|
Tekijä: Aija Nyberg
Seurakehittäjän seura- ja sparrauskäynti Nick’s Dancing ry:llä
Seurakehittäjän seura- ja sparrauskäynti Nick’s Dancing ry:llä Lahdessa 31.1.2024
Seurakehittäjä Katriina Lahdella oli mukava, asiapitoinen ja varsin tehokas reilu kolmetuntinen seuran puheenjohtaja Reijo Kaaristeen ja toiminnanjohtaja Jyrki Pakkasen kanssa Nick’sin hyvin toimivissa omissa tiloissa Svinhufvudinkadulla. Seurassa on käynnistetty strateginen uudistus- ja kehittämistyö, jota Jyrki on palkattu johtamaan TE-keskuksen taloudellisella tuella yhdessä seuran johtokunnan ja avainhenkilöiden kanssa.
Toimintaympäristöanalyysi, oman seuran vahvuuksien ja mahdollisuuksien tunnistaminen sekä selkeä päämäärätietoinen tavoitteiden asettaminen on juuri nyt käynnistymässä rakentamaan strategisen työn suunnittelua ja tulevaisuuden linjauksia. Tähän liittyy oleellisena osana myös kehittämis- ja uudistamistyön vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden arviointi sekä konkreettisten muutosten mittarointi.
Ohjelma on varsin vaativa, sillä siihen liitetään samaan aikaan toteutuva, kehittämistyötä sekä sen viestintää ja toimintojen juurruttamista tukevan tiedon, dokumentaation ja ohjeistuksen kokoaminen, päivittäminen ja tarvittaessa uudistaminen. Työ on valtava. Se vaatii sekä aikaa että resursseja. Mutta kuten yhdessä todettiin: ”peruna kerrallaan” kohti seuran uutta upeaa visiota.
WDSF online Congresses: Hip Hop, Disco and Stage DanceSport – Adjudicators 10.2. & Chairpersons 11.2.
As Hip Hop, Disco, and Stage DanceSport disciplines continue to gain prominence at the national level among our NMBs, the World DanceSport Federation is committed to providing the essential resources and support. This initiative is part of our ongoing effort to seamlessly integrate these vibrant and dynamic disciplines into the broader WDSF structure.
February 10th, 2024 / WDSF Adjudicators Congress Hip Hop, Disco and Stage DanceSport disciplines
This congress is relevant to the fulfillment of educational requirements for licensed WDSF adjudicators for a period of two years.
NEW APPLICANTS
All new applicants for the WDSF adjudicators license must first submit their application via their NMB to the Academy to attend this congress.
TIMETABLE (CET TIMEZONE)
10:30am – Registration
11:00am – Nenad Jeftic – WDSF Judging System / Code of Conduct and responsibilities of Adjudicators
12:30pm – Mieke Ketelslegers – STAGE DanceSport expert from Belgium.
14:00pm – Jelena Alempijević – DISCO DanceSport expert from Serbia
15:30pm – Break
16:00pm – Huyen Huynh – HIP HOP expert from Norway
17:30 – End of congress
LECTURERS
Nenad Jeftic
Mieke Ketelslegers
Jelena Alempijević
Huyen Huynh
PARTICIPATION FEE
CHF 100
Closing Dates
- New Candidates’ applications (to be submitted by National Federation) no later than 27 Jan 2024, 23:59 GMT
- Congress registration and payment shall close on 6 Feb 2024, 23:59 GMT
- All payment must be made online; no registration or entry is allowed on the day of the course and no late registration will be accepted.
February 11th 2024 / WDSF Chairpersons Congress for Hip Hop, Disco and Stage DanceSport Disciplines
This congress is relevant to the fulfillment of educational requirements for licensed WDSF chairpersons for a period of two years.
NEW APPLICANTS
All new applicants for the WDSF chairpersons license must first submit their application via their NMB to the Academy to attend this congress.
TIMETABLE (CET TIMEZONE)
LECTURERS
Nenad Jeftić
PARTICIPATION FEE
CHF 50
Closing Dates
- New Candidates’ applications (to be submitted by National Federation) no later than 28 Jan 2024, 23:59 GMT
- Congress registration and payment shall close on 7 Feb 2024, 23:59 GMT
- All payment must be made online, no registration or entry is allowed on the day of the course and no late registration will be accepted.
EXAMINATION DATE (For Adjudicators)
February 24th, 2024 12.00 CET
EXAMINATION DATE (For Chairpersons)
March 3rd, 2024 12.00 CET
New license applications
The applicants for new Adjudicator/Chairperson licenses will not be eligible for registration to the aforementioned congresses unless they have completed all necessary steps of their license application through the National RLS Administrators. Only candidates who have completed the entire license application before the congress closing date are permitted to register to this congress.
Important: registration and attendance as an observer will serve as part of requirements to obtain the WDSF Adjudicator/Chairperson licenses.
Registering officials to the congress
Please view the tutorial video on how to register an official to a WDSF congress.
The tutorial video is also available here.
NO LATE REGISTRATIONS WILL BE ACCEPTED
Best Regards, WDSF Academy
SKUL ry: Tervetuloa juhlistamaan viittomakielen päivää 12.2.2024
Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry:
Juhlistamme viittomakielen päivää maanantaina 12.2.2024
ja järjestämme avoimen maksuttoman koulutuksen kuulovammaisuudesta ja kuurojen urheilusta samana päivänä,
klo 15.30-17.00 Sporttitalon Sinisessä aulassa.
Tervetuloa mukaan!
Taustaa:
Suomen Kuurojen Urheiluliitto, SKUL ry:llä, on meneillään OKM:n tukema inkluusion jatkohanke: Kuulovammaisen liikkujien ja urheilijoiden inkluusion toteuttaminen eri lajiliittojen seura- ja valmennustoiminnassa.
Inkluusiohankkeen ensimmäisessä vaiheessa kartoitettiin ja aloitettiin yhteistyötä onnistuneesti usean lajiliiton kanssa, ja nyt tavoitteenamme on laajentaa yhteistyötä, lisätä tietoisuutta ja kehittää teidän muiden urheilutoimijoiden kanssa kuulovammaisten urheilijan polkua. Yhteistyössä on aina voimaa. Ensisijaisesti toimintamme ytimessä on lajit ja lajiliitot, jotka ovat myös kuurojen arvokilpailulajeja ja Deaflympics-lajeja.
Linkki Deaflympicsin lajeihin: https://www.skul.org/kilpailu-ja-valmennus/deaflympics/
Tänä päivänä korostetaan vahvasti liikunnan ja urheilun kentällä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Kuulovammaiset ovat myös erittäin varteenotettava yhteistyötaho.
Kiinnostaako sinua tutustua kuurojen urheilutoimintaan?
- Onko sinulle kuurojen urheilutoiminta tuttu asia?
- Miten määrittelet kuulovammaisten urheilijan?
- Oletko kohdannut kuulovammaisen liikkujan/ urheilijan?
- Voivatko kuulovammaiset osallistua vammattomien kilpailuihin?
- Tiesitkö, että kuulovammaisilla on myös oma arvokilpailujärjestelmä ja kuurojen olymialaiset eli Deaflympics- kisat?
- Haluatko kuulla lisää millaisia kuulovammaisten urheilutoimintoja on, ja mitä hyötyä siitä on omassa lajiliitossanne ja myös vammattomissa urheiluseuroissa?
Tervetuloa kuuntelemaan, oppimaan ja kehittämään yhteistyötä Suomen Kuurojen Urheiluliiton kanssa avoimeen koulutukseen maanantaina 12.2.2024 klo 15.30-17.00 Sporttitalon Siniseen aulaan (Valimotie 10, 5.krs., 00380 Helsinki).
Kenelle koulutus sopii?
Lajiliitoille, urheilujärjesrtöille, myös urheiluseuroille sekä kaikille kuulovammaisten liikunnasta ja urheilusta kiinnostuneille toimijoille.
Koulutus on erinomainen avaus yhteistyölle Suomen Kuurojen Urheiluliiton, lajiliittojen, järjestöjen ja urheiluseurojen kesken. Lisäksi koulutus antaa paljon tietoa kuurojen urheilusta ja konkreettista infoa kuulovammaisen kohtaamiseen.
Ilmoittaudu mukaan ja jaa tietoa laajemmallekin. Myös paikalliset urheiluseurat saisivat valtavasti arvokasta tietoa koulutuksessa. Tervetuloa!
Kouluttajina toimii liikunta-alalla kokeneet viittomakieliset asiantuntijamme:
Urheilukoordinaattori Heli Romu, heli.romu@skul.org
Liikuntakoordinaattori Nelli-Sofia Tarvajärvi nelli-sofia.tarvajarvi@skul.org
Ilmoittautuminen koulutukseen: https://link.webropolsurveys.com/Participation/Public/7aa4fc42-7e40-4273-99f4-db618e2e1789?displayId=Fin2980649
—
Ystävälllisin terveisin / Kind regards
Sini Savolainen
Toiminnanjohtaja / Executive Director
sini.savolainen@skul.org
+358 405399486
Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry
Finnish Deaf Sports Federation
Valimotie 10, 6.krs
00380 Helsinki
Edustusseuran siirtolomake päivitetty
Lomake Ilmoitus edustusseuran vaihdosta on päivitetty. Lomakkeelle on lisätty kohdat kilpailijan / kilpailuyksikon ID sekä sportti-ID. Näillä tunnisteilla seurasiirto kohdistuu varmasti oikeille henkilöille. Pyydämme jatkossa käyttämään vain tätä uutta lomaketta.
Lomake löytyy sivulta https://www.dancesport.fi/toiminta/kilpailutoiminta/kilpailusaannot-ja-ohjeet.
Coach-liput Latinalaistanssien SM-kilpailuun 10.2.2024
Kaikilla seuroilla on mahdollisuus ilmoittaa yksi valmentaja coach-listalle. Coachiksi ilmoitettu henkilö voi liikkua lämmittelytiloissa ja kilpailulattia-alueella.
Ohjeet:
- seura ilmoittaa valmentajan nimen ja seuran tällä lomakkeella 7.2.2024 mennessä
- coachiksi nimetty valmentaja lunastaa pääsylippunsa (25 €) kilpailupaikalle tullessaan ja saa coach- rannekkeen
- ranneketta on pidettävä ranteessa koko kilpailupäivän ajan
- vain henkilö, jolla on ranneke, pääsee kilpailun lattia-alueelle
- ranneke oikeuttaa istumapaikkaan katsomossa
European Championships Disco & Stage Dance 13.-14.4. Skövde, Sweden
On Swedish Dancesport federation website you have all information about European Championships Disco & Stage Dance in April!
https://www.danssport.se/taevling/ec-disco-stage-dance-2024/
The registration is open until 17th of March.
Registration must be done by each NMP.
Best regards and welcome to Sweden
Judith Martinez Åkesson
Competition Manager
Rekisteriselosteet ja tietosuojakäytännöt seuroissa
Olemme Tanssiurheiluliitossa vastikään linjanneet, että noudatamme henkilötietojen käsittelyssä minimiperiaatetta ja keräämme henkilötietoja vain niissä määrin, kuin tarvitsemme niitä ylläpitääksemme ja hoitaaksemme jäsensuhdettamme. DanceCoreen on tehty tarvittavat muutokset tähän liittyen ja DanceCoren rekisteriseloste sekä liiton tietosuojakäytännöt on päivitetty.
Muutosten myötä pyydämme myös seuroja pohtimaan omaa tietosuojaansa ja huolehtimaan siitä, että rekisteriselosteet ja tietosuojakäytännöt ovat sielläkin ajan tasalla.
Liiton järjestösääntöjen mukaan liiton toiminnan piiriin kuuluvilta jäseniltä tulee saada suostumus jäsenten vähimmäishenkilötietojen ilmoittamiseen Suomen Tanssiurheiluliitolle. Sen vuoksi seurassa olisi hyvä pohtia, miten suostumus jäsentietojen luovuttamisesta liitolle pyydetään ja perustellaan. Lisäksi kannattaa miettiä, miten jäsenille kerrotaan, mitä seuran jäsenyys tarkoittaa suhteessa liittoon, mihin se oikeuttaa ja velvoittaa.
Liitto tarvitsee DanceCoren jäsenrekisteriä varten vain seuraavat vähimmäistiedot:
-
- Jokaiselta henkilöjäseneltä: etunimi, sukunimi.
Perusteet: Jäsenyyden toteaminen liiton järjestösäännön 5 §:n mukaisesti.
- Jokaiselta VL- ja pyörätuolitanssikilpailijalta lisäksi ennen lisenssiostoa ja kilpailuilmoittautumista: Joko Sportti-ID-numero tai oikea syntymäaika.
Perusteet: Lisenssitietojen linkitys Suomisportin ja DanceCoren välillä.
- Jokaiselta henkilöjäseneltä: etunimi, sukunimi.
Lastentanssin koulutusviikonlopun kuulumisia
Viime viikonloppuna 13-14.1. Tanssiurheiluliitto koulutti uusia innokkaita lastentanssin ohjaajia, kouluttajana Carina Ahti apunaan rock’n’swing tanssien osalta Mikke Tilli.
Turussa järjestettyyn koulutukseen osallistui 16 henkilöä ympäri Suomen.
Lastentannssin ohjaajakoulutus antaa perustaidot ohjata iloisia ja liikunnallisia tanssitunteja, jotka perustuvat monipuolisesti eri tanssilajeihimme, kuten vakio- ja latinalaistansseihin ja rock’n’swing-tansseihin. Koulutuksen pedagogisena perustana käytetään STUL:n Lastentanssin ohjaussuunnitelmaa, jonka teoriapohjana on Opetushallituksen Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2018).
Seuraava lastentanssin ohjaajakoulutus tullaan järjestämään syksyllä 2024.
Latin SM-kilpailun pöytäpaikat nyt myynnissä
Pöytäpaikkojen myynti on alkanut.
Koko pöytä (5 paikkaa, yhteensä 300e) myydään kerralla.
Valitse haluamasi pöytä tästä: Pöytäpaikkakartta päiv 1.2.
Valkoisena näkyvät pöydät ovat vapaana ja ostettavissa.
Punaisella merkityt pöydät on myyty, sinisellä merkityt pöydät on varattu.
Pidämme pöytäkarttaa ajan tasalla SM-kilpailun kotisivulla (päivittyy kerran päivässä).
Lähetä pöytävaraus info(at)dancesport.fi
Mainitse viestissä:
– haluamasi vapaana olevan pöydän numero ja mahdollinen toinen vaihtoehto
– kenelle lasku osoitetaan (henkilö tai seura)
– muut laskutustiedot
– sähköpostiosoite johon lasku lähetetään
Saat paluupostissa vahvistuksen, laskun ja maksuohjeet. Odota kärsivällisesti vastausviestiä.
Maksuaikaa on 5 pv. Jos maksat laskun vasta eräpäivänä, lähetä kuva maksukuitista ohjeviestin osoitteeseen.
Kun maksu näkyy liiton tilillä tai kuva maksukuitista on toimitettu, varauksesi on vahvistettu.
Tärkeää: Ellei maksua hoideta määräajassa, varattu pöytä vapautuu takaisin myyntiin ilman erillistä muistutusta.