Toiminnanjohtajan palsta viikko 50

JULKAISTU: 13.12.2023, KATEGORIAT: Yleinen

Vuosi alkaa olla lopuillaan ja vuoden vaihteen tehtävät jo osittain hoidettuna. Opetus- ja kulttuuriministeriölle (OKM) tehtyjen avustushakujen stressi on takana ja nyt vain odotellaan päätöksiä. Toiminnanjohtajan osalta haku tarkoitti yleisavustushakemuksen tekemistä. Hakemukseen tarvittiin tietoja, joita seuroilta kerättiin vuosikyselyllä; jäsenmäärätietoja, lisenssimäärätietoja (kilpailija-, harrastaja-, tuomari-, valmentajalisenssit), taloustietoja, työntekijätietoja niin liitosta kuin seuroista ja niin edelleen. Tiimityönä toimiston työntekijöiden kanssa sain tarvittavat tiedot koottua ja hakemuksen ajallaan lähetettyä.

Toinen, seuroja koskeva OKM-haku, eli seuratukihaku, päättyi marraskuun lopussa. OKM sai hakemuksia 694, mikä oli nelisenkymmentä vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tanssiurheiluliitosta hakemuksia lähetettiin 12. Seurakehittäjä Katriina Lahti oli luvannut sparrata seuroja hakemusten tekemisessä ja apua käytettiinkin kiitettävästi. Toisaalta mukana oli myös hakemuksia, joiden puutteet olisi ollut helppo korjata pienellä ohjeistuksella. Katriinalla on pitkä kokemus avustushakemusten tekemisessä ja hänen palvelujaan kannattaa kyllä käyttää myös jatkossa, ne kun ovat seuroille ilmaisia. Jokaisella liitolla on myös henkilö, joka lausuu lähetetyt hakemukset OKM:lle. Meillä lausuja on seurakehittäjä Katriina. Lausumisen yhteydessä lausuja tarkastaa muun muassa, että annetut tiedot vastaavat tietoja liiton tiedostoissa.

Tästä tullaankin erään mysteerin ratkeamisen äärelle. Olen vuoden mittaan ollut erilaisissa sparraustilaisuuksissa niin OKM:n kuin Olympiakomitean (OK) edustajien kanssa. Molempien sidosryhmien tilaisuuksissa eteeni on tullut esimerkiksi yllättävän suuria liiton jäsenseurojen jäsenmääriä. Olen niitä mielessäni ihmetellyt ja ajatellut, että noilla instansseilla on vain virheelliset tai vanhentuneet tiedot luvuista. Totuus näyttäisi kuitenkin olevan, että sekä OKM että OK keräävät tietonsa erilaisista lähteistä, kuten esimerkiksi avustushakemukset, Suomisport-rekisteri ja Tähtiseurapalvelu, joihin seurat ilmoittavat erilaisia tietoja, mm. jäsenmääränsä. Myös Aluehallintovirasto (AVI) kerää seurojen toimintatietoja valtakunnalliseen tilastointiin ja toiminnan suunnitteluun. Avustaja- ja tilastoijatahoja hämmentää, jos eri organisaatioiden tiedot poikkeavat merkittävästi toisistaan. Seuran kannalta on tietenkin edullista ilmoittaa avustushauissa mahdollisimman suuri jäsenmäärä, mutta ongelma liiton kannalta syntyy, kun liitolle ilmoitettava jäsenmäärä on huomattavasti pienempi. OK laskuttaa liitolta Teosto ja Gramex- sekä Tuplaturva-vakuutuksen maksut tiedossaan olevan jäsenmäärän mukaan. Lukuja tarkastetaan liitosta, OKM:n tiedoista sekä OK:n omista tiedostoista. Eipä ihme, että maksut ovat odotettua suurempia.

Liitto laskuttaa Teosto ja Gramex -maksut seuroilta seuran liitolle ilmoittaman jäsenmäärän mukaan. Näin ollen ne seurat, jotka ilmoittavat liitolle liian pieniä jäsenmääriä, käytännössä maksattavat omat maksunsa muilla seuroilla. Aikaisempaan Teosto ja Gramex -maksuja käsitelleeseen palstaani viitaten OK:n neuvottelema sopimus, jonka alle meidän liitto kuuluu, on seuroille edullinen tapa hoitaa maksut kuntoon. Ja muistutuksena, liiton sopimus kattaa musiikin soittamisen vain niiden seuran jäsenten osalta (seurojen ryhmät), jotka on ilmoitettu liiton jäseniksi.

Tästä onkin hyvä jatkaa aasinsillalla muistutukseen jäsenien ilmoittamisesta DanceCoreen viimeistään 31.12.2023. Jos seurasi ei ole ilmoittamista vielä tehnyt, aloittakaa pian mahdollisten ongelmien varalta. Toimisto on suljettu 20.12. 2023 – 7.1.2024 välisen ajan ja tuona aikana yhteydenottoihin vastataan viiveellä.

Seuraava toiminnanjohtajan palsta julkaistaan viikolla 2, joten Hyvää Joulunaikaa ja tanssillista vuoden 2024 alkua kaikille.

 

Jos mieltäsi askarruttaa joku asia, ota rohkeasti yhteyttä

 

(050-4080 122 tai pirjo.koivula(a)dancesport.fi)

Pirjo