Suuri määrä tanssijoita ympäri Eurooppaa kokoontui viikonlopuksi Latviaan, kun Riiassa kilpailtiin nuorison vakiotanssien EM-mitaleista. Suomesta kilpailuun osallistui kaksi paria: Nikita Haruns ja Anastasija Prikul sekä Matti Mankkinen ja Ella Pruikkonen.
Kilpailu oli tasainen, ja pienet erot ratkaisivat sijoitukset. Molempien suomalaisparien kohtaloksi jäi hyvistä tansseista huolimatta jatkosta putoaminen toisella kierroksella. Mankkinen ja Pruikkonen olivat ensimmäisen kierroksen 34. paras pari, mutta toinen kierros tuotti vähemmän pisteitä, ja lopulta pari jakoi sijoja 38–39.
Haruns ja Prikul sijoittuivat 25:nneksi, eli eteneminen 24 parhaan joukkoon oli lähellä. Kolmannen kierroksen paikka jäi äärimmäisen tasaisessa kilpailussa vain yhden pisteen päähän, ja niinpä myös Harunsin ja Prikulin tanssit jäivät kahteen kierrokseen.
Nuorison Euroopan-mestareiksi kruunattiin Espanjan pari Adrià Hernández – Emilija Ulčinaitė. He olivat finaalissa omaa luokkaansa oltuaan kierroksesta toiseen kärkitaistelussa. Hopeaa juhlivat latvialaiset Richards Krivins ja Alexandra Shamova ja pronssia Israelia edustavat Jaime Martinez Ibanez ja Emmi Brener.
Riiassa nähtiin suuri määrä muitakin suomalaispareja, sillä EM-kilpailun yhteydessä tanssittiin muitakin kilpailuita. Monille kyseessä olikin syyskauden loppuhuipennus, jonka jälkeen voi jäädä lomalle. Kansainvälinen kilpailukausi jatkuu vuoden vaihduttua kiivaana.