Toiminnanjohtajan palsta 46/24

JULKAISTU: 13.11.2024, KATEGORIAT: Yleinen

kasvokuva naisesta jolla vaaleat hiukset nutturalla

Tämä syksy on tuonut mukanaan sekä minun että liittohallituksen pöydälle uusia isoja ja pieniä asioita, jotka tulevat vaikuttamaan suoraan tai välillisesti liiton toimintaan. Mediassa on nostettu esille esimerkiksi Olympiastadionin (OK) tilat, Huippu-urheiluyksikön toiminta ja rahoitus, Olympiakomitean puheenjohtaja- ja hallitusvaali, Lasten liikunnan uusi suunta, mutta paljon muutakin on tapahtunut. Kaikki liitot ovat puurtanut Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) vaatiman, yleisavustushakemukseen liitettävän ja valtionavustukseen vaikuttavan, Vastuullisuusohjelman kanssa. Yhdenvartaisuuden parantamiseksi myös meidän liiton kotisivulla on nähtävissä, englannin kielisen lisäksi, ruotsinkielinen lyhyt esittely liitosta.

Olympiakomitea on tehnyt omalta osaltaan päätöksen muuttaa kesällä 2025 Olympiastadionille. Osa liitoista seuraa mukana, mutta Tanssiurheiluliitto jää noin 40 muun liiton kanssa Sporttitalolle, Valimolle. Tanssiurheiluliiton hallitus tarkasteli sekä Olympiakomitean tekemää tarjousta Stadionin tiloista että Nurmi-yhtiöiden tekemää tarjousta Sporttitalolta, kuuli toimiston henkilökuntaa ja punnitsi muun muassa varastotiloihin liittyviä näkökulmia. Näiden pohdintojen jälkeen hallitus päätyi ratkaisuun, jossa toimiston tilat pienenevät yli puolella nykyisestä minkä seurauksena toimitilakulut pienenevät lähes samassa suhteessa. Nurmi-yhtiöt tekevät Sporttitalon tiloihin remonttia toukokuun alusta alkaen ja Tanssiurheiluliiton toimitila siirtyy rakennuksessa toiseen paikaan. Muutoksesta ilmoitetaan tarkemmin, kun tietoa on saatavissa.

Vastuullisuusohjelman työstö aloitettiin elokuussa liiton suunnitteluviikonlopussa (tästä kerroinkin jo elokuussa). Viikonlopusta saatuja ideoita, muiden liitojen ja OK:n Vastuullisuusohjelmia ja liiton vanhaa ohjelmaa apuna käyttäen tehtiin uusi Vastuullisuusohjelma, jonka liittohallitus hyväksyi lokakuun kokouksessaan. Vastuullisuusohjelman löydät täältä https://www.dancesport.fi/wp-content/uploads/2024/10/Suomen-Tanssiurheiluliitto-ry-Vastuullisuusohjelma.pdf. Kannattaa käydä tutustumassa ja käyttää vaikka oman seuran/yhdistyksen Vastuullisuusohjelman pohjana.

Osa liiton vastuullista toimintaa on Olympiakomitean tarjoaman anonyymin ilmoituskanavan, Whistleblowing, käyttöönotto. Kaikki tarvittavat toimet liiton sisällä Kurinpitosäännön muutos, Eettisen säännön muutos, kanavan toimintaan tutustuminen jne. on nyt tehty ja OK:lle ilmoitettu, että olemme valmiita liittymään kanavan käyttäjiksi. Kanava ei korvaa SUEK:n Ilmo-kanavaa tai Väestöliiton Et ole yksin- palvelua. Kanavan toimintaan voit ennakkoon tutustua täältä https://urheiluyhteiso.ilmoituskanava.fi/#/ Kun Tanssiurheiluliitto on liitetty kanavan käyttäjäksi, tiedotamme jäsenseuroja/yhdistyksiä asiasta tarkemmin. Seurojen/yhdistysten tehtäväksi jää tiedottaa kanavasta omille henkilöjäsenilleen.

Tanssiurheiluliitto on mukana Lasten liikunnan uusi suunta- projektissa. Projekti alkoi liittojen aloitteesta viime vuoden keväällä. Olympiakomitea koordinoi projektin etenemistä, mutta lajiliitot ovat itse vastuussa sisällön tuottamisesta ja yhteisen linjan ja toimintatapojen löytymisestä. Jokaisen liiton tehtävänä on ollut perustaa ”kotipesäryhmä”, johon kuuluu vähintään yksi hallituksen jäsen ja liitossa lasten liikunnasta vastaavia henkilöitä. Meillä ydintyöryhmäksi on valittu Juha Martikainen (hallitus ja RS tanssit), Niina Antikainen (VL tanssit) työryhmää johtaa toiminnanjohtaja. Ryhmää laajennetaan FDO lajien edustajalla sekä mahdollisesti toisella VL edustajalla.

Syksyn aikana on koottu SM- kilpailujen kehittämistyöryhmä, jonka tehtävänä on konseptoida SM- kilpailutapahtumien järjestäminen sekä kehittää kilpailuja tapahtumallisempaan suuntaan. Työryhmään on tällä hetkellä nimetty Leena Liusvaara, Marko Tolvanen, Carina Ahti, Satu Markkanen, Niklas Hagel ja Juho Päivinen. Työryhmä toimii toiminnanjohtajan johdolla ja ryhmää voidaan vielä täydentää.

Olympiakomitean syyskokous pidetään 30.11.2024 Taitotalolla, Valimolla. Jäsenillä, eli lajiliitoilla, on joko 1 tai 2 ääntä äänestettäessä sääntömääräisitä asioista, henkilövaaleissa jne. Tanssiurheiluliitolla on noissa äänestyksissä 2 ääntä. Liittoa edustaa kokouksessa puheenjohtaja Leena Liusvaara. Olympiakomitean puheenjohtaja vaihtuu ja ehdokkaita uudeksi puheenjohtajaksi on vain Tapio Korjus, varapuheenjohtajaehdokkaita on 5 ja ehdokkaita hallitukseen 15. Sääntömääräisten asioiden ja henkilövaalien lisäksi kokouksessa käsitellään muun muassa huippu-urheilun uusi strategia. Uskon, että kokouksesta kuulaan myös valtakunnan mediassa.

Tanssin täyteistä pikkujoulukautta toivotellen

Pirjo

Jos mieltäsi askarruttaa joku asia, ota rohkeasti yhteyttä

(050-4080 122 tai pirjo.koivula(a)dancesport.fi