Seurakehittäjän blogi

JULKAISTU: 1.8.2024, KATEGORIAT: Blogi

Omalta kotipolulta moottoritien ohiajokaistalle!

Syyskausi on käynnistymässä ja se vaatii tällä hetkellä kaikkien seuratoimijoiden häiriöttömän huomion. Siihen kaikille voimia, viisautta, onnea ja menestystä!

Syyskauden toiminnan siirryttyä raiteilleen, operatiivinen toiminta jatkuu seurasta riippuen kahdella varsin poikkeavalla työtavalla ja -tyylillä tai näiden hybridimallilla. Toisissa seuroissa huokaistaan kauden käynnistämisen haasteista ja nautitaan työn tuloksista sen aikaa, kun ajatukset on käännettävä loppuvuodesta kevätkauden suunnitelmiin. Eletään kausi kerrallaan. Katsotaan, mitä aika ja elämä eteen tuo ja reagoidaan sitten sen mukaan. Tätä voi kutsua reaktiiviseksi malliksi.

Toisissa seuroissa (proaktiivisessa mallissa) sen sijaan, että levähdettäisiin laakereille ja heittäydyttäisiin ”virran vietäväksi”, hallitus toteuttaa jatkuvaan parantamiseen ja kehittämiseen tähtäävää strategiatyötään. Seuralla on selkeä, konkreettinen ja kaikkien seuralaisten tuntema tulevaisuuden kuva, mihin seura toiminnallaan ja valinnoillaan tähtää. Kirjallinen visio kuvaa, millainen seura on esim. kolmen – viiden vuoden kuluttua sekä miten ja missä toiminnoissa muutos näkyy.  Suunnassa ja muutosprosessissa pysymistä sekä valittujen toimenpiteiden tuloksia ja vaikuttavuutta arvioidaan vähintään kerran vuodessa. Tarvittaessa tehdään korjausliikkeet.

Tahtotilan ja vison saavuttamiseksi tarvitaan usein toimenpiteitä monella seuratoiminnan osa-alueella. Keskeisiä ovat hyvän hallinnon ja johtamisen lisäksi jäsenistön tyytyväisyys seuraan sekä sen ohjaus- ja valmennustoimintaan. Aivan oleellista on onnistua seuran markkinoinnissa ja viestinnässä. Viime vuosina ovat korostuneet myös alueellinen ja muu sidosryhmäyhteistyö, jolla seuran imagoa rakennetaan vahvana toimijana ja yhteistyökumppanina. Samalla, kun pohditaan menestystekijöitä, panostus riskien ja poikkeavien tilanteiden ennakointiin ja hallintaan ovat yhtä tärkeitä.

Joissakin seuroissa on kipuiltu sillä, että seuratoimijoita varsinkaan hallituksiin ja johtokuntiin on vaikea saada. Jos väkeä avaintehtäviin saadaankin, aktiivisuus ja sitoutuminen mm. hallitustyöhön ja seuran kehittämiseen on löysähköä. Niissä seuroissa, joissa on selkeä visio, suunta, tavoite ja toimintastrategia, sitoutumisongelmaa ei juurikaan ole. Tässäkin toteutuu vanha totuus, että kivien hakkaaminen on työlästä ja puuduttavaa, mutta kaikki haluavat olla mukana rakentamassa katedraalia.

Edellä kuuvatut seuran elinvoimaa ja pärjäämistä ennustavat ja varmistavat tekijät ovat tulleet konkreettisesti esille mm. seurakäynneillä, seuratoimijoiden tapaamisissa ja Tähtiseuratoiminnassa. Uskoa menestystekijöihin ja pärjäimiin ovat lujittaneet myös liiton seuroilta pyytämät ja saadut vuosiraporttitiedot.

Toivon kovasti, että jokaisessa seurassa käydään jossakin seuralle sopivassa vaiheessa pitkän tähtäimen tulevaisuus- ja strategiakeskustelu, tehdään toimintaympäristöselvitys, arvioidaan oman seuran mahdollisuudet ja haasteet sekä käynnistetään konkreettiseen tavoitteeseen tähtäävä strategiatyö. Panostus voi tuntua alkuun työläältä, mutta vakuutan, että se kannattaa.

Ja muistattehan, että tuen ja autan teitä mielelläni. Seurakäyntini ovat teille edelleen maksuttomia.

Katriina Lahti

seurakehittäjä

050 595 5358

katriina.lahti54@gmail. com