Kaksi suomalaisparia osallistui viikonloppuna latinalaistanssien nuorison MM-kilpailuihin Bosnia ja Hertsegovinassa. Mitalisijat jäivät kauas, mutta kokemus kansainvälisistä kilpailuista vie pareja varmasti eteenpäin.
Kilpailuun oli ilmoittautunut 70 paria, mikä tarkoitti peräti viittä kierrosta ennen finaalia. Toisen suomalaisparin, Aarre Halisen ja Peppi Koskisen, tanssit jäivät tällä kertaa yhteen kierrokseen. Pitkään tanssia harrastanut Boleron pari on kilpaillut vasta parissa kansainvälisessä kilpailussa, ja MM-kilpailut olivat uran suurin kilpailu tähän mennessä. Siihen nähden 63. sija ei ole pöllömpi suoritus, vaikka toinen kierros jäi tällä kertaa haaveeksi.
Myös Eero Pulli ja Anni Vilmi edustivat Suomea kilpailussa. DSC Oulun pari on kiertänyt kansainvälisiä kilpailuja aktiivisesti, ja heidät on tänäkin vuonna nähty useissa arvokilpailuissa. Pulli ja Vilmi etenivät avauskierrokselta jatkoon, mutta tie nousi pystyyn toisella kierroksella. Lopputuloksissa pari päätyi 50. sijalle.
Maailmanmestaruutta juhlivat Kirgisian Vladimir Vyrleev ja Maria Proshletsova. Hopealle sijoittuivat italialaiset Nicholas Spica ja Carlotta Aceti ja pronssille Saksan pari Dimitrii Kalistov – Luna Maria Albanese. Voittajapari oli omaa luokkaansa, mutta etenkin kilpailu hopeamitaleista oli tasainen.