Kuukausi: huhtikuu 2024

Kyselytutkimus yli 18-v. kilpaurheilijoille

JULKAISTU: 18.4.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta ja Huippu-urheilun instituutti KIH ovat mukana kansainvälisessä kyselytutkimuksessa, jossa selvitetään opiskelijoiden ja kilpaurheilijoiden syömiskäyttäytymistä, siihen liittyviä tunteita sekä sen taustalla olevia tekijöitä erityisesti ennen tärkeää suoritusta tai kilpailua. Tutkimuksen tulosten avulla voimme ymmärtää paremmin tunnesyömistä ja siihen vaikuttavia tekijöitä, sekä vaikuttaa siihen liittyviin mahdollisiin haasteisiin.

Tutkimuksessa kerätään tietoa anonyymisti nettikyselyllä, jonka täyttämiseen menee aikaa noin 15 minuuttia. Urheilijoista kyselyyn voivat osallistua kaikki vähintään 18-vuotiaat eri tasoilla kilpailevat urheilijat.

Tutkimustiedot löydät tästä linkistä https://www.dancesport.fi/wp-content/uploads/2024/04/OsallistuKyselytutkimukseenFI.pdf

Vakio- ja rock’n’swing-tanssin SM-kilpailut lauantaina Salossa – mukana Suomen kärkeä

Vakio- ja rock’n’swing-tanssin SM-kilpailut lauantaina Salossa – mukana Suomen kärkeä

Vakio- ja rock’n’swing-tanssin SM-mitaleista kilpaillaan lauantaina Salossa. Suomen Tanssiurheiluliiton sekä Vilpas DanceSportin järjestämät kilpailut kokoavat Saloon Suomen parhaat tanssijat junioreista senioreihin.

Toista kertaa peräkkäin vakiotanssien sekä rock’n’swing-tanssien SM-mitalit jaetaan samassa kilpailussa. Siispä Saloon saapuu lähes 150 tanssiparia. SM-mitalit jaetaan vakiotanssissa, boogie woogiessa, buggissa, lindy hopissa sekä rock’n rollissa, minkä lisäksi erilliskilpailuina kilpaillaan muun muassa rockabillyssä ja fuskussa.

Vakiotanssien yleisen sarjan mestaruutta puolustavat Markus Kinnunen ja Ellen Puotiniemi, jotka edustavat helsinkiläistä TK Masteria. Hallitsevien mestareiden kausi on lähtenyt hyvin käyntiin. “Olemme päässeet treenaamaan useiden ulkomaisten valmentajiemme kanssa ja saaneet kehitettyä tanssiamme. Tältä kaudelta odotamme ehdottomasti entistä parempaa menestystä sekä erityisesti fyysisten ominaisuuksien kehittymistä”, he kertoivat kilpailuiden alla. Kinnunen ja Puotiniemi tavoittelevat viikonlopulta hyviä suorituksia ja odottavat tunnelman olevan jälleen katossa.

Kolmatta peräkkäistä mitalia tavoittelevia Kinnusta ja Puotiniemeä haastavat muun muassa viime vuonna neljänneksi sijoittuneet Aleksi Ahola ja Fay Antikainen (TanssiDans), Vakitan Juho Lipsonen ja Saana Pellinen sekä Casinon Daniel Eklund ja Olivia Eklund. Myös nuorison viime vuoden mestareita, yleisessä sarjassa ensimmäistä kertaa kilpailevia Mikke Luttista ja Miina Jauhiaista (DanceLine) kannattaa seurata.

Yleisen sarjan lisäksi vakiotanssien mestaruuksista kilpailevat nuoriso, juniorit sekä seniorit. Salossa nähdäänkin monipuolinen joukko tanssijoita!

Vakiotanssien lisäksi jaossa ovat myös rock’n’swing-tanssin SM-mitalit. Boogie woogiessa koko viime vuoden yleisen sarjan mitalikolmikko on ilmoittautunut mukaan. Mestaruutta puolustavat Ida Keränen ja Juho Päivinen (Comets), ja heitä haastavat muun muassa Samuli Kalliala ja Pinja Sarviluoma (Swing Team) ja Kimi Manner ja Ella Äijänaho (Comets). Mestaruudesta kilpaillaan myös juniori 2- sekä senioriluokissa.

Päivinen ja Keränen ovat puolustamassa myös buggin SM-kultaansa. Sen sijaan lindy hopin mestari vaihtuu, sillä viime vuoden voittajapari ei ole tänä vuonna mukana. Myös rock’n’rollin formaatiossa jaetaan SM-mitalit, ja mestaruutta puolustaa Rocking Flamesin joukkue Rock Queens.

Lauantaina nähdäänkin monipuolinen kattaus tanssijoita Suomen huipulta, tulevaisuuden toivoja sekä senioreja. Kilpailut alkavat Salohallissa klo 9.30 ja kestävät iltaan saakka.

Vakio- ja rock’n’swing-tanssin SM-kilpailut

Salo 20.4.2024
Salohalli, Pormestarinkatu 5, Salo
Kilpailuiden aloitus: klo 9.30
Kilpailupäivän päätös: noin klo 20.30
Tarkka aikataulu: https://dancecore.dancesport.fi/events/780/files/1841
Lisätietoa: Suomen Tanssiurheiluliitto (toimisto at dancesport.fi) sekä Vilpas DanceSport (vilpasdancesport at gmail.com)

Toiminnanjohtajan palsta 16/24

JULKAISTU: 17.4.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Liittohallitus päätti viime vuoden suunnittelupäivässä elokuussa vahvistaa hyvää hallintoa ja ottaa käyttöön jäsenyhdistysten Vuosi-ilmoituksen. Kyselyn tavoitteita oli useita kuten selvittää jäsenyhdistysten nykytilaa ja tarpeita sekä saada liiton kannalta tärkeät yhteystiedot ajan tasalle. Kysely valmisteltiin pikavauhtia ja avattiin syyskuussa. Ensimmäiseen pyyntöön täyttää ja palauttaa kysely vastasi alle puolet yhdistyksistä. Koska kysely on tärkeä ei vain liiton kannalta vaan myös tärkeä tietolähde liiton rahoittajan, Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) hakemuksiin ja raportointeihin liittohallitus päätti asettaa kyselyyn vastaamisen sanktion uhalla pakolliseksi. Lopulta marraskuussa vastaukset oli saatu lähes kaikilta jäsenyhdistyksiltä (67 vastausta).

Liiton jäsenyhdistyksistä 17 on Tähtiseuroja ja 39 kuuluu alueensa Aluejärjestöön. Seurakehittäjän tekemän tarkemman analyysin mukaan Tähtiseurat voivat usealla kriteerillä mitattuna keskimääräisesti paremmin verrattuna seuroihin, joilla statusta ei ole. Aluejärjestöön kuulumalla yhdistys saa apua, kolutusta ja hyvät verkostot oman toimintansa tueksi omalla alueellaan. Valtaosassa liiton jäsenyhdistyksistä on 1–150 jäsentä. Kaikista yhdistysten jäsenitä 27 % on alle 18-vuotiaita. Liiton yhtenä strategisena tavoitteena on kaksinkertaistaa liiton jäsenmäärä vuoteen 2029 mennessä ja vieläpä niin, että lasten ja nuorten harrastajien määrä saadaan kasvuun. Tämän tavoitteen savuttaminen vaatii yhteisiä toimia liiton toimijoilta ja jäsenyhdistyksiltä.

Yhdistyksissä toimivien ohjaajien, valmentajien, ja ammattilaisten määrää kysyttäessä vastaukset olivat hieman ristiriitaisia nykytilan todellisuuden kanssa. Koulutettujen seuraohjaajien määräksi saatiin 224 ohjaajaa ja koulutettujen seuravalmentajien määräksi ilmoitettiin 172 valmentajaa, nämä luvut ovat mahdollisia ja todennäköisesti aivan oikea. Yhdistyksissä toimivien ammattilaisten määräksi ilmoitettiin 240. Tämä luku ei voi pitää paikkaansa, sen selityksenä lienee, että samat henkilöt opettavat monissa eri yhdistyksissä ympäri Suomea. Selkeä ongelma oli ilmoitetuissa lisensoitujen ohjaajien, valmentajien ja ammattilaisten määrissä. Viime vuonna valmentajalisenssin lunasti 14 valmentajaa/opettajaa. Yhdistysten ilmoituksessa lisenssi oli 106:lla ohjaajalla tai valmentajalla ja 110:llä ammattilaisella. Suunnitteilla olevan valmentajalisenssiuudistuksen jälkeen, ensi vuona, nämä luvut toivottavasti nousevat yli tuon ilmoitetun määrän.

Suosituimpien viikkoryhmine top kolme olivat vakio- ja latinaistanssiryhmät, lasten ryhmät ja latin show- ryhmät. Tuloksesta puuttuu FDO:n tiedot, koska FDO järjestää vain kilpailutoimintaa. Suurin osa jäsenyhdistyksistä järjestää toimintaansa omaksi vuokratuissa ja/tai kunnalta vuokratuissa tiloissa. Useilla yhdistyksillä on käytössä monenlaisia tiloja. Yhdistysten talouslukuja koskeviin kysymyksiin osa jättivät syystä tai toisesta vastaamatta tai ymmärsi kysymykset väärin. Yli 50 % vastanneista seuroista toimii alle 35 000 € liikevaihdolla. Vahva talous on yhdistyksen elinvoimaisuuden yksi tae. Valtaosa vastanneista arvio oman elinvoimaisiuutensa ja toimintakykynsä hyväksi tai kohtalaiseksi. Yhdistysten liikevaihtoja seuraamalla pystytään todentamaan toimialan taloudellinen merkitys yhteiskunnassa. Tämän kyselyn pohjalta voidaan todeta, että toimialla liikkuu rahaa yli 6 miljoonan euroa.

Yhdistysten kertomat toiminnan suurimmat haasteet olivat uusien harrastajien saaminen, vapaaehtoisten riittävä määrä, markkinointi, hallinnon henkilöresurssit ja talous. Vähiten haasteita koettiin olevan valmennusosaamisessa ja työtapojen ja ohjeiden puutteellisuudessa. Lähes kaikki vastanneet ilmoittivat ongelmia useammalla vastausvaihtoehtona olleella osa-alueella, jotkut jopa kaikilla. Kysymykseen ”Kaipaatteko liitolta tukitoimia seuran kehittämisessä”, reilu puolet vastanneista vastasi kyllä, mutta selkeästi yli kolmannes ei. Avoimia vastauksia kysymyksiin ”Millaisia tukitoimia kaipaatte liitolta” ja ”Muut terveiset liitolle” tuli runsaasti.

Vuosi-ilmoituksen vastausten läpikäynnin, datan tuottamisen ja raportoinnin teki opintoihinsa liittyvänä työharjoitteluna Ville Väätäinen ohjaajanaan seurakehittäjä Katriina Lahti. Liittohallitus on tutustunut raporttiin ja tulokset viedään tutustuttavaksi ja toimenpiteitä varten kaikkiin liiton jaoksiin ja valiokuntiin. Tuloksia tullaan hyödyntämään OKM raportoinnissa ja liiton toiminnan kehittämiseen. Raporttia käytetään apuna myös liiton strategiatyössä. Iso merkitys oli myös yhdistysten yhteystietojen, sähköpostiosoitteiden ja laskutustietojen ajan tasalle saamisella.

Vuosi-ilmoitus kysely tehdään jatkossa vuosittain. Kyselyyn saatujen vastausten pohjalta kysymyksiä tullaan tarkentamaan ja ohjeistusta parantamaan. Seuroja tullaan muistuttamaan kyselystä alku syksystä, ennen kuin vastausaika alkaa. Varautukaa vastaamiseen keräämällä kysytty tieto helposti saataville tai vastatkaa kyselyyn ryhmänä, jossa on paikalla eri osa-alueiden asiantuntijoita yhdistyksestänne.

Hieman viileämmän kevätviikon terveisin

Pirjo

Jos mieltäsi askarruttaa joku asia, ota rohkeasti yhteyttä

(050-4080 122 tai pirjo.koivula(a)dancesport.fi)

Kaksi suomalaisparia EM-kilpailuissa Moldovassa

JULKAISTU: 15.4.2024, KATEGORIAT: Kilpailutiedotteet, Tulostiedotteet

Tanssin Euroopan-mestaruuksista kilpailtiin viikonloppuna Moldovan pääkaupungissa Chișinăussa, jonne Suomestakin matkusti muutama pari. Finaalipaikat jäivät tällä kertaa haaveeksi, mutta kansainvälinen kilpailu tarjosi jälleen kokemuksia ja uutta oppia.

Moldovassa kilpailtiin vakiotanssien mestaruuksista yleisessä sarjassa sekä 10-tanssin mestaruuksista U21-sarjassa. Vakiotansseissa Suomea edusti kaksi paria, Mikke Luttinen ja Miina Jauhiainen sekä Markus Kinnunen ja Ellen Puotiniemi. Kinnunen ja Puotiniemi olivat tällä kertaa suomalaispareista parempi, ja he ylsivät lopulta sijoille 43–45. Luttinen ja Jauhiainen päätyivät sijoille 50–56.

Mestaruuteen tanssi kotiyleisön edessä moldovalaispari Alexey Glukhov/Anastasia Glazunova. Hopeaa ottivat romanialaiset Rares Cocoj ja Andreea Matei ja pronssia Saksan Tomas Fainsil ja Violetta Fainsil.

Moldovassa tanssittiin myös 10-tanssin U21-mestaruuksista. Luttinen ja Jauhiainen urakoivat molemmat kilpailut. 10-tanssissa pari selvitti tiensä toiselle kierrokselle ja päätyi lopulta 17. sijalle.

Myös 10-tanssin EM-kulta meni Moldovaan, sillä U21-sarjan parhaiksi osoittautuivat Vladimir Cebanu ja Sofia Chiorescu. Hopealle ylsivät Liettuan Kristupas Mlinskas ja Liepa Rudnickaite ja pronssille Espanjan Daniel Ficola sekä Tatiana Gonzalez Contreras.

Kilpailussa tanssittiin myös avoimia sarjoja. Luttinen ja Jauhiainen osallistuivat vakiotanssien U21-ikäluokan avoimeen sarjaan ja sijoittuivat yhdeksännelle sijalle.

OKM:n seuratukipäätökset 2024

JULKAISTU: 15.4.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Päätökset Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) seuratukihakuun on julkaistu. Tanssiurheiluliiton seuroista tukea saivat Bolero, Casamba, Comets,  DanceLine, HaVe Step, TanssiDans  ja Vantaan katutanssijat. Seuroille myönnetty tuki on yhteensä  98 500 €.  Linkistä nähtävissä kaikki OKM:n seuratukea saaneet seurat https://okm.fi/documents/1410845/4286032/Seuratuki2024_nettiin.pdf/897dfb72-09c1-b7bc-2c88-f4f672058a39/Seuratuki2024_nettiin.pdf?t=1712921094758

Onnea seuratukea saaneille seuroille!

Kutsu kevätkokouspäivään sunnuntaina 26.5.2024

JULKAISTU: 11.4.2024, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

KUTSU SUOMEN TANSSIURHEILULIITON JÄSENYHDISTYKSILLE

KEVÄTKOKOUSPÄIVÄÄN SUNNUNTAINA 26.5.2024

osoitteessa: Sporttitalo, 5. krs, Valimotie 10, 00380 Helsinki

Kokoukseen voi osallistua myös etänä Teams-yhteyksin. Toivomme kuitenkin mahdollisimman suurta osallistumista paikan päälle.

Päivään sisältyy kaksi jäsenkokousta:

  • Vakio- ja latinalaistanssien kilpailusääntömuutoksia käsittelevä jäsenkokous klo 9.00

Kokouksessa käsiteltävät asiat: vakio- ja latinalaistanssien kilpailusääntömuutosesitykset

  • Sääntömääräinen kevätkokous klo 13.00

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.

**

Kokousmateriaalit ladataan liiton verkkosivulle https://www.dancesport.fi/tietoa-liitosta/jasenkokoukset sääntöjen mukaisesti viimeistään kaksi viikkoa ennen kokouspäivää.

Liiton jäsenkokouksissa on äänivalta liiton varsinaisilla jäsenillä. Varsinaisia jäseniä voivat edustaa niiden varsinaiset henkilöjäsenet.

Kokoukset järjestetään hybridinä. Kannustamme saapumaan paikalle, mutta voitte osallistua myös etäyhteyksin. Etäyhteyksin osallistuville suosittelemme valtuuttamaan viralliseksi kokousedustajaksi henkilön, joka osaa käyttää Teams-etäkokousyhteyttä. Äänestäminen tapahtuu älypuhelimella sekä etänä että paikan päällä.

Suomen Tanssiurheiluliitto ry:n sääntöjen mukaan jäsenyhdistys voi asettaa useita kokousedustajia käyttämään äänivaltaansa. Äänestysten sujuvoittamiseksi toivomme kuitenkin, että etäyhteyksin osallistuva yhdistys valtuuttaisi yhden kokousedustajan käyttämään kaikkia ääniään.

Jäsenyhdistyksen ilmoittautumista etäkokoukseen pyydetään tiistaihin 21.5.2024 klo 15 mennessä tällä verkkolomakkeella. Käytännön syistä edellytämme etänä osallistuvien kokousedustajien valtakirjan tai valtakirjojen toimittamista torstaihin 23.5.2024 klo 15 mennessä osoitteeseen toimisto@tanssiurheilu.fi.

Noin tunti ennen kunkin kokousten alkua etäkokoukseen osallistuville kokousedustajille toimitetaan Teams-kokouskutsut sekä linkki äänestysalustalle, ennakkoilmoittautumislomakkeella mainittuun sähköpostiosoitteeseen. Samalla käynnistyy valtakirjojen tarkastus, joka päättyy puoli tuntia ennen kokouksen alkua. Valtakirjojen tarkastuksen jälkeen suoritetaan koeäänestys älypuhelimilla sekä läsnäolijoille että etänä äänestäville.

Tarjoiluihin varautuaksemme pyydämme myös paikan päälle saapuvilta ilmoittautumisia tällä verkkolomakkeella.

Lämpimästi tervetuloa!

 

Helsingissä, huhtikuun 11. päivänä 2024

SUOMEN TANSSIURHEILULIITTO RY
Liittohallitus

WDSF DJ STD/LAT Online Congress 21.11.2024

JULKAISTU: 11.4.2024, KATEGORIAT: Koulutustiedotteet

WDSF Academy:

We would like to inform you that the WDSF Academy has commenced registration for the ”WDSF DJ STD/LAT Congress” in On-line Virtual, allowing your members to fulfil the educational requirements for their WDSF DJ licence.

New license applications
You cannot register candidates of new DJ licenses to this congress unless they have completed all necessary steps of their license application. Only candidates who have completed the entire license application before 7 Nov 2024 23:59 GMT are permitted to register to this congress.

Registering officials to the congress
Please register your officials in the National Administration page. Closing date for existing license holders is on 17 Nov 2024 23:59 GMT.

DATE

21 November 2024

LOCATION

On-line – Virtual

REGISTRATION

You must be logged in to register to this congress.

  • If you already are a WDSF official please log in with your WDSF user name and password and register to the congress online.
  • Registration and payment for this congress will end on 17 November 2024 23:59 GMT.

TIME

12:00pm CET

PARTICIPANTS

This congress is relevant to the fulfilment of educational requirements for WDSF DJ License for STD/LAT discipline.

NEW APPLICANTS

The Congress is open for new candidates and observers.
All new applicants for the WDSF DJ STD/LAT license must first submit their application via their NMB (RLS Administrator) to the Academy (online, through WDSF website) to be able attend this congress.

LECTURERS

To be confirmed

TIMETABLE (CET)

11:00am Registration
12:00pm Start of the Congress
4:00pm End of the Congress

VIDEO CONFERENCE DETAILS

The congress will be held online through the Zoom platform. Participants will need a free version of the program.
To participate in the congress, it is required to register and pay a registration fee of 80 CHF, after which the detailed instructions for participation in the congress will be sent by email together with Zoom platform link.

EXAMINATION DATE

December 11, 2024

CLOSING DATES

New Candidates’ applications (to be submitted by National Federation) no later than 17 November 2024, 23:59 GMT.
Congress registration and payment shall close on 19 November 2024, 23:59 GMT.
All payment must be made online, no late registration will be accepted.

SM Vakio ja RS aikataulu ja osallistujalistat julkaisussa

JULKAISTU: 10.4.2024, KATEGORIAT: Yleinen

SM Vakio- ja RS -kilpailun 2024 lopullinen aikataulu on julkaistu molempien kilpailutapahtumien kutsuissa.

SM Vakio -osallistuja löytyy kilpailutapahtuman kutsusta.

SM RS -osallistujalista lisätään kilpailukutsuun 10.4.2024.

Tervetuloa Saloon!

WDSF DJ STD/LAT Online Congress 25.4.2024

JULKAISTU: 10.4.2024, KATEGORIAT: Koulutustiedotteet

WDSF Academy:

We would like to inform you that the WDSF Academy has commenced registration for the ”WDSF DJ STD/LAT Congress” in On-line Virtual, allowing your members to fulfil the educational requirements for their WDSF DJ licence.

New license applications
You cannot register candidates of new DJ licenses to this congress unless they have completed all necessary steps of their license application. Only candidates who have completed the entire license application before 11 Apr 2024 23:59 GMT are permitted to register to this congress.

Registering officials to the congress
Please register your officials in the National Administration page.
Closing date for existing license holders is on 19 Apr 2024 23:59 GMT.

DATE

25 April 2024

LOCATION

On-line – Virtual

REGISTRATION

You must be logged in to register to this congress.

  • If you already are a WDSF official please log in with your WDSF user name and password and register to the congress online.
  • Registration and payment for this congress will end on 23 April 2024 23:59 GMT.

TIME

12:00pm CEST

PARTICIPANTS

This congress is relevant to the fulfilment of educational requirements for WDSF DJ License for STD/LAT discipline.

NEW APPLICANTS

The Congress is open for new candidates and observers.
All new applicants for the WDSF DJ STD/LAT license must first submit their application via their NMB (RLS Administrator) to the Academy (online, through WDSF website) to be able attend this congress.

LECTURERS

To be confirmed

TIMETABLE (CEST)

11:00am Registration
12:00pm Start of the Congress
4:00pm End of the Congress

VIDEO CONFERENCE DETAILS

The congress will be held online through the Zoom platform. Participants will need a free version of the program.

To participate in the congress, it is required to register and pay a registration fee of 80 CHF, after which the detailed instructions for participation in the congress will be sent by email together with Zoom platform link.

EXAMINATION DATE

May 9, 2024

CLOSING DATES

New Candidates’ applications (to be submitted by National Federation) no later than 21 Apr 2024, 23:59 GMT

Congress registration and payment shall close on 23 Apr 2024, 23:59 GMT

All payment must be made online, no late registration will be accepted.

Coach-passit 20.4.2024 SM-kilpailut Salo

JULKAISTU: 9.4.2024, KATEGORIAT: Kilpailutiedotteet

Kaikilla seuroilla on mahdollisuus ilmoittaa yksi valmentaja coach-listalle. Seura voi ilmoittaa yhden lisävalmentajan coach-listalle jokaisesta seuraavasta alkavasta viidestä Jun1 + Jun2 + Nuorisoparista. (6, 11, 17 paria jne)

Esimerkki: Seuralla X on kilpailussa 2 Jun1 paria, 3 Jun2 paria ja 2 Nuorisoluokan paria (yhteensä 6 paria). Seura voi ilmoittaa 1 valmentajan + yhden lisävalmentajan Coach-listalle. Jos ilmoitettuja pareja on 5, lisävalmentajaa ei voi ilmoittaa.

Coach-listalle ilmoitettu henkilö voi liikkua vapaasti lämmittelytiloissa ja kilpailulattia-alueella.

Ohjeet:

  • seura ilmoittaa valmentajan nimen ja seuran tällä lomakkeella 17.4.2024 mennessä
  • coachiksi nimetty valmentaja lunastaa pääsylippunsa (25 €) kilpailupaikalle tullessaan ja saa coach-rannekkeen
  • ranneketta on pidettävä ranteessa koko kilpailupäivän ajan
  • vain henkilö, jolla on ranneke, pääsee kilpailun lattia-alueelle
  • ranneke oikeuttaa istumapaikkaan katsomossa