Kuukausi: syyskuu 2024

10-tanssin junioreiden MM-kilpailuista Suomeen 12. sija

JULKAISTU: 29.9.2024, KATEGORIAT: Kilpailutiedotteet, Tulostiedotteet

Syksy on täynnä kansainvälisiä kilpailuita, ja lauantaina vuorossa oli juniori 2 -ikäluokan 10-tanssin maailmanmestaruuskilpailu, joka käytiin Slovakiassa. Suomesta mukana oli yksi pari, Jelisei ZemljannikovVlada Sidunova. He sijoittuivat hienosti 12. sijalle!

Mukana oli 26 paria, joita pudotettiin vähitellen jatkosta niin, että kolmen kierroksen jälkeen finaaliin eteni kuusi parasta paria. Zemljannikov ja Sidunova olivat ensimmäisellä kierroksella kymmenensiä ja toisella peräti yhdeksänsiä, mikä tarkoitti etenemistä kolmannelle kierrokselle. Rahkeet eivät tällä kertaa riittäneet finaalipaikkaan, mutta lopputuloksena oli silti upea 12. sija!

Juniori 2 -sarjan maailmanmestaruutta juhlivat saksalaiset Yigit Bayraktar ja Lukrecija Kuraite. Romanialaiset Sabin Alexandru-Marian ja Dediu Alessandra Maria voittivat hopeaa, ja tasaisen pronssikamppailun käänsivät lopulta edukseen Moldovaa edustavat Artem Crivenco sekä Sofiya Malik.

Terveiset tanssikaupunki Oulusta!

JULKAISTU: 27.9.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Telemark Team ry on tanssittanut suomalaisia jo lähes 60 vuoden ajan ja olemmekin ylpeitä siitä, että olemme yksi Suomen ensimmäisistä tanssiseuroista. Telemark Team perustettiin intohimosta tanssiin, ja tämä sama intohimo sykkii meissä edelleen vahvana. Seurassamme valmentajien, tanssijoiden ja vanhempien positiivinen asenne luo energisen ja kannustavan ilmapiirin, joka vie meitä eteenpäin.

Telemark Team on aktiivinen ja monipuolinen seura, joka tarjoaa tanssiharrastusmahdollisuuksia kaiken ikäisille. Lasten tanssiryhmät alkavat jo 4-vuotiaista ylöspäin, ja tunnit täyttyvät iloisesta tanssista, leikeistä ja yhdessä tekemisen riemusta. Aikuisille tarjoamme tunteja sekä vakio- ja latinalaistanssin parissa että rentoa harrastusta matalan kynnyksen “Tule sellaisena kuin olet” -ryhmissä. Tanssia voit omaksi iloksesi tai ottaa tavoitteeksi kisalattiat.

Kilpailijoille suunnattu Elite-ryhmämme tarjoaa huippuvalmennusta, jonka avulla voit tavoitella menestystä jopa kansainvälisillä kisalattioilla. Meillä on tiivis ja kannustava yhteisö, jossa jokainen tanssija voi kehittyä parhaaksi versioksi itsestään.

Toiminnassamme on myös aktiivinen pyörätuolitanssiryhmä, jossa voi harrastaa tanssia tai tähdätä kisalattioille. Tarjoamme kaikille mahdollisuuden kehittää taitojaan turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä.

Tulevat tapahtumat – Kisoja ja juhlahumua

Järjestämme GP-kilpailut 2.11.2024 ja 60-vuotisjuhlavuotenamme 2025 myös IKM-kisat. Kutsumme kaikki tanssin ystävät mukaan seuraamaan näitä huikeita tapahtumia ja kannustamaan upeita tanssijoita Ouluun!

Liity joukkoomme, seuraa meitä Instagramissa (@telemarkteam) ja tutustu tarkemmin toimintaamme osoitteessa www.telemarkteam.fi.

Kutsu syyskokouspäivään 10.11.2024

JULKAISTU: 27.9.2024, KATEGORIAT: Yleinen

KUTSU SUOMEN TANSSIURHEILULIITON JÄSENYHDISTYKSILLE

syysKOKOUSPÄIVÄÄN sunnuntaina 10.11.2024

osoitteessa: Sporttitalo, 5. krs, Valimotie 10, 00380 Helsinki

 

Päivään sisältyy kolme jäsenkokousta:

  • Rock’n’swing-tanssien kilpailusääntömuutoksia käsittelevä jäsenkokous klo 12.00

Kokouksessa käsiteltävät asiat: rock’n’swing-tanssien kilpailusääntömuutosesitykset.

  • Vakio- ja latinalaistanssien kilpailusääntömuutoksia käsittelevä jäsenkokous klo 12.00

Kokouksessa käsiteltävät asiat: vakio- ja latinalaistanssien kilpailusääntömuutosesitykset

  • Sääntömääräinen syyskokous klo 15.00

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä vahvistetaan Kurinpitosäännön muutokset.

********

Kokousmateriaalit ladataan liiton verkkosivulle https://www.dancesport.fi/tietoa-liitosta/jasenkokoukset sääntöjen mukaisesti viimeistään kaksi viikkoa ennen kokouspäivää.

Liiton jäsenkokouksissa on äänivalta liiton varsinaisilla jäsenillä. Varsinaisia jäseniä voivat edustaa niiden varsinaiset henkilöjäsenet.

Kokoukset järjestetään hybridinä. Kannustamme saapumaan paikalle, mutta voitte osallistua myös etäyhteyksin. Etäyhteyksin osallistuville suosittelemme valtuuttamaan viralliseksi kokousedustajaksi henkilön, joka osaa käyttää Teams-etäkokousyhteyttä. Äänestäminen tapahtuu älypuhelimella sekä etänä että paikan päällä.

Suomen Tanssiurheiluliitto ry:n sääntöjen mukaan jäsenyhdistys voi asettaa useita kokousedustajia käyttämään äänivaltaansa. Äänestysten sujuvoittamiseksi toivomme kuitenkin, että etäyhteyksin osallistuva yhdistys valtuuttaisi yhden kokousedustajan käyttämään kaikkia ääniään.

Jäsenyhdistyksen ilmoittautumista etäkokoukseen pyydetään tiistaihin 5.11.2024 klo 15 mennessä tällä verkkolomakkeella. Käytännön syistä edellytämme etänä osallistuvien kokousedustajien valtakirjan tai valtakirjojen toimittamista torstaihin 7.11.2024 klo 15 mennessä osoitteeseen toimisto(at)tanssiurheilu.fi.

Noin tunti ennen kunkin kokousten alkua etäkokoukseen osallistuville kokousedustajille toimitetaan Teams-kokouskutsut sekä linkki äänestysalustalle, ennakkoilmoittautumislomakkeella mainittuun sähköpostiosoitteeseen. Samalla käynnistyy valtakirjojen tarkastus, joka päättyy puoli tuntia ennen kokouksen alkua. Valtakirjojen tarkastuksen jälkeen suoritetaan koeäänestys älypuhelimilla sekä läsnäolijoille että etänä äänestäville.

Tarjoiluihin varautuaksemme pyydämme myös paikan päälle saapuvilta ilmoittautumisia tällä verkkolomakkeella.

********

Syyskokouksessa tehdään jälleen henkilövalintoja liittohallitukseen.

Toivomme, että lähettäisitte liiton toimistoon lyhyet esittelyt niistä seuranne jäsenistä, jotka ovat asettumassa ehdolle syyskokouksessa. Esittelytekstissä kukin ehdokas voi vapaamuotoisesti kertoa taustastaan ja kiinnostuksen kohteistaan liittohallituksen työskentelyssä. Toivottu pituus on noin puoli sivua. Valmiit esittelytekstit lähetetään osoitteeseen toimisto(at)tanssiurheilu.fi viimeistään 7.11.2024.

Ehdolle saa myös asettua kokouksessa ilman ennakkoilmoittautumista tai -esittelyä.
Toivomme joka tapauksessa aktiivisia ja työskentelemään valmiita, eri-ikäisiä, eri sukupuolta edustavia ja eritaustaisia henkilöitä asettumaan ehdolle.

 

Lämpimästi tervetuloa!

Helsingissä, syyskuun 27. päivänä 2024

SUOMEN TANSSIURHEILULIITTO RY
Liittohallitus

Moves Like Summeri -haaste on nyt auki TikTokissa!

JULKAISTU: 26.9.2024, KATEGORIAT: Yleinen

MLS -haastekoreografia löytyy nyt TikTokista ja nettisivuilta !

Mukaan haetaan inspiroivia tanssijoita, joten pelkästään taito ei määrittele menestystä. Hae siis rohkeasti mukaan!

Haaste on auki 9.10.2024 asti. Ohjelma on suunnattu erityisesti nuorille intohimoisille tanssijoille ja tanssin harrastajille ympäri Suomea. Viime kaudella alkanut yhteistyö UMK:n kanssa saa jatkoa, sillä MLS:n oma tanssispektaakkeli esitetään UMK:n preshowssa yhdellä Suomen suurimmista lavoista. Ryhmän vetäjinä toimivat huippukoreografit Julian Owusu ja Kashika Arora.

Moves Like Summerin arvojen ytimessä ovat unelmien mahdollistaminen, yhdessä tekeminen ja monimuotoisuus. Nostamme esiin erilaisia tanssijoita, tanssityylejä ja kykyjä ympäri Suomea. Mukaan haetaan inspiroivia tanssijoita, joten pelkästään taito ei määrittele menestystä. Mahdollistamme osallistumisen asuinpaikasta ja taloudellisesta tilanteesta riippumatta, sillä ohjelman tuotanto huolehtii mukaan valittujen matka- ja majoituskustannuksista.

Osallistumaan pääsee TikTokin Moves Like Summeri -tanssihaasteen kautta.

Osaatko jonkun liikkeen tai tempun paremmin kuin muut? Onko tanssiminen intohimosi? Onko sinulla potentiaalia, jota kukaan ei ole vielä huomannut? Tai tunnetko jonkun, joka voisi sopia tähän? Vinkkaa frendille!

Lisätietoja ohjelmasta ja haasteesta löydät myös Moves Like Summerin nettisivuilta.

Haaste löytyy Moves Like Summerin TikTok-tililtä !

Lisätietoja:

summeri@yle.fi

Näin johdat seuraasi taloudella -webinaari 17.10.2024

JULKAISTU: 26.9.2024, KATEGORIAT: Koulutustiedotteet, Seuratiedotteet

Suomen Olympiakomitea ja Suomisport tukevat yhteistyössä Rantalaisen kanssa suomalaisia urheiluseuroja kohti
sujuvampaa seuran taloushallintoa. Urheiluseurojen taloushallinnon erityispiirteet ovat Rantalaisen erityisosaamista.

Järjestämme Näin johdat seuraasi taloudella -webinaarin 17.10.2024 klo 15-16

Webinaarissa saat käytännön apua ja sparrausta ajankohtaisiin talouden asioihin:

  • Miten suoraviivaistaa seuran taloudenhoitoa?
  • Mitä ottaa huomioon budjetoinnissa? Mitä käy esim. kuluille alv%:n noustua?
  • Kuinka valita oikea taloushallinnon palvelu?

Ilmoittaudu mukaan maksuttomaan webinaariimme!​​​​​​​​​​​​​​​​​  Ilmoittaudu 

Etkö pääse webinaariin?

Rantalainen tarjoaa seuroille myös henkilökohtaisen, maksuttoman taloushallinnon kartoituksen.
Noin 45–60 minuuttia kestävä kartoitus antaa arvion seurasi talous- ja palkkahallinnon nykytilasta. Tilaisuuden jälkeen seura saa Rantalaisen asiantuntijan havainnot ja suositukset kirjallisesti taloushallinnon tehostamisen sekä digitalisointiin. ​​​
Varaa aika seurakartoitukseen 

Suomisport ja Olympiakomitean seura-asiantuntijat auttavat seuroja Suomisportin saloihin veloituksetta.
Olemme uudistaneet seurojen webinaareja syksyyn 2024.

Palveluesittelyt ovat yleisesittelyjä Suomisportin kaikista palveluista seuroille. Tilaisuus kestää noin 45 min. ja lopussa on mahdollisuus kysymyksiin.
Demowebinaarit ovat tilaisuuksia, joissa käydään läpi yhtä tiettyä ja uudistunutta Suomisport-toimintoa. Demowebinaarit kestävät noin 30 min. ja lopussa on mahdollisuus esittää kysymyksiä. ​​​​​​​

Suomisport palveluesittelyt:

Torstai 3.10.2024 klo 17:00. Lue lisää ja ilmoittaudu! ​​​​​​​
Onsdag 16.10.2024 på svenska kl. 17.00. Läs mer och anmäl dig! ​​​​​​​
Maanantai 4.11.2024 klo 16.30. Lue lisää ja ilmoittaudu!​​​​​​​
Tiistai 3.12.2024 klo 16.30. Lue lisää ja ilmoittaudu!​​​​​​​​​​​​​​

Demowebinaari:

Yhdityslain mukainen jäsenhallinta: Torstai 15.10.2024 klo 17:00. Lue lisää ja ilmoittaudu!​​​​​​​​​​​​​​

Katso kaikki Suomisportin webinaarit

Johannes Hattusesta Breaking Team Finlandin uusi päävalmentaja

JULKAISTU: 26.9.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Vuodesta 2020 Suomen breikkimaajoukkueen, Breaking Team Finlandin, päävalmentajana toiminut Jussi “Focus” Sirviö jättää tehtävänsä aikuisten päävalmentajana. Vuoden alussa nuorten maajoukkueen päävalmentajana aloittanut Johannes “Hatsolo” Hattunen toimii jatkossa myös aikuisten joukkueen päävalmentajana.

Suomen breikkimaajoukkue toimii Suomen Tanssiurheiluliiton alaisuudessa ja joukkueen valmennusta ja toimintaa kehittää yhteistyössä Suomen Breikkiliitto ja Suomen Tanssiurheiluliitto.

Neljä vuotta päävalmentajana toiminut Sirviö muistelee mennyttä olympiadia hyvillä mielin: “Neljä vuotta sitten otin päävalmentajan roolin suurella kunnialla vastaan ja lähdettiin kohti uutta ja tuntematonta. Tavoitteena oli luoda maajoukkuetoimintaan rakenteet, jotka kantavat myös tuleville sukupolville ja siinä onnistuttiin.” Sirviö uskoo, että maajoukkue on jatkossakin huippuvalmennuksen alla: “Johannes on varmasti paras mahdollinen valinta uudeksi valmentajaksi. Onnea uuteen pestiin Johannekselle!”

Johannes Hattunen lähtee uuteen pestiin nöyränä ja innoissaan. “Vetää tän kaverin aika hiljaiseksi. Maajoukkueen päävalmentajan tehtävä ei ole ainoastaan rooli – se on matka, joka ei ole vain minun, vaan jokaisen joukkueen jäsenen”, Johannes summaa. “Meillä on käsissämme lahjakas tiimi, joka ei pelkästään kilpaile, vaan luo uutta, inspiroi ja ottaa kantaa. Aika lähteä yhdessä reissuun.”

Maajoukkueen kisakausi jatkuu tällä viikolla, kun Kiinassa käydään breikin nuorten MM-kisat. Suomesta kisaamassa ovat nuorten A-tiimiläiset Eemil Lensu, Aaron Asukas, Linda Bilishenko sekä Nanna Virkkunen.

VAL-jaoksen vuosikello

JULKAISTU: 25.9.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Vakio- ja latinalaistanssijaoksen vuosikello on julkaistu nettisivulla kilpailusäännöt  ja -ohjeet -sivulla.

Linkki

Vakio- ja latinaistanssien foorumit; Yhteisloikalla ylös ja eteen!

JULKAISTU: 25.9.2024, KATEGORIAT: Yleinen

20.9.2024 perjantai-ilta oli yksi syyskauden merkittävimmistä vakio- ja latinalaistanssien tapahtumista ja yhteisvoiman näytöksistä. Lämmin ja iso kiitos kaikille mukana olleille!

Samana iltana järjestettiin kaksikin foorumia, jotka tukivat toisiaan mitä parhaiten. Valmentajafoorumissa oli tärkeää asiaa lasten ja nuorten selkävaivoista. VAL;n järjestämässä seurafoorumissa olivat esillä vuosien 2023 ja 2024 kilpailusääntömuutokset, voimassa olevat kokeilukilpailut sekä uusi kilpailukalenteri ja niiden hakumalli.

Kokoontumisissa oli poikkeuksellisen laaja osanotto Sporttitalolla ja Teamsin välityksellä. Keskustelu ja ajatusten vaihto oli vilkasta, rakentavaa ja rohkeasti tulevaisuuteen katsovaa.  Totesimme, että vakio- ja latinalaistanssiseurojen toiminta on vahvaa ja niiden jäsenet muodostavat suurimman joukon liiton toiminnassa. Kun koko joukko osallistuu aktiivisesti liiton toimintaan, sen kokouksiin sekä puhaltaa yhteen hiileen myös markkinointitalkoissa, menestykselle ja kasvulle on vain taivas rajana.

Jälleen tuli todistettua keskustelutilaisuuksien mahti, voima sekä merkitys yhteisöllisyydelle ja toiminnan kehittämiselle. Näitä on siis luvassa jatkossakin ja toivomme niihinkin mitä runsainta ja aktiivisinta osanottoa. Hyvä me!

Muistutus 11.10.2024 liittohallituksen järjestämä keskustelufoorumi seuroille Teamssissä. Ilmoittautumislinkki Formssissa Keskustelufoorumi

Leena Liusvaara valittu Pohjois-Euroopan vakio-ja latinalaistanssiryhmittymän sihteeriksi

JULKAISTU: 25.9.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Tanssiurheiluliiton puheenjohtaja valittiin viime viikolla pidetyssä Pohjois-Euroopan maiden vakio- ja latinalaistanssiryhmittymän kokouksessa ryhmän sihteeriksi. Pohjois-Euroopan maiden liittojen puheenjohtajista koostuva ryhmä keskustelee maiden yhteisistä linjauksista kansainvälisen kattojärjestön World Dance Sport  Federations (WDSF) kokouksiin sekä koordinoin Pohjois-Euroopan mestaruuskilpailuja (North European Championships, NEC). Ryhmä kokoontuu pääasiassa etäyhteyksin.

Leena Liusvaara