Kuukausi: kesäkuu 2024

Toiminnanjohtajan palsta viikko 24/24

JULKAISTU: 12.6.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Strategiatyöhön liittyen seuroille järjestettiin jo toista kertaa Seurakysely, jossa kartoitettiin seuratoimijoiden strategian tuntemusta sekä tyytyväisyyttä Liiton viestintään, tiedotukseen ja toimintaan. Käytössä oli myös mahdollisuus antaa vapaata palautetta. Vastauksia hyödynnetään strategiatyön jalkauttamisen suunnittelussa ja Liiton toiminnan kehittämisessä. Seurakehittäjä Katriina Lahti on tehnyt yhteenvedon tämän vuoden kyselystä. Viime vuonna kyselyn tulokset julkaistiin kotisivujen Uutispalstalla ja Jäsentiedotteella, nyt avaan niitä tällä palstalla. Tulosten vertailu on ollut esillä strategiatyöryhmässä tällä viikolla ja viedään tiedoksi liittohallitukselle elokuussa.

Kysely käynnistettiin helmikuussa, jolloin vastauksia saatiin yhdeksän. Iso kiitos vastaajille aktiivisuudesta. Vähäisen vastaajamäärän vuoksi kysely avattiin uudestaan toukokuussa, jolloin vastauksia saatiin sama määrä lisää. Vastaajia oli yhteensä 18. Luku on pieni, ja vaikka se edellisenä vuonna oli hieman suurempi, 25, ei se silloinkaan ollut riittävä. Yhtenä strategiatyöryhmän tavoitteena onkin saada vastausten määrää kasvatettua. Kysely järjestetään myös ensi vuonna, joten silloin kaikki hereillä ja vastauksia tulemaan.

Kyselyssä vastattiin numeerisella arviolla 1–5 kysymyksiin Liiton tehtävän, vision, arvojen ja strategian tuntemisesta sekä tyytyväisyydestä Liiton toimintaan ja nettisivuihin. Prosentuaalisesti tarkasteltuna tilanne on mennyt viime vuoteen verrattuna parempaan suuntaan ja vastaajien tyytyväisyys ja kysyttyjen asioiden tuntemus on viime vuodesta parantunut.

Tyytyväisyys nettisivuihin jakaa mielipiteitä. Joistain asioista, kuten kilpailukalenteri, hakutoiminto ja informatiivisuus, tuli sekä risuja että ruusuja. Kotisivun suhteen on suunnitteilla muutoksia, joita voidaan toteuttaa käytössä olevalla alustalla ilman suurta taloudellista panostusta. Vapaa sana strategiasta kirvoitti kiitoksia vapaaehtoisille ja seurojen osallistamiselle. Kehityskohteissa nostettiin esille huoli vakio- ja latinalaistanssien asemasta, mutta toisaalta myös monilajisuuden todellisesta huomioimisesta. Lisäksi toivottiin tarkempia ohjeita strategian toteuttamiseen työryhmissä ja seuroissa. Tämän vuoden strategiatyöryhmän tehtävänä on miettiä, miten jalkauttaminen toteutetaan. Työn tuloksia ja ohjeistusta jalkauttamisen toteuttamiseen saadaan vuoden loppuun mennessä.

Vapaa sana liiton toiminnasta- osiossa kiitoksia saivat muun muassa vapaaehtoiset, Liiton puheenjohtaja, toiminnanjohtaja, seurakehittäjä ja toiminnanjohtajan palsta. Myös läpinäkyvyyden parantumisesta kiitettiin. Kehitettävää-osiossa oltiin huolissaan vakio- ja latinalaistanssien asemasta ja toimiston työntekijöiden kuormittumisesta. Organisaatiota moitittiin heikoksi ja todettiin, että asioita pyöritettävän liikaa toimikunnissa. Toivottiin ”vähemmän puhetta ja enemmän konkreettisia tekoja”. Jäsenseurojen todettiin olevan eriarvoisessa asemassa ja Liiton hallituksen ja toimiston toimivan seuroja vastaan, ei niiden etujen mukaisesti. Lisäksi toivottiin suoraa viestimistä seurojen puheenjohtajille ja sihteereille. Näistä ideoista muutamiin voisin vastata tässä. Organisaation muutos on suunniteltu ja työ sen käyttöönottoon on meneillään. Kolmen hengen toimisto ja liittohallitus eivät pysty tämän kokoista liittoa keskenään pyörittämään. Jaosto- ja työryhmätoimintaa tarvitaan sekä niitä vapaaehtoisia, jotka noissa elimissä toimivat. Itse en ole havainnut liittohallituksen tai toimiston toimivan sääntöjen vastaisesti tai mitään jäsenyhdistystä vastaan. Jos jäsenyhdistyksissä koetaan epäkohtia, Liiton vuosikokoukset ovat tilaisuuksia, joihin jäsenyhdistykset voivat tuoda omia ehdotuksiaan toiminnan parantamiseksi. Lähes viikoittain lähetettävä Jäsentiedote menee suoraan seurojen puheenjohtajille, mikäli osoite, johon viesti lähetetään, on vastaanottajalistalla ja ajan tasalla. Jäsentiedotteen voi tilata kotisivujen kautta tai pyytää sähköpostitse (toimisto@tanssiurheilu.fi) liittämään osoite vastaanottajalistalle.

Myös odotuksia Liiton toiminnalle esitettiin. Tiedotukseen toivottiin lisää asioiden sisällön avaamista, somen sisältöön ammattimaisempaa otetta, sääntömuutoksiin hillintää, monilajisuuden näkymistä kaikkien lajien arvostuksena peräänkuulutettiin, taloudellista toiminnan tukea seuroille esitettiin, tietoa siitä miten varaudutaan valtionavustusten leikkauksiin odotetaan, avoimempaa talouden ja jäsenhankinnan avaamista toivottiin, yhteen hiileen puhaltamista, koulutusta seuroille sekä yhtenäistä strategian jalkauttamista ja strategian edelleen kirkastamista odotetaan. Tässä siis muutamia nostoja toiveista. Kaikki palautteet on luettu ja raporttiin kirjattu. Muutoksia toimintaan tehdään koko ajan, mutta pienillä toimintaresursseilla muutokset tapahtuvat vähitellen. Kaikki, jotka kokevat, että pystyisivät Liiton toimintaa omalla vapaaehtoistyön panoksellaan vauhdittamaan, ovat tervetulleita talkoisiin. Ilmiannan itsesi, vaikka minulle.

Mukavan leppoisaa kesää kaikille. Toiminnanjohtajan palsta palaa kesätauolta viikolla 32.

Terveisin Pirjo

Jos mieltäsi askarruttaa joku asia, ota rohkeasti yhteyttä

(050-4080 122 tai pirjo.koivula(a)dancesport.fi)

HOX, lokakuun Rock’n’swing GP- kilpailun päivämäärämuutos

JULKAISTU: 12.6.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Lokakuussa Vantaalla järjestettävän rock’n’swing GP-kilpailun ajankohta on muuttunut.

Aikaisemmin päivämäärälle 19.10. myönnetty  kilpailu siirtyy seuraavaan viikonloppuun. Kilpailun uusi päivämäärä on 26.10.2024. Uusi päivämäärä näkyy jo kilpailukalenterissa.

Rock’n’swing jaoksen (RAS) kokousten yhteenveto

JULKAISTU: 12.6.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Kokoukset 22.4. & 6.6.2024

RS Ranking- lista

Sovittiin, että viedään Ari Halisen ylläpitämä listan linkki toimiston kautta STUL- nettisivuille.

Lokakuun GP- kilpailut Comets

Hyväksyttiin siirto la 26.10.2024.

RS- lajien sääntökokous

Todettiin, että ei ole tarvetta pitää erillistä sääntökokousta liiton kevätkokouksen yhteydessä

PM-KISAT 2025 &  World Cup

Suomen vuoro pitää kilpailut ja alustava ajankohta 26.4.2025. Kartoitetaan mahdolliset järjestävät seurat.

GP-kilpailut 2025

Laitetaan hakuun ensi vuoden päivämäärät.

SM- kisat pidetään 12.4.2025 liitton järjestämänä.

15.2. 2025

29.3.2025

18.10.2025

15.11.2025

RS-JAOKSEN KALENTERI 2024

Livetapaaminen elo-/syyskuussa Tampereella. Teams-kokoukset syksylle sovitaan kun tiedetään Liittohallituksen kalenteri.

 Google Drive & Google Maps

Otetaan Google Drive käyttöön jaoksen työkaluksi. Luodaan valtakunnallinen Google Maps -kartta RS-seurojen käyttöön.

SUEK-koulutukset Reilusti paras ja puhtaasti paras

Sovittiin, että loputkin jaoksen jäsenet suorittavat koulutukset

Syksyn GP- kilpailut

Tavoitteena saada kokeiluun joitain uusia kisamuotoja jo loka- ja marraskuun kisoihin. Yhteistyössä Comets & Swing Team

RS-jaoksen työryhmien perustaminen & Ryhmien vetäjät

  • Kilpailujärjestelmän kehittäminen/ Juha & Niklas
  • Markkinointi, tunnettuus & brändin vahvistaminen/ Juha
  • Yhteistyö & Yhteisöllisyys/ Mikke & Heini & Terhi
  • Junioritoiminta/ Outi & Meri

2 uutta VL kokeilukilpailuohjetta loppuvuodeksi 2024

JULKAISTU: 11.6.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Vakio- ja latinalaistanssijaos on julkaissut kaksi uutta VL kokeilukilpailuohjetta loppuvuodeksi 2024.

Soololuokkiin ohje linkki nettisivulle

Starttiluokkiin ohje linkki nettisivulle.

Kaikki lisäluokka- ja kokeilukilpailuhakemukset mahdollisimman aikaisessa vaiheessa sähköpostitse toimisto(at)tanssiurheilu.fi

 

Liittohallitus tarkasteli uudelleen päätöstään edustusurheilijoiden lähettämisestä

JULKAISTU: 11.6.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Liittohallitus on sähköpostikokouksessaan päättänyt, että liitto lähettää edustusurheilijoitaan myös kilpailutapahtumiin, joissa on ns. neutraaleiksi määriteltyjä venäläis- tai valkovenäläistuomareita.

Ennen päätöstä puheenjohtaja Liusvaara keskusteli pariin otteeseen Ukrainan tanssiurheiluliiton puheenjohtajan kanssa niistä asioista, jotka ovat johtaneet ukrainalaisurheilijoiden lähettämiseen Kiinan kilpailutapahtumaan heinäkuussa.

STUL ry:n liittohallitus tuomitsee vahvasti Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan ja ottaa osaa kaiken sen hädän ja kärsimyksen johdosta, mitä venäläishyökkäys on aiheuttanut.

WDSF:ään on oltu yhteydessä ja pyydetty selvitystä siitä, kuinka venäläistuomareiden neutraalius on tarkistettu. Vastausta ei ole saatu. Myös Ukraina on tiedustelut samaan asiaan vastausta WDSF:n toimistosta. IOC:n määrittely käsittelee urheilijoiden neutraaliuden tunnistamista, mutta se ei mainitse kilpailun toimihenkilöitä. Urheilijoiden oikeus osallistua mm. olympiakarsintoihin oli alkuperäinen neutraliteettitarkastelun syy. WDSF:n verkkosivulla Kiinan tapahtumaan nimettyjen tuomareiden status näyttäytyy ei-aktiivisena.

Petri ja Ulla Järviselle EM-hopeaa latinalaistansseista!

JULKAISTU: 10.6.2024, KATEGORIAT: Kilpailutiedotteet, Mediatiedotteet, Tulostiedotteet

Seniori 3 -luokan latinalaistanssien EM-kilpailut tanssittiin lauantaina Slovakiassa. Päivä sujui suomalaisittain mukavasti, sillä Petri Järvinen ja Ulla Järvinen voittivat EM-hopeaa!

Kovatasoiseen kilpailuun osallistui 32 paria 15:stä Euroopan maasta. Suomi oli edustettuna neljän parin voimin. Moninkertaiset MM-mitalistit Petri ja Ulla Järvinen olivat jälleen vahvoja ja pääsivät illan päätteeksi juhlimaan hopeamitaleita.

Slovakialaiset Frantisek Beres ja Miriam Beresova olivat jokaisen kierroksen ykkösiä ja voittivat mestaruuden suvereenisti. Kierroksesta toiseen kärkikastissa olleet Järviset onnistuivat finaalissa erinomaisesti, mikä toi hopeaa selvällä erolla lähimpiin haastajiin. Pronssille ylsivät ranskalaiset Patrick Lemaire ja Jennifer Massaro.

Muut suomalaisparit jäivät finaalin ulkopuolelle. Jarmo Kouhia ja Marjatta Kouhia olivat tasaisessa kilpailussa hienosti kymmenensiä. Reino Luoto ja Tanja Luoto sijoittuivat sijalle 13 ja jäivät vain yhden sijan päähän paikasta kolmannella kierroksella. Myös Tommi Rainola ja Sirpa Kovaniemi pääsivät toiselle kierrokselle. Heidän sijoituksensa oli lopulta 22.

EM-kilpailun järjestelyt onnistuivat hyvin. Puitteet Košicessa olivat hyvät ja yleisökin oli löytänyt paikalle, mikä takasi hyvän tunnelman. Suomalaiset kehuivat myös suomalaisparien joukossa vallinnutta hyvää yhteishenkeä.

Tulokset

Hae yhteistyöseuraksi vuoden 2025 SM-kilpailuihin

JULKAISTU: 5.6.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Suomen Tanssiurheiluliitto ry hakee seuroja yhteistyökumppaneiksi kolmeen SM- kilpailuun vuonna 2025. Haettavana on SM Latin -kilpailu 8.2.2025, SM-vakio ja rock’n’swing kilpailut 12.4.2025 sekä 10-tanssin SM kilpailut 11.10.2025. Tavoitteena on saada ensi vuoden SM-kilpailujen maantieteelliset sijainnit mahdollisimman laajasti eri puolille Suomea.

Linkistä löytyy yhteistyösopimuspohja, jonka pohjalta hakemuksen voi tehdä.  Hakemukset tulee lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimisto(at)tanssiurheilu.fi,   27.6.2024 mennessä..

Tervetuloa mukaan järjestämään hienot kilpailut!

2024 seuran yhteistyösopimuspohja SM kilpailut

Kevätkokouksen pöytäkirja julkaistu

JULKAISTU: 4.6.2024, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Kevätkokouksen pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty. Pöytäkirja on julkaistu sivulla Tietoa liitosta/Jäsenkokoukset ja lisäksi se on viety jäsenseurojen sisäisille sivuille yhdessä kaikkien kokousliitteiden kanssa.

Koska kokouskutsusta jäi puuttumaan tieto, että kokouksessa käsitellään järjestösääntömuutos, kokouksessa tehty sääntömuutospäätös on moitteenvarainen. Moiteaikaa on kolme kuukautta kokouksesta, päättyen 26.8.2024. Sääntömuutos astuu voimaan moiteajan jälkeen, jos päätöstä ei sinä aikana moitita.

Sunnuntaina täydennyskoulutettiin tuomareita

JULKAISTU: 3.6.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Etäyhteydellä ja Balanssi- studion tiloissa järjestettiin sunnuntaina 2.6.2024  vakio- ja latinalistatanssituomareiden täydennyskoulutus. Kauniista kesäsäästä huolimatta koulutukseen osallistui 30 tuomaria. Keskeisinä aiheina koulutuksessa olivat kilpailumanipulaatio ja sen eri ilmenemismuodot sekä säännöt tuomarityöskentelyn ohjenuorana. Kouluttajina toimivat Niina Antikainen yhteistyössä Soile Näsäsen kanssa sekä Pirjo Koivula.

Kiitos osallistujille