Päivä: 2.12.2024

Suomalaisia latinalaistanssien nuorison MM-kilpailuissa

Kaksi suomalaisparia osallistui viikonloppuna latinalaistanssien nuorison MM-kilpailuihin Bosnia ja Hertsegovinassa. Mitalisijat jäivät kauas, mutta kokemus kansainvälisistä kilpailuista vie pareja varmasti eteenpäin.

Kilpailuun oli ilmoittautunut 70 paria, mikä tarkoitti peräti viittä kierrosta ennen finaalia. Toisen suomalaisparin, Aarre Halisen ja Peppi Koskisen, tanssit jäivät tällä kertaa yhteen kierrokseen. Pitkään tanssia harrastanut Boleron pari on kilpaillut vasta parissa kansainvälisessä kilpailussa, ja MM-kilpailut olivat uran suurin kilpailu tähän mennessä. Siihen nähden 63. sija ei ole pöllömpi suoritus, vaikka toinen kierros jäi tällä kertaa haaveeksi.

Myös Eero Pulli ja Anni Vilmi edustivat Suomea kilpailussa. DSC Oulun pari on kiertänyt kansainvälisiä kilpailuja aktiivisesti, ja heidät on tänäkin vuonna nähty useissa arvokilpailuissa. Pulli ja Vilmi etenivät avauskierrokselta jatkoon, mutta tie nousi pystyyn toisella kierroksella. Lopputuloksissa pari päätyi 50. sijalle.

Maailmanmestaruutta juhlivat Kirgisian Vladimir Vyrleev ja Maria Proshletsova. Hopealle sijoittuivat italialaiset Nicholas Spica ja Carlotta Aceti ja pronssille Saksan pari Dimitrii KalistovLuna Maria Albanese. Voittajapari oli omaa luokkaansa, mutta etenkin kilpailu hopeamitaleista oli tasainen.

Paratanssista historiallinen EM-kulta

JULKAISTU: 2.12.2024, KATEGORIAT: Kilpailutiedotteet, Paratanssiurheilu, Tulostiedotteet

Paratanssin EM-kilpailuissa tehtiin historiaa, sillä suomalaistanssijat voittivat ensimmäistä kertaa mestaruuden lajin kansainvälisistä arvokilpailuista! Historiallisesta EM-kullasta vastasivat Tuuli Harju ja Timo Pyykkönen vakiotanssien combi 1 -luokassa. Pari oli voittanut aiemmin EM-mitaleita ja MM-hopeaa, mutta mestaruus antoi vielä odottaa itseään. Tšekissä järjestetyissä EM-kilpailuissa mestaruuden aika koitti, ja kaikki kilpakumppanit joutuivat taipumaan parille.

Harju ja Pyykkönen ylsivät finaaleihin muissakin sarjoissaan (viides sija combi 1:n freestylessä ja kuudes sija combi 1:n latinalaistansseissa).

Harju kilpaili myös yksilöluokassa, minkä lisäksi suomalaisvärejä EM-kilpailussa kantoivat Pirjo Pappila ja Tiina Uimonen. Heiltäkin nähtiin hyviä suorituksia, mutta muita mitaleita Suomeen ei tullut.