Kiitos kaikille aktiivisesta osanotosta ja keskustelusta VL syyssääntökokouksessa 19.11.2023!
Ohessa yhteenveto kokouksen päätöksistä.
Kilpailusäännöt 2024 tullaan päivittämään ja uutisoimaan mahdollisimman pian.
Kiitos kaikille aktiivisesta osanotosta ja keskustelusta VL syyssääntökokouksessa 19.11.2023!
Ohessa yhteenveto kokouksen päätöksistä.
Kilpailusäännöt 2024 tullaan päivittämään ja uutisoimaan mahdollisimman pian.
Liiton syyskokous pidettiin vajaa kaksi viikkoa sitten. Paikalla oli edustettuna enemmän seuroja kuin kevätkokouksessa, kiitos siitä. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat, kuten muun muassa toimintasuunnitelma, josta virisi hyvää keskustelua. Useammassa puheenvuorossa tuotiin liittohallitukselle aloitteita ja ideoita toimintasuunnitelman rakenteen parantamiseksi. Talousarviosta esitettiin muutama kysymys, mutta talousarvion liitteenä olleesta maksuohjelmasta keskusteltiin sitäkin runsaammin. Puhuttanut asia oli tuomarilisenssit, niiden käyttöönotto ja hinta.
Tämänkin asian kohdalla täytyy palata meidän toiminnan isoihin rahoittajiin, Opetus- ja kulttuuriministeriöön (OKM) ja Olympiakomiteaan (OK). OKM on ilmoittanut, että vuoden 2025 alusta erilaisiin avustushakemuksiin ei hyväksytä jäsenmäärä- ja lisenssimäärätietoja, muutoin kuin luotettavan rekisterin kautta annettuna. Jäsenmäärätieto, joka saadaan DanceCoren kautta on luotettavasta rekisteristä saatu tieto. Urheilijoiden kilpailulisenssit hankitaan SuomiSport- palvelun kautta, mikä on OK:n jäsenilleen tarjoama palvelu ja luotettava rekisteri. OK edellyttää omilta jäseniltään, urheilujärjestöt eli liitot, ammattimaista toimintaa, johon kuuluu lisensoitujen urheilijoiden lisäksi lisensoidut kilpailutoimihenkilöt ja valmentajat. SUEK, joka tekee raportin OKM:lle liittojen antidoping- ja kilpailumanipulaation vastaisesta toiminnasta edellyttää, että liiton kaikki toimijat, liittohallitus, toimisto, kilpailutoimihenkilöt, urheilijat, valmentajat jne ovat sitoutuneet edellä mainittuihin arvoihin ja ovat suorittaneet Puhtaasti paras ja/tai Reilusti paras koulutukset. SUEK pisteyttää liitot, ja pisteytys vaikuttaa jopa 20 % tukihakemukseen. Lisenssikäytännön avulla tuomarit saadaan sekä STUL että SUEK säädösten piiriin, pystytään osoittamaan OK:lle ammattimaista toimintaa ja lisäämään luotettavasti rekisteröityjen lisenssien määrää OKM-hakemuksessa.
Tuomarikoulutus ja ajallaan suoritetut täydennyskoulutukset ovat edellytys sille, että tuomari voi saada tuomarilisenssin ja toimia koulutuksensa edellyttämällä tasolla tuomarina. Liittohallituksen esitys oli porrastaa lisenssit ja lisenssien hinnat niin, että seuratason tuomarin lisenssin hinta olisi ollut 10 € ja ylimmän tason tuomarin 20 € vuodessa. Tuomarit, joilla on useamman lajin tuomarikoulutus, hankkisivat lisenssin vain kertaalleen ylimmän tuomarikoulutuksensa mukaisesti. Kokous ei hyväksynyt liittohallituksen esitystä perusteena yhdenvertaisuuden puuttuminen. Liittohallituksen esitys sisälsi lisäyksen, jossa todettiin, että FDO- ja breikkituomareiden kohdalla selvitystyö jatkuu kevään 2024 aikana, erilaisten tuomarijärjestelmien vuoksi ja nämä tuomarit siirtyvät lisenssikäytännön piirin, kun neuvottelut on saatu loppuun.
Kokous kuitenkin hyväksyi, että kaikkien vakio- ja latinalais-, rock’n’swing- ja pyörätuolitanssituomareiden tulee hankkia tuomarilisenssi SuomiSport- palvelun kautta, voidakseen toimia tuomaritehtävissä vuona 2024. Lisenssin hinta on 0 €. Lisenssin saaminen edellyttää Reilusti paras -koulutuksen suorittamisen (voimassa 3 vuotta), sekä hyväksytysti suoritetut täydennyskoulutukset. Lisenssit tulevat hankittaviksi vuoden 2024 alussa, 2.1.2024. Reilusti paras- koulutuksen voi suorittaa vaikka heti. Jatkossa myös tuomareiden täydennyskoulutuksiin ilmoittaudutaan ja koulutukset maksetaan SuomiSport- palvelussa. Neuvotteluja FDO:n ja Breikkiliiton kanssa tuomarilisensseistä jatketaan ja tavoitteena on, että kaikkien lajien tuomarit kuuluvat lisenssien piiriin vuoden 2025 alusta.
Vuosikokouksessa tuotiin myös esille valmentajalisenssin uudistaminen vuoden 2024 aikana. Tehtävää varten on koottu työryhmä, joka suunnittelee lisenssijärjestelmän, joka tuottaisi lisäarvoa niin valmentajille, seuroille kuin liitolle. Työryhmään kuuluvat toiminnanjohtajan lisäksi VL lajipäällikkö Toni Tuominen, breikin lajipäällikkö Petri Rasanen sekä Harri Antikainen ja Sergey Belyaev. Työryhmän tavoitteena on saada uusi valmentajalisenssikäytäntö toimimaan vuoden 2025 alusta. Vuonna 2024 valmentajalisenssin hinta on edelleen 13 € ja sen voi hankkia SuomiSport- palvelusta.
Jos mieltäsi askarruttaa joku asia, ota rohkeasti yhteyttä
(050-4080 122 tai pirjo.koivula(a)dancesport.fi)
Pirjo