-kilpailut), toimia kansainvälisten kilpailujen huoltajana/valmentajana ja tulla valituksi Vuoden valmentajaksi. Lisäksi lisenssi antaa oikeuden suositella luokkanousuja (VL), mahdollisuuden osallistua valmentajille järjestettäviin foorumeihin sekä oikeuttaa alennuksiin liiton järjestämistä koulutuksista. Myös vakuutuksen hankkiminen on mahdollista lisenssin hankinnan yhteydessä.

Lisätietoa valmentajalisenssiin liittyen jaetaan kotisivujen uutisissa, somessa ja Jäsentiedotteilla vielä kuluvan vuoden puolella.

 

Seuraava Toiminnanjohtajan palsta on luvassa ensi vuoden alussa.

 

Mukavaa Joulunaikaa kaikille

Toivottelee Pirjo

 

Jos mieltäsi askarruttaa joku asia, ota rohkeasti yhteyttä

050-4080 122 tai pirjo.koivula(a)dancesport.fi

Tanssiurheiluliitto mukana lasten liikunnan kehittämisessä – 33 lajin yhteistapaaminen Taitotalossa

JULKAISTU: 11.12.2024, KATEGORIAT: Yleinen

kolme pientä poikaa tanssimassa.Helsinki, 27.11.2024

Tanssiurheiluliitto oli läsnä Taitotalossa järjestetyssä Olympiakomitean lasten liikunnan kehittämistapaamisessa, jossa 33 eri lajiliittoa kokoontui pohtimaan lasten liikunnan tulevaisuutta. Tapahtuma on osa Tanssiurheiluliiton sitoutumista ”Lasten liikunnan uusi suunta” -projektiin.

Kansainvälinen asiantuntijanäkökulma

Tapahtumassa Emil Peter Søhús esitteli Tanskan lasten urheilukokemuksia etäyhteydellä. Søhús tulee Suomeen kevällä ja jatkaa Tanskan mallista kertomista ja erityisesti kilpailujärjestelmien kehittämisestä.

Monilajisuuden merkitys

Jyväskylän yliopiston Nanne-Mari Luukkanen toi esiin monilajisuuden keskeiset hyödyt lasten liikunnassa. Hänen mukaansa monilajisuus mahdollistaa taitojen kehittymisen monimuotoisemmin, vähentää vammariskiä sekä ylikuormitusta ja vähentää rasitusvammojen riskiä. Luukkanen toi esiin monilajisuuden merkityksen lasten motivaation ylläpitämisessä ja toi myös esiin pitkäaikaiset hyödyt monilajisuudesta.

Tutkija esitteli kattavia tutkimustuloksia lasten liikuntatottumuksista eri ikäluokissa. Hänen aineistonsa kattoi mm. eri liikuntamuodot: omatoiminen liikunta, urheiluseurojen harjoitukset, liikunta-alan yritysten tarjoamat palvelut, koulun liikuntakerhot sekä organisoidun urheiluharrastamisen.

Juha Martikainen ja Niina Antikainen osallistuivat yhteiskeskusteluun eri lajiliittojen kanssa, jakaen näkemyksiään lasten liikunnan kehittämisestä.

Yhteinen tavoite

”Olemme sitoutuneet luomaan lapsille innostavan ja turvallisen liikuntaympäristön”, toteaa Tanssiurheiluliiton toiminnanjohtaja. ”Tämä tapaaminen on tärkeä askel kohti monipuolisempaa ja houkuttelevampaa lasten liikuntakulttuuria.”

Tanssiurheiluliitto jatkaa työtään Olympiakomitean ”Lasten liikunnan uusi suunta” -projektissa, varmistaen tanssiurheilun olevan mukana kehittämässä lasten liikuntamahdollisuuksia. Seuraavana tehtävänä onkin mm. miettiä miten tanssiseurat ratkovat monilajisuuden haasteita.

Rock’n’swing jaoksen (RAS) kokoustiivistelmä

JULKAISTU: 10.12.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Kokouksen tiivistelmä

14.11.2025

Kilpailut 2025

SM – kisat, PM-kisat & bw World Cup

  • Päivitys tilanteeseen ja pyritään löytämään ratkaisu työryhmän kanssa mahdollisimman pian.

GP-kisat

  • Syksyn 2025 kilpailunjärjestäjät vielä avoinna.

Tuomarointioikeuksien toteaminen ja toimihenkilölistaus kilpailuissa

  • Lisenssin omaavat tuomarit suorittavat reilusti paras -koulutuksen vuosittaisen RS tuomareiden koulutustilaisuuden yhteydessä, mikäli se ei ole voimassa.
  • Jaos tarkistaa tuomareiden lisenssin voimassaolon vuosittain hyväksyessään GP- kilpailujen tuomariston.

Kehitysasiat

  • RAS vuosikello 2025 suunnittelu työn alla
  • Kisajärjestäjän opas päivitetään sekä Cometsin lokakuun että Swing Teamin marraskuun kisojen yhteydessä seurojen toimesta.
  • Kokeilulajit Balboa & Swing Fun toteutetaan syksyn kisoissa.
  • Vuoden 2025 GP- kisojen suunnittelun suhteen edetään toimintasuunnitelman mukaan
  • Perustetaan työryhmä valmistelemaan sääntöjä 2025 kevätkokoukseen. Martikainen kokoaa työryhmän

Liiton toimisto on suljettu 18.12.2024- 6.1.2025

JULKAISTU: 9.12.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Liiton toimisto on suljettu 18.12.2024-6.1.2025. Kiireellisissä asioissa voit lähettää viestiä osoitteeseen toimisto@tanssiurheilu.fi.  Hoidathan toimenpiteitä vaativat asiat ennen sulun alkamista.

Muistathan, että myös luottamushenkilöt ja jaosten – ja työryhmien jäsenet ovat ansainneet hengähdystauon tärkeästä työstään.

Kädet jossa lapaset ja sydämen muotoinen lumikasa.

Kiitos Tanssiurheiluliiton vapaaehtoiset!

JULKAISTU: 5.12.2024, KATEGORIAT: Yleinen
Tänään, 5.12.2024, juhlistamme kansainvälistä Vapaaehtoisten päivää.

Tanssiurheiluliitto haluaa esittää lämpimän kiitoksen kaikille, jotka antavat aikaansa ja osaamistaan liiton hyväksi vapaaehtoisesti, ilman korvausta. Teidän työnne on korvaamatonta ja luo perustan tanssiurheilun kehitykselle ja yhteisöllisyydelle.

Kiitoksemme seuraaville toimijaryhmille:

  • Liittohallitus 2024: Kiitos arvokkaasta työstä liiton strategisessa ohjaamisessa ja päätöksenteossa.
  • Kurinpitovaliokunta: Kiitos vastuullisesta roolistanne sääntöjen valvonnassa ja oikeudenmukaisuuden ylläpitämisessä.
  • Talous- ja hallintovaliokunta: Kiitos taloudellisesta ja hallinnollisesta pohjatyöstä liittohallitukselle.
  • Strategiatyöryhmä: Kiitos työstä liiton tulevaisuuden suuntaviivojen suunnittelussa ja toteutuksen jalkauttamisessa.
  • Vakio- ja latinalaistanssijaos sekä rock’n’swingtanssijaos: Kiitos panoksestanne lajiemme kehittämiseksi ja edistämiseksi.
  • IC-työryhmä: Kiitos DanceCoren kehittämistyöstä.

Kiitos myös kaikille työryhmille, kuten sääntö-, kilpailu-, tuloslaskenta-, kalenteri- ja tuomarityöryhmille, jotka omalla osaamisellaan ja sitoutumisellaan varmistavat sujuvan toiminnan kaikilla tanssiurheilun osa-alueilla. Sekä Valmentajalisenssi – , Lasten liikunnan uusi suunta- ja SM-kilpailujen kehittämistyöryhmille uusien toimintamallien innovoinnista ja valmistelusta.

Erityinen kiitos yhteistyöseurojen vapaaehtoisille: Dance Line, Vilpas Dance Sport ja LaTeam. Teidän työnne SM-kilpailuissa on ollut arvokasta.

Tanssi yhdistää, ja teidän panoksenne tekee siitä mahdollista.
Kiitos jokaiselle vapaaehtoiselle, sillä ilman teitä emme olisi tässä. Yhdessä voimme jatkaa tanssiurheilun kehittämistä ja innostaa uusia sukupolvia mukaan.

Kiitos ja hyvää Vapaaehtoisten päivää!

 

Tanssiurheiluseura Vaasan Viuhka Ry – Perinteitä ja aktiivista tanssiurheilua vuodesta 1968

JULKAISTU: 5.12.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Tanssiurheiluseura Vaasan Viuhka Ry on Suomen kolmanneksi vanhin tanssiurheiluseura, perustettu vuonna 1968. Seuramme toimii aktiivisesti Vaasan seudulla ja on vuosien varrella järjestänyt toimintaa myös laajemmin maakunnassa. Olemme lämmin ja perheenomainen yhteisö, joka tarjoaa monipuolisia tanssiharrastusmahdollisuuksia viikoittain.

kasvokuvia tanssipareista, ryhmäkuva joukkuetanssijoista, kuvia treenisalilta.

Vakio- ja latinalaistanssijat, soololattariryhmä, lavatanssijat, West Coast Swing tanssijat sekä latino show -ryhmät treenaavat säännöllisesti omalla salillamme. Järjestämme myös harjoituksia Vaasan keskustassa ja kouluilla, tarjoten monipuolisia harjoittelumahdollisuuksia eri-ikäisille harrastajille. Viikkotason treenejämme vetävät ammattivalmentajat, ja tuomme seuraan huippuosaajia tarpeen mukaan. Lisäksi järjestämme esiintymisiä, leirejä sekä häätanssikursseja.

ihmisiä tanssimassa yksin ja parin kanssa.

Perinteinen seuran vetonaula on vuosittain järjestettävät vakio- ja latinalaistanssin kilpailut, jotka houkuttelevat laajalti osallistujia. Seuraavat valtakunnalliset kilpatanssikilpailut tanssitaan Vaasassa 26.4.2025.

Seuraamme ovat aina johtaneet aktiiviharrastajat, ja tulevaisuuden näkymämme ovat valoisat kasvavien harrastajamäärien myötä. Teemme tiivistä yhteistyötä Vaasan alueen toimijoiden kanssa, ja tavoittelemme vahvan suurseuran rakentamista alueellemme.

Joululahjasäkki avautuu

JULKAISTU: 3.12.2024, KATEGORIAT: Blogi, Yleinen

Joulukuun seurakehittäjän blogi

Joulu on hyvän mielen ja palkitsemisen aikaa. Olette olleet erityisen kilttejä ja siksipä saattekin pukinkontista eri toimijoilta vuoden aikana kokoamiani hyviä käytäntöjä ja ideoita virkistämään myös oman seuranne ja yhdistyksenne toimintaa.

Kaikista merkittävin taloutta sekä operatiivista toimintaa selkeyttävä ja elinvoimaa tehostava keino on ollut seuran tulevaisuuskuvan ja siihen liittyvän suunnitelmallisuuden vahva haltuunotto. Tämä on tullut esille erityisesti Tähtiseuratoiminnan auditoinneissa.  Seurat ovat luoneet itselleen konkreettisen visioin sekä tavoitteet, joilla visio on mahdollista toteutua. Johdon laatimassa käytännön strategissa (käsikirjoituksessa) kerrotaan yksityiskohtaisesti miten ja millä resursseilla kaikki tehdään. Kun suunta, tavoitteet ja toimet on pohdittu riittävän tarkkaan, johdon lisäksi myös vapaaehtoisten seuratoimijoiden kiinnostus toimintaan herää ja sitoutuminen asian edistämiseen vahvistuu. Tähän tulevaisuuden rakennustyöhön kannustan kaikkia seuroja ja jäsenyhdistyksiä koko joulutonttulan voimalla! Aikaa se ottaa, mutta kokemuksesta tiedetään, että mäki maksaa velkansa moninkertaisesti.

Kilpailutoiminta on ollut melko vilkasta. Urheilijoiden määrä on ollut joissakin kilpailuissa harmittavan alhainen. Liiton eri työryhmät ovat tehneet hyvää työtä kehittämällä kilpailutoimintaa yhä monipuolisemmaksi ja houkuttelevammaksi. Uudistustyö kantaa varmasti hedelmää. Seurat itse ovat vauhdittaneet kilpailujen yleisömääriä jakamalla ilmaislippuja mm. niiden koulujen oppilaille tai tietylle oppilasryhmälle, joiden koulujen tiloissa kilpailut järjestetään. Ajatus on ollut, että oppilaat tuovat mukana myös maksavia vanhempia, huoltajia ja muita tanssin ystäviä. Samaa tavoitetta vauhditetaan silläkin, että paikallisille kauppiaille ja yrittäjille on annettu ilmaislippuja asiakkailleen jaettavaksi. Tällä edistetään lipputulojen lisäksi myös jäsenhankintaa. Joku varmasti innostuu tulemaan toimintaan ja harrastukseen mukaan. Kilpailupaikalla on seuran esittelypiste, josta saa lisätietoa seuran toiminnasta, palveluista ja hinnoista.

Lapsiharrastajien määrän kasvattaminen on koettu usein haasteelliseksi. Moni seura on kuitenkin siinä onnistunut. Haastavin ja vaikein vaihe ei välttämättä ole kuitenkaan lapsi- ja junnujäsenten löytäminen ja kohtaaminen vaan se, miten ko. kohderyhmä saadaan pysymään seurassa ja sitoutumaan sen toimintaan. Lapsia ja nuoria sitova liima on todistetusti kaverit sekä se, että on kivaa. Mitä isompi joukko, sitä parempi pitovoima. On nähty, että kerran viikossa kokoontuva ryhmätunti ei riitä antamaan riittävää pitoa. Ryhmän yhteistä ohjattua toimintaa pitäisi olla ainakin ryhmäytymisen ja yhteisöllisyyden kehittymisen alkuvaiheessa myös tanssitoiminnan ulkopuolella ja vapaa-ajalla. Tämä vaatii seuralta uudenlaista ajattelua ja jopa pientä lisäresursointia. Se kuitenkin todistettavasti kannattaa. Tässä myös persoona ratkaisee. Sillä on merkitystä, kuka ja millainen ”tyyppi” tämä lasten ja nuorten kanssa puuhaileva ja ryhmiä ohjaava henkilö on.

Vielä yksi lahja. Te tiedätte, että tanssi on vallan mainio oheisliikuntamuoto lähes kaikille muille urheilulajeille. Tätä tietoa ja mahdollisuutta on kuitenkin hyödynnetty liian vähän. Asian ei tuoda esille esim. liikunnan aluejärjestöjen ja lajiliittojen seurojen yhteisissä kokouksissa ja seurafoorumeilla. Näytetunnit ja yhteisharjoitukset eri lajiseuroille ovat myös erinomaisia yhteistoiminnan muotoja, joista voi kehittyä jopa jotain aivan uutta innovaatiota. Sellainen ajatuksin on heitetty, että tanssinäytökset ja -formaatiot toimisivat erinomaisina markkinointikeinona eri lajien kilpailujen ja pelien väliaikaohjelmina. Sinne rohkeasti mukaan!

Vielä jäi pussin pohjalle monta hyvää ideaa, mutta niistä sitten myöhemmin.

Hyvää Joulunaikaa kaikille ja mitä parhainta Uutta Vuotta 2025.

”Säilyttäköön uusi vuosi sen, mitä rakastat, tuokoon tullessaan sen mitä kaipaat ja vieköön mennessään sen, mitä taakkanasi kannat”

Katriina

Vapaaehtoisten päivä 5.12.2024

JULKAISTU: 25.11.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Vapaaehtoisten päivä on kansainvälinen juhlapäivä, jota juhlitaan 5.12.2024. Vapaaehtoisten päivän tarkoituksena on huomioida ja kiittää vapaaehtoisia heidän tekemästään tärkeästä työstä.

Vapaaehtoisten auttamisen halu on vahva. Vajaa puolet suomalaisista on tehnyt vapaaehtoistyötä vuoden 2024 aikana. Nyt on aika nostaa vapaaehtoisten tekemää tärkeää työtä esille ja antaa #VapaaehtoisilleKiitos.

Tule mukaan kiittämään oman järjestösi tai yhteisösi vapaaehtoisia vapaaehtoisten päivänä 5.12. ja tekemään näkyväksi heidän tekemäänsä tärkeää työtä.

Huomioimalla ja kiittämällä vapaaehtoisia somessa hashtageilla #VapaaehtoisilleKiitos ja #VapaaehtoistenPäivä tai ruotsiksi #TackTillFrivilliga ja #FrivilligDagen.

Tanssiurheiluliitto jakaa seurojen jakamia postauksia liiton IG- tarinoissa, kun muistat lisätä #dancesportfin

Me olemme Tanssiseura Swing Team ry

JULKAISTU: 21.11.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Me olemme Tanssiseura Swing Team ry, Rock & Swing lajeihin erikoistunut tanssiseura Tampereelta. Seura on perustettu 1997. Olemme ylpeästi tähtiseura. Meillä on monenlaista toimintaa esim. viikkotunteja monista eri RS lajeista, workshopeja, esiintymisiä, kisoja ja muita tapahtumia. Tuemme vähävaraisten perheiden harrastustoimintaa seurassamme ja teemme monenlaista yhteistyötä eri tahojen kanssa.

Seuramme toimii pääasiallisesti Tampereen Tesomalla, missä toimivat seuran viikkotunnit ja useimmat workshopit.

Viikkotunteina meiltä löytyy Perheliikkari, Special Swing Juniorz, Swing Juniorz, eri tasoryhmiä eri RS lajeista kuten  Boogie Woogie, Fusku, Lindy Hop, Blues, Rockabilly, Bugg, sekä West Coast Swing, Soolokoreografiat ja Rock´n Roll formaatio. Viikoittain toimii myös kehonhuoltoon keskittynyt Swing Power. Säännöllisesti kokoontuvat myös Boogie Woogien ja Fuskun avoimen tason ryhmät.

Perheliikkari on tarkoitettu koko perheelle, liikumme siellä musiikintahtiin unohtamatta tärkeitä motorisia taitoja joita tarvitsemme esim. tanssiessa, kuten tasapaino. Ryhmään ovat tervetulleita kaikenikäiset lapset ja aikuiset (äiti, isä, täti, mummu, vaari, kummi tai kuka tahansa muu tärkeä aikuinen). Ryhmässä koko perhe liikkuu yhdessä ja yksi ryhmän tavoitteista onkin saada perheet liikkumaan ja pitämään hauskaa yhdessä.

Lasten jalkoja kuvassa.

Seurastamme löytyy myös kaksi ryhmää lapsille/nuorille: Swing Juniorz, jossa opetellaan kauden aikana noin kolmea seuran lajia esim. Fuskua, Buggia ja Boogie Woogieta leikkiä ja iloista mieltä sekä ihanaa yhdessäoloa unohtamatta.

Toinen ryhmä on erityislapsille ja nuorille tarkoitettu Special swing juniorz, tunti koostuu iloisen yhdessä tekemisen ja musiikkiin liikkumisen merkeissä. Etenemme ryhmän mukaan paritanssin ihanaan maailmaan.

Tuntikalenterista näkee minä päivinä ja kellonaikoina meidän viikkotunnit (löytyy tekstistä ylempänä) ovat. Kaikissa alkeissa lähdetään liikkeelle aivan alkeista. Alkeisjatko/jatko ryhmät suunnitellaan ryhmän toiveiden ja ryhmän tason mukaan. Avoimen tason tunnit keskittyvät oman parin kanssa kehittymiseen. Eli niillekin tunneille ovat tervetulleita kaiken tasoiset tanssijat (kun taitaa alkeet).

Kannustamme väkeämme huolehtimaan myös omasta kehosta ja hyvinvoinnista. Seuramme salilla on käytettävissä monipuolisia treenivälineitä, kuten puolapuut, käsipainot ja minitrampoliini, joita voit hyödyntää oheisharjoittelussa. Kerran viikossa kokoontuva Swing Power -ryhmä tarjoaa lihaskuntotunteja, joissa kehitetään kestävyysvoimaa, liikkuvuutta ja kehonhallintaa. Harjoitukset tehdään pääasiassa kehonpainolla.

Swing Teamin energinen esiintymisryhmä tuo iloa ja vauhtia erilaisiin tapahtumiin ja juhlatilaisuuksiin! Olipa kyseessä yritysjuhlat, häät, syntymäpäivät tai pikkujoulut, ryhmämme tarjoamat näyttävät ja monipuoliset tanssiesitykset nostavat tunnelman kattoon. Esiintymisiämme voi räätälöidä teeman ja aikakauden mukaan – aina vanhan ajan lavatanssinostalgiaa henkivistä esityksistä villiin 20-luvun gangsterimeininkiin, 50-luvun rock-henkeen tai moderniin biletys-swingiin.

Salimme on jäsenten käytettävissä viikkotuntien ja muiden varausten ulkopuolella. Tarjoamme vapaaharjoitusvuoroja, jotta voit hioa taitojasi omaan tahtiin. Riippumatta siitä, tähtäätkö kisalattialle tai tanssibileisiin.

Tarjoamme jäsenille myös kuukausittain erilaisia bileitä/tapahtumia missä päästään kerryttämään niin tanssikilometrejä kuin nauttimaan ihanasta sosiaalisesta tunnelmasta.

Me kannustamme ohjaajia/valmentajia/opettajia koulutukseen. Olemme ylpeitä siitä että he ovat innokkaasti entisestäänkin kehittäneet omaa osaamistaan.

TERVETULOA MUKAAN  TOIMINTAAN <3

Kysely Suomisportin seurakäyttäjille

JULKAISTU: 21.11.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Suomisport tiimi haluaa kuulla palautettasi Suomisportista!

Näin tiimi voi kehittää palveluaan ja toimintaansa palvelemaan yhä paremmin koko urheilun tarpeita.

Kyselyyn vastaaminen vie vain muutaman minuutin.
​​​​​​​Suomisport tiimi arvostaa suuresti palautettasi. Vastaathan viimeistään 30.11.2024.

Iso kiitos ajastasi!

Linkki kyselyyn (linkki avautuu toiselle sivulle)