Kilpailujärjestäjän mietteitä kevään viimeisen GP-kilpailun jälkeen

JULKAISTU: 27.3.2024, KATEGORIAT: Blogi

Tampere on perinteisesti ollut hyvä paikka järjestää kilpailuja, tänne on helppo tulla kaikista suunnista eikä matkakaan ole liian pitkä. On siis ollut tavallaan turvallista anoa kilpailuja ja ryhtyä niitä järjestämään. Ainoa erikoisuus täällä on se, että on useita seuroja, jotka kykenevät tekemään hyvän kilpailun ja keskinäinen asetelma voi siksi muodostua sellaiseksi, ettei joku saa järjestettäväkseen haluamiaan tapahtumia. Tällainen tilanne on lisäksemme ainoastaan Helsingissä.

Viime vuonna tapahtui kuitenkin jotain yllättävää. Seuramme järjesti seurakilpailun ja valtakunnallisen kilpailun. Kummankin lähellä ajallisesti oli toinenkin kilpailu Tampereella ja kävi niin, että meille ei tullutkaan osallistujia. Seurakilpailuun saimme noin 40 paria ja valtakunnalliseen seniori cuppeineen vain noin 70 paria. Tämä oli vähemmän kuin Spiralin seurakilpailussa tänä vuonna. Monet seurat ovat vastaavassa tilanteessa joutuneet perumaan kilpailunsa. Päätimme kuitenkin järjestää molemmat näistä, vaikka pelko taloudesta oli läsnä koko ajan. Ajattelin mielessäni, että olen nähnyt näin vaikeita tilanteita vain Oulussa ja Joensuussa ja jos Oulu tähän pystyy, niin kyllä sitten pystymme mekin. Ja näin teimme. Pysyimme niukka naukka nenä pinnalla.

Tälle keväälle meille oli myönnetty kevään viimeinen GP ja sitäkin edelsi kuukautta aikaisemmin Latin SM, joka veti katsomon täyteen. Tämä oli muuten toinen kerta, kun muistan näin käyneen. Kerran viime vuosituhannella oli Joensuussa vastaava tilanne, osa halukkaista ei päässyt enää sisään. Muuten on kyllä aina katsomoissa riittänyt tilaa. Ja nyt pelkäsin aidosti, että GP-kilpailustakin voisi tulla tynkä.

Tänä vuonna on kuitenkin tapahtunut hyvää elpymistä ja monet parit, jotka ovat päässeet ylempään ikäsarjaan, ovat palailleet parketeille. Etenkin senioreissa on tapahtunut selkeä nuorennusleikkaus uusien tulokkaiden myötä, kun taas toisesta päästä senioreita on siirtynyt ylempiin sarjoihin niitä sopivasti kasvattaen. Lapsia ja junioreita on nyt paljon enemmän kilpailemassa ja aiemmin kilpailleet tanssijat ovat huomanneet, että olisi hyvä taas tarttua liikunnallisiin harrastuksiin. Pieni tauko, vapaa-aika ja vanhojen tulosten nollaus päässä ovat tehneet tehtävänsä. Näin saimme tällä kertaa ennätyssuuren kilpailun pandemian jälkeen ja olemme siitä hyvin kiitollisia osallistujille. Peruutuksia oli toki jonkin verran, eivätkä ne johtuneet niinkään tavallisesta flunssasyystä, vaan näitä peruutuksia leimasivat useat loukkaantumiset. Niistä toipuminen vie tietysti aikansa. Yleisöäkin oli mukavasti paikalla pitkin päivää.

Kilpailuumme osallistui myös tanssijoita muista maista. Olin kertonut muutamalle tutulle, että seuramme järjestää GP-kilpailun ja että sinne voivat parit osallistua niin halutessaan. Yleensä näin tekevät kansainvälistä kilpailemista aloittelevat parit. He hankkivat vähän kokemusta muista kilpailuista ennen kuin osallistuvat ensimmäisiin WDSF kilpailuihinsa. Tällä kertaa yllätykseksemme kuitenkin Latviasta saapui kilpailemaan pari, joka on maailman lattareiden rankinglistalla sijalla 87, jota voidaan pitää jo kovana sijoituksena. He voittivatkin Champin lattarit. Yleensä tällainen kielii valmistautumisesta johonkin tiettyyn tapahtumaan ja uusien juttujen kokeilemisesta aidossa kilpailutilanteessa vähän samaan tapaan kuin meidän uudet pariyhdistelmät usein tanssivat jonkun valtakunnallisen kilpailun ennen ensimmäistä GP-kilpailuaan. Ulkomaisia pareja olikin kaikissa ikäsarjoissa ja he toimivat eräänlaisina vauhdittajina myös omille kilpailijoillemme.

Olemme äärimmäisen kiitollisia kaikille, jotka tulivat osallistumaan ja katsomaan kilpailuamme. Kilpailijoita varten näitä kilpailuja järjestetään ja kaikki tahot yrittävät parhaansa. Jos haluatte auttaa myös järjestäjiä ja nostaa kilpailujen tason pandemiaa edeltävälle tasolle, teette sen parhaiten osallistumalla. Nyt myös julkinen liikenne on pudottanut hintojansa niin paljon, ettei pidempikään kilpailumatka enää rasita kukkaroa kohtuuttomasti. Näin saamme järjestelmämme taas toimimaan hyvään tapaan ja kilpailijoita palvellen. Ja teidän lisäksenne tarvitaan niitä seuratoimijoita, joita ilman mikään ei onnistu. Otan tässä yhteydessä vapauden kiittää omia ja naapuriseurojen talkooväkeä arvokkaasta työstänne. Joka ikinen teistä on tärkeä.

Kilpailukausi ei kuitenkaan vielä ole ohi ja paljon on tapahtumia jäljellä. Toivotan vakio- ja RS-tanssijoille hyvää SM-kilpailua ja muille hyviä hetkiä katsomossa ja muilla parketeilla.

Carola Tuokko

Dance Team Tampere