Toiminnanjohtajan palsta 40.24

JULKAISTU: 2.10.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Viime viikon perjantaina seuroille lähetettiin kutsu liiton Syyskokoukseen, joka pidetään 10.11.2024 klo 15.00 alkaen Sporttitalolla, Helsingissä. Kokoukseen toivotaan runsasta osanottoa erityisesti paikanpäälle, mutta myös etäyhteydellä. Kokouskutsusta ilmenee, että käsitellään sääntömääräiset asiat ja niiden ulkopuolelta tuleva Kurinpitosäännön muutos.

Syyskokous on aina liittohallitusvaalikokous ja tänä vuonna erovuorossa ovat liiton puheenjohtaja Leena Liusvaara sekä neljä liittohallituksen jäsentä Inka Kurki, Marco Bjuström, Niklas Hagel ja Harri Harjula. Osa erovuorossa olevista on ilmoittanut halukkuutensa asettua uudelleen ehdolle. Seurojen tehtävä on miettiä löytyisikö heidän riveistään monilajisesti ajatteleva, toimeen tarttuva ja työtä pelkäämätön henkilö, joka voi omalla osaamisellaan tukea liiton hallintoa ja toiminnan kehittämistä. Ehdokkaiden tulee esitellä itsensä syyskokouksessa ja kertoa miksi juuri hän on hyvä henkilö liittohallitukseen. Oman ehdokkuuden ilmaiseminen ja CV:n lähettäminen liiton toimistoon, viimeistää 7.11.2024, mahdollistaa tiedon jakamisen ehdokkaista. Kun jäsenistö pääsee tutustumaan uusiin ehdokkaisiin ennakolta, äänestyspäätöksen tekeminen on helpompaa ja harkitumpaa.

Kurinpitovaliokunta on ainut valiokunta, jonka henkilölukumäärän (3 tai 5) ja kokoonpanon päättää jäsenkokous. Valiokunnan toimikausi on kaksi vuotta ja edellinen valinta tehtiin 2022. Tapana on ollut, että liittohallitus tuo valmiin esityksen henkilöistä, jotka valiokuntaan nimetään ja jäsenkokous päättää hyväksytäänkö esitys. Kurinpitosääntö on jäsenkokouksen päätösvallan alainen dokumentti ja tänä vuonna kokoukseen tuodaan ko. säännön muutosesitys. Mitään jäsenistön kannalta suuria muutoksia ei ole tulossa lähinnä selvennyksiä, ajantasaistamista ja rakenteellisia muutoksia.

Toimintasuunnitelman esitysmuoto on yhtenäistetty. Kunkin toiminta-alueen tavoitteet, keinot sekä mittarit on tuotu selkeästi esille. Tehdyillä muutoksilla toimintakertomuksen luettavuus paranee ja vuosikertomuksen tekeminen helpottuu. Mittareiden avulla saadaan dataa, jota käyttämällä liiton taloutta- ja hallintoa on helpompi johtaa vastuullisesti. Kaikilla toiminnan osa-alueilla suunnitelma on tehty liiton uusi strategia huomioiden. Budjetissa varaudutaan vuosien 2026–2027 isoihin valtionavustusleikkauksiin supistamalla toimintakuluja ja lisäämällä omarahoitusta niin, ettei kaikkia toimia tarvitse tehdä kertarysäyksellä 2026.   Vuoden 2025 budjetissa jaoksille suunniteltua budjettivastuuta ei vielä isommassa mittakaavassa toteuteta. Jaosten osalta lähdetään liikkeelle pienemmistä budjetin seurantavastuista.

Isojen muutosten edessä liitto selviää hyvin tai huonosti, sen mukaan miten viisaita päätöksiä osataan tehdä nyt, huomioiden tulevaisuudessa edessä olevat muutokset.  Viisaiden päätösten tekeminen vaatii mahdollisimman monen jäsenyhdistyksen ja toimijan osallistumista ja oman kortensa kantamista yhteiseen kekoon. Monilajiliito ja siinä toimiminen demokraattisesti vaatii kaikilta osapuolilta sopeutumista, toinen toisensa kuuntelemista ja niitä viisaita päätöksiä. Voimien yhdistäminen mahdollistaa lajien kasvun ja kaikkia hyödyttävän näkyvyyden lisääntymisen. Kilpailu harrastajista eri urheilulajien välillä on kovaa, yhtenäisenä liittona meillä, tanssilla, on paremmat mahdollisuudet pärjätä siinä kilpailussa.

Tervetuloa syyskokoukseen päättämään yhteisistä asioista.

Terveisin Pirjo

Jos mieltäsi askarruttaa joku asia, ota rohkeasti yhteyttä

(050-4080 122 tai pirjo.koivula(a)dancesport.fi)