Kolme uutta korkeakoulua huippu-urheilijamyönteisten korkeakoulujen verkostoon

JULKAISTU: 20.9.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Itä-Suomen yliopistolle, Jyväskylän ammattikorkeakoululle ja Tampereen ammattikorkeakoululle on myönnetty huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun laatutunnus. Se tarkoittaa sitä, että urheilijoiden arki on toimivampaa näissä korkeakouluissa, joissa opiskelun ohjaamisen käytänteet todennetusti tukevat urheilijaa urheilun ja opintojen yhdistämisessä. Laatutunnuksen saaneet korkeakoulut ovat tehneet jo pitkään tiivistä yhteistyötä omien alueidensa urheiluakatemioiden kanssa.

Huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun tunnustus on herättänyt suurta kiinnostusta korkeakouluverkostossa. Nyt auditoitujen korkeakoulujen myötä Suomessa on jo kahdeksan todennetusti huippu-urheilijamyönteistä korkeakoulua.

Huippu-urheilijamyönteisten korkeakoulujen arviointi pohjautuu laatumalliin, joka koostuu kuudesta arviointialueesta ja 23 laatutekijästä. Nämä tekijät liittyvät muun muassa henkilökohtaiseen opintojen ohjaukseen, joustaviin opintojärjestelyihin, urheilun kautta hankitun osaamisen tunnistamiseen ja urheiluakatemian kanssa tehtävään yhteistyöhön. Yksi keskeisistä tavoitteista on myös sujuvoittaa urheilijoiden siirtymää korkeakouluopiskelijaksi toisen asteen opintojen jälkeen.

SUOMEN OLYMPIAKOMITEA
Tiedote 19.9.2024