Päivä: 8.2.2024

Yli sata paria kilpailee latinalaistanssien SM-mitaleista viikonloppuna Tampereella

Suomen parhaat latinalaistanssien taitajat kokoontuvat viikonloppuna Tampereelle Hervannan vapaa-aikakeskukseen Tanssiseura DanceLinen järjestämiin lajin SM-kilpailuihin. Kilpailuun on ilmoittautunut reilu sata paria junioreista senioreihin, joten mitaleista tullaan käymään kiivas kamppailu.

Yleisen sarjan mestari vaihtuu

Champion- eli yleisen sarjan mestari vaihtuu, sillä mestaruutta puolustavat, harvakseltaan kotimaassa kilpailevat TK Masterin Dmitri Borovski ja Laura Galashenkova eivät ole ilmoittautuneet kilpailuun. Kilpailusta voi silti odottaa kovatasoista. Kaksi kertaa peräkkäin hopealle sijoittuneet Vakitan Miko Sirolinna ja Silja Rantala sekä viime vuoden pronssimitalistit, Team HSDS:n Leo Pusa ja Inka Hakomäki ovat varmasti mukana mitalikamppailussa.

Sirolinna ja Rantala avasivat vuoden voittamalla vuoden ensimmäisen GP-kilpailun vakuuttavasti tammikuussa. Valmistautuminen on ollut perusteellista: “Olemme hakeneet inspiraatiota niin kansainvälisiltä leireiltä Saksasta ja Virosta kuin kotimaan leireiltä. Lisäksi olemme kilpailleet kotimaan rankingkilpailujen lisäksi useissa kansainvälisissä kilpailuissa viime syksynä ja hakeneet sieltä treenisalille lisää vauhtia. Alkuvuosi on ollut melko intensiivinen, ja olemme saaneet viritettyä itsemme hyvään kisakuntoon”, Sirolinna ja Rantala kertoivat kilpailun alla. He odottavat itseltään vahvaa tekemistä ja heittäytymistä, ja tavoite on selkeä: viime vuoden hopean kirkastaminen kullaksi.

Muihin mitaliehdokkaisiin lukeutuvat muun muassa viime vuonna neljänneksi sijoittuneet Emil Hallberg ja Alessandra Kuutschin (TanssiDans) sekä Vakitan Matti Kaksonen ja Hanna Pörsti, jotka ovat kahtena vuonna peräkkäin olleet finaalissa mutta jääneet mitalien ulkopuolelle. Myös monella muulla parilla on onnistuessaan hyvät mahdollisuudet mitaleihin.

Viime vuonna nuorisosarjassa tanssineita pareja Stefan KagadiAdriana Johanson (Lumets) ja järjestävän seuran Mikke LuttinenMiina Jauhiainen kannattaa myös seurata mielenkiinnolla. Molemmat onnistuivat viime vuonna hyvin nuorison MM-kilpailuissa, ja nyt edessä on ensimmäinen SM-kilpailu Champion-sarjassa.

“Toivomme, että kilpailupaikalla on tunnelma katossa, ja odotamme, että pääsemme tuomaan oman energiamme lattialle”, Sirolinna ja Rantala totesivat. Kilpailuun odotetaan noin 300–400 katsojaa, joten kannustusta varmasti riittää.

Haruns ja Prikul hakevat toista peräkkäistä nuorison mestaruutta

Nuorisosarjan suurimmat suosikit ovat TK Masterin Nikita Haruns ja Anastasija Prikul, jotka juhlivat viime vuonna mestaruutta ja olivat vuonna 2022 hopealla. Sarjan voittajasuosikkeihin lukeutuivat myös Team HSDS:n Kaapo Tusa ja Madeleine Tigerstedt, jotka kuitenkin joutuivat harmillisesti perumaan osallistumisensa loukkaantumisen takia. Tusa ja Tigerstedt olivat viime vuonna hopealla ja juhlivat mestaruutta vuonna 2022.

Mitalitaisteluun voi Harunsin ja Prikulin lisäksi nostaa ainakin DSC Oulun parin Eero PulliAnni Vilmi sekä kahtena viime vuotena 14–15-vuotiaiden juniori 2 -sarjan mestaruuden voittaneen TK Masterin kaksikon Nikita ShchurovAngelina Ignatyeva. Vuoden ensimmäisessä GP-kilpailussa tammikuussa nuorison voittoa juhlivat Shchurov ja Ignatyeva ennen Pulli-Vilmi-paria, mutta Haruns ja Prikul eivät olleet mukana kilpailussa. Yhteensä nuorison sarjassa on peräti 21 paria, joten mitaleille pääseminen edellyttää vahvoja suorituksia läpi pitkän kilpailupäivän.

Yli sata paria mukana

SM-kilpailuissa nähdään vauhdikasta menoa aamusta iltaan, sillä mukana on yli sata paria. Myös yleisöä odotetaan paikalle runsaissa mitoin. Yleisen ja nuorisosarjan lisäksi SM-kilpailussa järjestetään seniori- ja juniorisarjoja, eli osallistujien ikähaitari on leveä.

Kilpailu alkaa Hervannan vapaa-aikakeskuksessa (Lindforsinkatu 5, Tampere) lauantaina 11.2. klo 12. Yleisen sarjan finaali alkaa noin kello 19.00.

Lisätietoa:
Kilpailukutsu
Lista ilmoittautuneista
Aikataulu