Ilmoittautuminen 10.6. mennessä:
Linkki avautuu toisella sivustolla: Ilmoittautuminen www.federdanza.it
Ilmoittautuminen 10.6. mennessä:
Linkki avautuu toisella sivustolla: Ilmoittautuminen www.federdanza.it
Miko Sirolinna ja Laura Lackman (Vakita, Vantaa) edustivat Suomea latinalaistanssien Euroopan mestaruuskilpailuissa Pariisissa 25.5. Parin sijoitus oli 49. Kisaan osallistui yhteensä 61 paria.
”Oli mielettömän hieno kunnia edustaa Suomea ensimmäisissä yhteisissä EM-kisoissamme. Jäimme harmittavasti juuri 48 parin ulkopuolelle, mutta olemme tyytyväisiä siihen, että onnistuimme tanssimaan kauden parasta tanssiamme”, pari kertoo kisan jälkeen.
Kilpailun mitalikolmikko pysyi samana kuin vuosi sitten. Euroopanmestaruuden vievät neljättä kertaa venäläiset Armen Tsaturyan – Svetlana Gudyno. Pari on myös hallitseva maailmanmestari. Viimevuotisen hopeasijoituksensa uusivat Marius-Andrei Balan – Khrystyna Moshenska Saksasta ja pronssilla vuoden 2018 tapaan Timur Imametdinov – Nina Bezzubova Saksasta.
Linkki avautuu toisella sivustolla: Latinalaistanssien EM-kilpailut 2019 tulokset
Linkki avautuu toisella sivustolla: Lisätietoja ja ilmoittautuminen
Only until 10 th of june the price of the camp per couple will be 398 €.
|
|||
|
|||
|
Suomen Tanssiurheiluliitto maksoi virheellisesti toukokuussa 2019 Latviassa järjestetyissä vakiotanssien Euroopan mestaruuskilpailuissa kahden edustusparin matkakulut. Liittohallituksen päätöksen (16.12.2017) mukaan liitto korvaa vain ykkösparin ja mahdollisen huoltajan (alaikäiset kilpailijat) kilpailumatkan kulut ja toinen pari maksaa kulut itse.
Liiton säännöissä tai toimintatavoissa edustusparien kilpailumatkakulujen korvaamisessa ei ole tapahtunut muutoksia, joten jatkossa korvataan edelleen vain ykkösparin kulut eikä korvauksia myöskään myönnetä takautuvasti jo kilpailleille kakkospareille.
Pahoittelemme tapahtunutta ja siitä mahdollisesti aiheutuneita epäselvyyksiä.
Suomen Tanssiurheiluliitto
Harrastusviikko käynnistää syyslukukauden hyvällä energiapommilla! Olympiakomitean koordinoimalla valtakunnallisella harrastusviikolla koulujen ovet ovat auki eri lajien seuratoimijoille. Viikko tarjoaa loistavan väylän esitellä omaa toimintaa ja hankkia uusia jäseniä.
Viikko rohkaisee lapsia ja nuoria tutustumaan lähiseudun tarjontaan ja auttaa heitä löytämään oman harrastuksen. Harrastusviikkoa vietetään 26.8. – 1.9.2019.
Seurat sopivat osallistumisestaan suoraan koulujen kanssa. Linkki avautuu toisella sivustolla: Kaikki mukaan ilmoittautuneet koulut löytyvät harrastusviikon sivuilta www.harrastusviikko.fi. Mikäli omat lähikoulut vielä puuttuvat listalta, niitä voi kannustaa ilmoittautumaan mukaan.
Seurassa on hyvä pohtia tarkasti, millaista toimintaa harrastusviikolla kannattaa esitellä. Onko kyseessä ala- vai yläkoulu ja mikä kyseistä kohderyhmää voisi kiinnostaa? Apua tilaisuuden suunnitteluun ja vetämiseen kannattaa pyytää seuran omilta nuorilta.
Siirtymä harrastusviikolta seuraharjoituksiin kannattaa myös miettiä valmiiksi, jotta kynnys tulla mukaan on mahdollisimman pieni. Tuleeko esimerkiksi lajin esitellyt ohjaaja tai kummiurheilija paikalle myös kokeilupäivänä? Tai voiko tutustumisharjoitukseen ottaa mukaan kaverin?
Linkki avautuu toisella sivustolla: Harrastusviikon valmiit materiaalit löytyvät harrastusviikon sivuilta . Ne ovat vapaasti kaikkien käytettävissä.
Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskilpailut käytiin 17. – 18.5. Helsingissä tanssiseura TK Masterin isännöimänä. Viikonlopun aikana ratkottiin suomenmestaruudet Lapsi 1- ja Lapsi 2-, Juniori 1- ja Seniori 2–4 -sarjoissa sekä alle 21-vuotiaiden sarjassa. Lapset ja juniorit tanssivat myös joukkueiden suomenmestaruustitteleistä. Lisäksi kisattiin Rising Stars -luokissa Juniori 2-, Nuoriso-, Seniori 1- ja Yleisessä ikäsarjassa.
Palaa kisan tunnelmiin! Katso kuvagalleria tai tai (linkki avautuu toisella sivustolla:) videotallenteet kisoista.
Kiitos lasten ja nuorten joukkuekilpailuihin osallistuneille pareille yhteishengestä ja kannustuksesta! Joukkuekilpailuissa on energinen ja yhteisöllinen tunnelma. On hienoa, että nuoret tanssijat tekevät yhteistyötä seuran sisällä ja kannustavat toisiaan onnistumisiin. Kilpailumuoto lisää myös yhteistyötä seurojen välillä, kun seurat kokoavat yhteisjoukkueita.
Lapsi 1–2 -kisan kärjessä olivat järjestävän seuran TK Masterin joukkueet: Kultaa Master Helsinki 1:lle ja hopeaa Master Helsinki 2:lle. Pronssilla Kirkkonummelta TanssiDans Musta (TanssiDans). Kisaan osallistui yhteensä 16 joukkuetta ympäri Suomen.
Myös Juniori 1–2 -joukkueiden Suomen mestaruuteen tanssivat TK Masterin joukkue Master Helsinki. Toisena TanssiDans Valkoinen (TanssiDans, Kirkkonummi) ja kolmantena Bolero Turku 2 (Bolero, Turku). Kisassa oli 12 joukkuetta.
Alle 21-vuotiaiden latinalaistanssien Suomen mestareiksi tanssivat Dmitri Borovski – Alisa Alexandrova (TK Master, Helsinki). Hopeamitaleilla Henrik Saastamoinen – Iida Johansson (Fregolina, Kaarina) ja pronssilla Rodion Mudarissov – Emilia Shchurova (TK Master, Helsinki).
Vakiotansseissa alle 21-vuotiaiden mestaruuden veivät Angelo Annese – Sandra Lankila (DC Diamond, Turku). Hopeamitalisteina palkittiin Henrik Saastamoinen – Iida Johansson (Fregolina, Kaarina) ja pronssille Leo Österås – Jessica Lilja (Lumets, Helsinki).
Ikäkausimestaruuskilpailuissa ratkaistiin kolmen eri seniori-ikäsarjan suomenmestaruudet sekä vakio- että latinalaistansseissa.
Seniori 2 -sarjan latinalaistanssien voiton nappasivat Jani Kallio – Satu Vuorjoki (Buumi, Helsinki). Hopealla Mikko Mättö – Anna Jouppila-Mättö (J&V, Kuopio) ja pronssilla Mika Heikkinen – Ella Tikkanen (Bolero, Turku). Kisaan osallistui 18 paria.
Niinikään 18 parin vakiokilpailusta voittajiksi tanssivat Juha Rautio – Päivi Rautio (Step, Tampere). Toisena Alexander Ivanitskiy – Irene Hägerström (TK Master, Helsinki) ja kolmantena Olli-Pekka Vanhala ja Tiina Tarvonen (Mikkelin Urheilutanssijat).
Seniori 3 -ikäsarjan latinalaistanssikisasta SM-tittelin pokkasivat Petri Järvinen – Ulla Järvinen (Star, Helsinki). Hopealla Jarmo Kouhia ja Marjatta Kouhia (Buumi, Helsinki) ja pronssilla Jukka Leppänen – Tiina Siniketo-Leppänen (Nick’s Dancing, Lahti). Luokassa oli yhteensä 23. osallistujaparia.
Saman ikäsarjan vakiotanssikisaan osallistui huikeat 26 paria. Kultaa veivät Jouko Leppälä – Heljä Leppälä (Step, Tampere). Hopeaa Hannu Kolehmaiselle ja Pirjo Kaskisolalle (Vakita, Vantaa) ja pronssia jo toistamiseen Jukka Leppäselle ja Tiina Siniketo-Leppäselle.
Seniori 4 -sarjan latinalaistanssien voitto meni Timo Savolaiselle ja Eija Mykkäselle (Cavalier, Järvenpää). Hopealla Raimo Kekola – Soile Maunuksela (Botafogo, Seinäjoki) ja pronssilla Jukka Soikkeli – Aija Soikkeli (Habanera, Espoo).
Vakiotansseissa SM-voittajiksi tanssivat Keijo Vierimaa – Seija Vierimaa (Step, Tampere) ja hopealla jälleen Raimo Kekola – Soile Maunuksela. Pronssimitalit Seppo Mustoselle ja Rita Nevasteelle (Vakita, Vantaa).
Lapsi 1 E-D -luokassa helsinkiläisen tanssiseura TK Masterin parit veivät kärkisijat. Maximilian Pehkonen – Mila Martikainen tanssivat voittoon ja Ilja Pehkonen – Milana Sumova hopealle. Pronssilla oululaiset Aatu Halonen – Sara Kantomaa (DSC Oulu).
TK Masterin parit hallitsivat myös Lapsi 2 E-C -luokkaa. Kultamitalit Nikita Shchuroville ja Angelina Ignatyevalle, hopeiset Jalisei Zemljannikoville ja Vlada Sidunovalle. Pronssilla Jimi Eskelinen – Veera Laakso (Cavalier, Järvenpää).
Juniori 1 -ikäsarjan vakiotanssien kirkkaimmat mitalit ripustettiin parin Stefan Kagadi – Maria Soitonen (Blue & White, Helsinki) kaulaan. Himmeämmät mitalit Kirkkonummelle TanssiDansin pareille Kaapo Tusa – Malin Gustafsson sekä Nikita Haruns – My Narvo. Luokkaan osallistui yhteensä 26 paria.
Latinalaistansseissa kärkikaksikko pysyi samana. Kagadi – Soitonen kultaa, Tusa – Gustafsson hopeaa. Pronssille TK Masterin pari Mark Lakhan – Anastasija Prikul. Luokassa 27 kilpailevaa paria.
Rising Stars -luokkiin saa osallistua omasta ikäsarjastaan ne parit, jotka ennen kilpailua eivät kuulu kotimaisen rankingin kuuden parhaan joukkoon. Viikonloppuna kisattiin Rising Stars -luokat seuraavissa ikäsarjoissa: Juniori 2, Nuoriso, Yleinen, Seniori 1.
Juniori 2 -ikäsarjan kymppitanssien voittoon tanssivat Arseni Vorobyev – Milana Maasik (Lumets, Helsinki). Hopeaa Eetu Niittymäelle ja Fay Antikaiselle (TanssiDans, Kirkkonummi) ja pronssia Alvin Peltokankaalle ja Janna Kallavalle (DC Diamond, Turku).
Nuorison vakiotanssien Rising Stars -kilpailun voitto meni Kuopioon tanssiseura J&V:n parille Urho Salo – Inkeri Salo. Toisena Matias Maula – Anna Presnukhina (TK Master, Helsinki) ja kolmantena Karl-Mathias Siimann – Mira Ruohonen (DC Diamond, Turku).
Nuorison latinalaistansseissa puolestaan kultaiset mitalit saivat kaulaansa Rodion Mudarissov – Emilia Shchurova (TK Master, Helsinki). Hopeiset pujotettiin Markus Kinnusen ja Saana Pellisen (Botafogo, Seinäjoki) ja pronssiset Egor Jaakkosen ja Anastasia Savolaisen (TK Master, Helsinki) kaulaan.
Yleisen luokan latinalaistanssien Rising Star -voiton veivät Henrik Saastamoinen ja Iida Johansson (Fregolina, Kaarina), hopealle sijoittuivat Pierluigi Videsott ja Netta Leppiniemi (Lumets, Helsinki), ja pronssille Samuli Perämaa ja Riina Hintsala (J&V, Kuopio).
Saman ikäsarjan vakiotanssien kultamitalit matkasivat Saloon, kun voittoon tanssivat Toivo Markozov – Elisa Niinistö (Swivel). Jo toistamiseen palkintokorokkeella, nyt hopeamitalia noutamassa Samuli Perämaa ja Riina Hintsala (J&V, Kuopio) ja kolmantena Juho Lipsonen – Jutta Rautio (DanceLine, Tampere)
Seniori 1 -luokan vakiotanssien Rising Star -voittajina palkittiin Juho Järvenpää – Maria Heikkilä (Volta, Helsinki). Toisena Mikko Minkkinen – Mari Minkkinen (Cavalier, Järvenpää) ja kolmansina Pekka Nätynki – Mirva Nätynki (Telemark Team, Oulu).
Latinalaistansseissa vaihtui voittaja ja kakkos- ja kolmospari vaihtoivat paikkaa: Rising Star -kultaa saivat Tero Liljamo – Laura Kortesalo (Star, Helsinki). Hopealla Pekka Nätynki ja Mirva Nätynki ja pronssilla Mikko Minkkinen – Mari Minkkinen.
Linkki avautuu toiella sivustolla: Katso koko kilpailun tulokset
Palaa kisan tunnelmiin! Katso kuvagalleria tai (linkki avautuu toisella sivustolla:) videotallenteet kisoista.
Helsinkiläiset Masi Saurén ja Anna Tyutyunyuk voittivat 18.5.2019 Moskovassa järjestetyn boogie woogien maailmancupin osakilpailun. Pari edustaa tanssiseura Rock’n’roll Dance Club Cometsia.
Karsintakierroksella Saurén ja Tyutyunyuk olivat toisia, mutta tuomarit lähettivät heidät semifinaalin kärkipaikalta finaaliin.
”Tanssimme tasaisen onnistuneet vedot jokaisella kierroksella, mikä on meille harvinaista”, pari kommentoi kisakokemustaan voiton jälkeen.
Tämä oli vuoden kolmas osakilpailu, ja Saurénin ja Tyutyunyukin tulokset ovat olleet noususuhdanteisia. Edellinen maailmancupin kisa järjestettiin huhtikuussa rock’n’swing-tanssien Pohjoismaisen mestaruuskisan yhteydessä Järvenpäässä. Saurén ja Tyutyunyuk olivat tuolloin sekä PM-kisan että maailmancupin osakilpailun neljänsiä. Ennen Moskovan cup-osakilpailua Saurén ja Tyutyunyuk olivat maailmanrankingin kuudensia.
”Tähän kilpailuun muutimme taktiikkaa. Aikaisemmissa kisoissa emme ole täysin onnistuneet, mutta nyt valitsimme oikean narun. Voitto tuli, ja se tuntuu hyvältä!”
Kyseessä on parin ensimmäinen voitto kansainvälisistä kilpailuista. ”Tätä hetkeä olemme odottaneet monta vuotta. Nyt se tuli, ja nyt nautitaan!”
Toinen kisaan osallistunut suomalaispari, maailmanrankingin yhdeksänneksi sijoitetut Samuli Kalliala – Pinja Sarviluoma (Swing Team, Tampere) olivat kuudensia.
”Päivän ensimmäiset kierrokset eivät olleet omaa parastamme, mutta onnistuimme kuitenkin seuraavilla kierroksilla paremmin ja saavutimme tavoitteemme pääsemällä finaaliin. Olemme erittäin tyytyväisiä finaalin hitaaseen kierrokseen”, Kalliala ja Sarviluoma raportoivat.
”Suurimmat kiitokset huikealle kannustusjoukolle niin paikan päällä kuin koti-Suomessakin!”
Moskovan maailmancupin hopea- ja pronssimitalit menivät Ruotsiin. Toisella sijalla Jonathan Haug – Emma Danielsson, kolmansina Viktor Edlund – Wilma Edlund.
Linkki avautuu toisella sivustolla: Kilpailun tulokset World Rock’n’Roll Confederation WRRC:n sivuilla
Tulevana viikonloppuna on merkittävä kilpailupäivä monelle tanssiurheilijalle ja kosolti jännitettävää penkkitanssiurheilijoille! Kotimaassa kisataan nimittäin vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuksista Helsingissä sekä Performing Arts -tanssien Suomenmestaruuksista ja ikäkausimestaruuksista Tampereella. Lisäksi rock’n’swing-tanssijat matkustavat Moskovaanboogie woogien maailmancupin osakilpailuun.
Lauantaina 18.5. Moskovassa kilpaillaan boogie woogien maailmancupin osakilpailu, johon osallistuu Suomesta vastikään pohjoismaiden- ja suomenmestaruuden voittaneet Juho Päivinen – Mari Munne (Bolero, Flying Steps, Turku), SM-hopeaa ja Pohjoismaisten mestaruuskisojen kuudennelle sijalle tanssineet Samuli Kalliala – Pinja Sarviluoma (Swing Team, Tampere) sekä PM-nelosiksi tanssineet Masi Saurén – Anna Tuytuynyuk Rock’n’Roll Dance Club Comets, Helsinki).
”Lähdemme varmoin tunnelmin hakemaan sijoitusta palkintokorokkeelta ja tavoittelemaan voittoa. Viime maailmancupin osakilpailussa sijoituimme marginaalisella 0,15 pisteen erolla hopealle voittajapariin nähden, ja tarkoituksenamme on nyt nousta kuulemaan Maamme-laulua korkeimmalle korokkeelle”, kertovat ennakkotunnelmistaan Juho Päivinen ja Mari Munne.
Linkki avautuu toisella sivulla: Kilpailun tuloksia voit seurata World Rock’n’Roll Conferedationin sivuilta
Tampereella käydään kaksipäiväiset Performing Arts -tanssilajien suomen- ja ikäkausimestaruuskilpailut. Viikonlopun aikana juniorit ja aikuiset kisaavat duoissa, muodostelmissa ja pienryhmissä.
Lavalle nousevat myös all styles showcase erityisryhmät sekä Production Cupin toisen osakilpailun osallistujat. Lisäksi kisataan avoin Synchro Dance -luokka. Synchro Dance on uusi tanssimuoto, jossa voi kilpailla millä tahansa tanssityylillä tai -rytmillä. Synchro Dancessa tanssijat tanssivat koko esityksen ajan keskenään samoja liikkeitä, samassa muodostelmassa, mahdollisimman yhdenmukaisesti ja yhdenaikaisesti. Koreografia voi sisältää yhtä tai useampaa tanssityyliä ja -rytmiä.
Kilpailun järjestävät yhteistyössä Finnish Dance Organisation FDO ja ja Hip Hop House. Linkki avautuu toisella sivustolla: Finnish Dance Organisation FDO:n sivut
Performing Arts suomenmestaruus- ja ikäkausimestaruuskilpailut
la 18.5. klo 10-20 ja su 19.5. klo 9-18
Tampereen Messu- ja UrheilukeskusIlmailunkatu 20, Tampere
Linkki avautuu toiselaa sivustolla: Lisätietoa ja tulokset FDO:n sivuilta
Vakio- ja latinalaistanssien eri ikäsarjojen parhaat tanssijat kohtaavat ikäkausimestaruuskilpailuissa Helsingin Herttoniemessä la–su 18. – 19.5.2019. Viikonlopun aikana kisataan kymmenessä eri ikäsarjassa, ja lisäksi lapset ja juniorit kisaavat joukkuekilpailuissa. Kisaviikonloppu kokoaa paikalle noin 300 tanssiurheilijaa eri puolilta Suomea. Kisan järjestää tanssiseura TK Master.
Koko kaksipäiväisen kilpailun voi seurata myös Suomen Tanssiurheiluliiton tuottaman livestreamin kautta. Linkki avautuu uudessa ikkunassa: Livestream löytyy osoitteessa www.tanssi.tv
Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskilpailut
la 18.5. klo 10-21 ja su 19.5. klo 10-18:30
Herttoniemenrannan liikuntahalli, Petter Wetterin tie 5, Helsinki
Linkki avautuu toisella sivustolla: Kilpailun sivut: www.tanssiklubimaster.fi/tanssikilpailut
Linkki avautuu toisella sivustolla: Kilpailun Facebook-tapahtuma
Suomen Tanssiurheiluliitto on julkaissut Tanssiurheilija-verkkolehden 1/2019. Mukana mm. kuulumiset loppukevään kotimaisista arvokisoista, boogie woogien Pohjoismaiden mestareiden fiilikset voiton jälkeen, asiantuntijoiden analyysia vakiotanssien SM-kisoista sekä kokemukset vakio- ja latinalaistanssikisoissa pilotoidusta AJS-pisteytysjärjestelmästä.
Alla oleva linkki avautuu toisella sivustolla:
Lue lehti ja laita linkki jakoon myös muille tanssiurheilusta kiinnostuneille!
Linkki avautuu toisella sivustolla:
Link below opens on another site:
Testaamme nyt Tanssiurheilija-lehdestä uutta verkkolehtiversiota. Lehti on tiivis katsaus menneisiin kuukausiin tanssiurheilukilpailuissa sekä Suomen Tanssiurheiluliiton toiminnassa.
Menneinä vuosina julkaistuun, painettuun lehteen verrattuna tämän verkkolehden sisältö on totuttua suppeampi, sillä lehteä toteutetaan kevyemmin resurssein. Uuden sisältöformaatin lisäksi testissä on myös uusi verkkojulkaisualusta, joka mahdollistaa mm. linkkien lisäämisen lehteen.
Miltä lehti sinusta vaikuttaa? Linkki avautuu toisella sivustolla: Anna palautetta! Suunnittelemme saamamme palautteen ja lehden lukijamäärien perusteella lehden jatkoa, julkaisutiheyttä ja sisältöä.