Laaja kaarti suomalaistanssijoita lähti edustamaan Suomea discotanssin maailmanmestaruuskilpailuihin Katrineholmiin, Ruotsiin (15.-18.9.2022). Kilpailut olivat menestyksekkäät – kolme mitalia Suomeen kotiintuomisina!
Mette Palkoranta voitti kultaa Disco Freestyle solo female adults -sarjassa. Lyneth Hirvela sijoittui kolmanneksi Disco Freestyle solo female junior 1 -luokassa. Neea Visuri ja Ava Heinikangas ottivat hopeaa luokasta Disco Dance duo junior 1.
Slovakian Kosicessa 10.-11.9. tanssitussa World cup -kilpailussa oli osallistujia peräti 15 maasta, mikä havainnollistaa hyvin kansainvälisen pyörätuolitanssimaailman vihdoin palanneen pandemiaa edeltäneeseen aktiiviseen kilpailutoiminnan aikaan. Vuorovuosin tanssittavista EM- ja MM-kilpailuista Kosicen kilpailu vastaa vuoden suurinta arvokilpailua. EM-kilpailut tanssitaan Prahassa, Tsekeissä 28.-30.10.2022.
Kaukaisimmat osallistujat Kosicen kilpailussa olivat Brasiliasta, Meksikosta, Kiinan Taipeista sekä Kazakstanista. Eurooppalaisten maiden edustajia kilpailussa nähtiin muun muassa Itävallasta, Belgiasta, Saksasta, Israelista, Italiasta, Hollannista ja Sloveniasta. Suomea edusti combi 1 – luokassa pari Tuuli Harju – Timo Pyykkönen sekä single 1 – ja single 2 -luokissa tanssijat Tiina Uimonen ja Pirjo Pappila. Tuuli Harju kilpaili myös single-luokassa.
Lauantaina tanssitussa single-kilpailussa Tuuli Harju sijoittui finaalissa 5. sijalle. Tiina Uimonen ylsi single 2 -luokassa semifinaaliin sijalle 9 ja freestylessä noin sijalle 10. Pirjo Pappilan single-tanssin sijoitus oli 10. Palkintosijat menivät Meksikoon ja voitto Kazakstaniin.
Yhdistetyssä combi 1 – ja combi 2 -luokkien vakiotanssifinaalissa Kymenlaakson vuoden 2021 vammaisurheilija -palkinnon saaneet Tuuli Harju ja Timo Pyykkönen tanssivat finaalin sijalle 5 – ollen ainoa combi 1 -luokan pari finaalissa. Sunnuntaina tanssitussa combi 1 -luokan freestyle-kilpailussa Harju-Pyykkönen sijoittui vakioiden tapaan finaalin 5. sijalle. Parin latinalaistanssien sijoitus oli koko viikonlopun tapaan 5. sija.
Koska combi 2 -luokassa tanssivilla on toimintakykyä luokan combi 1 -tanssijaa laajemmin, finaalisijoitus osoitti parin olevan erinomaisessa kunnossa syksyn tulevia EM-kilpailuja varten. ”Tanssimme vakiot uudella tavalla vapaalla koreografialla, jolloin saimme tanssiin lisää joustavuutta ja vauhtiakin, kun ruuhkan vuoksi koreografiaan ei tullut turhia keskeytyksiä”, Timo Pyykkönen kertoi.
”Ennen Prahan EM-kilpailuja edessä on vielä maajoukkueleiritystä ja valmennustunteja, joista saamme varmasti hyvät opit mukaan kauden arvokilpailuun, Timo Pyykkönen valaisee suunnitelmia.
Tanssiurheiluliiton talous- ja hallintovaliokunta pyytää lisenssiurheilijoita asettamaan ehdokkaita Vuoden Tanssiurheiluvalmentaja 2022 -äänestykseen.
Vuoden Tanssiurheiluvalmentaja 2022 on hyvä urheiluvalmentaja, jota kuvaavia piirteitä ovat mm. välittäminen, lajiosaaminen, pedagoginen osaaminen, tuki, kokonaisvalmennuksesta huolehtiminen, hyvä, positiivinen ja kannustava vuorovaikutus urheilijoiden ja sidosryhmien kanssa, yhteistyökyky, kehittyminen ja eettinen valmentajuus.
Esityksiä pyydetään kaikista tanssiurheiluvalmentajista, mutta Vuoden Tanssiurheiluvalmentaja 2022 -äänestykseen nostetaan vain lisensoituja valmentajia.
Juho Lipsonen ja Saana Pellinen edustivat Suomea viikonloppuna (17.9.) Portugalin Vagosissa 10-tanssin Euroopan mestaruuskilpailuissa.
Vaikka Lipsosen ja Pellisen mukaan tanssi tuntui sujuvan paremmin kuin pari viikkoa aiemmin MM-kisoissa, pari tippui kuitenkin ensimmäisenä jatkosta ennen toista kierrosta, mikä jäi heillä hampaan koloon. Pari sijoittui näin ollen sijalle 25.
Lipsonen-Pellinen kilpailee seuraavan kerran lokakuussa lauantaina 8.10. suomenmestaruustittelistä. ”Kolme viikkoa kovaa treeniä 10-tanssin SM-kisoihin, joissa tavoite on tanssia vieläkin paremmin”, kommentoi pari kilpailukauden jatkoaan.
Lauantaina 10.9. käytiin vuoden kolmas boogie woogien World Cupin osakilpailu, jossa Suomea edusti junioreissa Aaron Koivunen – Ida-Loviisa Koivunen sekä yleisessä sarjassa edustivat Juho Päivinen – Ida Keränen ja Samuli Kalliala – Pinja Sarviluoma. Kilpailut järjestettiin Saksan Königsbrunnissa.
Kilpailupäivä oli suomalaisittain erittäin menestyksekäs! Aaron ja Ida-Loviisa Koivunen nappasivat kultaa junioreista. Pari voitti jopa 11 pisteellä seuraavaksi sijoittuneen. Lisäksi Juho Päivinen ja Ida Keränen voittivat yleisestä sarjasta upeasti hopeaa sekä Samuli Kalliala ja Pinja Sarviluoma sijoittuivat samaisessa sarjassa neljänneksi.
Juho ja Ida kokeilivat erilaista lähestymistapaa kilpailupäivään: ”Aiemmissa kilpailuissa päätavoitteemme on ollut päästä finaaliin, ja finaaleissa olemmekin olleet sekä fyysisesti että psyykkisesti väsyneitä. Nyt Königsbrunnin kilpailussa päätimme keskittyä erityisesti finaalisuorituksissa onnistumiseen ja tasaisen vahvojen alkukierrosten jälkeen saimme parhaat suorituksemme tanssittua illan finaalissa.” Strategian muutos tuotti tulosta, ja pari oli onnessaan sijoituksestaan: ”Hopea tuntui loistavalta voitolta, sillä pronssille jäänyt italialaispari on aiemmissa kilpailuissa sijoittunut edellemme.”
Vaikka Juholla ja Idalla on vasta muutama kansainvälinen kilpailu takana yhdessä, nousivat he hopean myötä maailman rankingissa kymmenen parhaan parin joukkoon boogie woogiessa. Pari lähtee sekä hyvillä että luottavaisin mielin valmistautumaan lokakuun Geneven osakilpailua kohti.
Samuli ja Pinja palasivat vihdoin kilpailemaan 10 kuukauden tauon jälkeen polvileikkauksen jäljiltä. Pari kommentoi kilpailuaan Königsbrunnissa seuraavasti: ”Oli huippua päästä taas kisalattialle! Suorituksemme oli melko tasaisia koko päivän ajan ja olemme todella tyytyväisiä 4. sijaan. Kiitos valmentajille ja tiimille, ketkä ovat ammattitaitoisesti tukeneet meitä ja paluutamme kisalattialle!”
Suomen Tanssiurheiluliitto ry on valinnut hakemusten perusteella laatukriteereihin peilaten kolme tanssiurheiluseuraa Olympiakomitean Huippu-urheilun Tähtiseurapolulle: Dance Team Tampere ry, TanssiDans ry sekä Tanssiklubi Master ry.
Huippu-urheilun Tähtiseuraohjelma on ensisijaisesti kehitystyökalu ja työtapa, jolla lajiliitto ja sen huippu-urheiluun suuntautuneet seurat voivat kehittää lajin toimintaa yhdessä. Lajin auditoidut huippu-urheilun tähtiseurat tulevat olemaan jatkossa kiinteä ja merkittävä osa tanssiurheilun valmennusjärjestelmäkokonaisuutta.
Huippu-urheilun tähtiseurakriteerit rakentuvat peruskriteereistä ja laatukriteereistä. Prosessiin valituksi tuleminen edellyttää peruskriteerien täyttymistä.
Huippu-urheilun tähtiseurapolulle hyväksytyt seurat kokoontuvat 30.9.2022. Kokoontumisen aiheena ovat laatukriteerit, joihin seurojen odotetaan tutustuvan omalta kohdaltaan jo etukäteen.
Tanssiurheiluun liittyvissä uutisissa vilisee välillä sanoja ”vastuullisuus”, ”valmentajalisenssi”, ”yhdessä”. Mutta mitä ne tarkoittavat, mitä asioita tavoitellaan ja mihin ne liittyvät?
Suomen Tanssiurheiluliitto ry on mukana koko urheiluyhteisön yhteisessä vastuullisuustyössä. Pohjautuen urheiluyhteisön vastuullisuusohjelmaan Tanssiurheiluliitto on laatinut vuoden 2020 alussa oman, lajispesifin vastuullisuusohjelmansa, jonka tavoitteena on vastuullinen urheilu ja liikunta. Ohjelman perusperiaatteina toimivat viisi kokonaisuutta (Hyvä hallinto, Turvallinen toimintaympäristö, Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, Ympäristö ja ilmasto, Antidoping) perustuvat urheiluyhteisön eettiseen säännöstöön sekä YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelmaan, Agenda 2030:aan.
Tanssiurheiluliiton vastuullisuusohjelman tavoitteena oleva vastuullinen urheilu ja liikunta näkyy toiminnassamme seuraavasti:
Toimintamme on läpinäkyvää, avointa ja osallistavaa
Tanssiurheilu ja -liikunta tuottaa iloa ja positiivisia kokemuksia
Yksikään ei koe kiusaamista, häirintää tai muuta epäasiallista käytöstä
Kaikki ovat tervetulleita mukaan
Toimimme kestävästi myös tulevia sukupolvia kohtaan
Varmistaa, että tanssiurheilu ja -liikunta tuottaa kaikille positiivisia kokemuksia.
Pidämme lapset, nuoret ja aikuiset turvassa kiusaamiselta, häirinnältä ja muulta epäasialliselta käytökseltä.
Varmistamme, että toimintamme ja olosuhteet ovat turvallisia.
Urheilun toimintaympäristömme on päihteetön.
Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi Tanssiurheiluliitto on laatinut erinäisen määrän toimenpiteitä, kuten nollatoleranssin syrjinnälle, häirinnälle ja kiusaamiselle sekä toimintamallin näihin puuttumiseen, suosittamalla rikostaustan selvittämistä myös vapaaehtoisilta, sekä suojelemalla liikkujia, urheilijoita, seuroja, ohjaajia ja valmentajia valmentajalisenssiin sitouttamisen avulla.
Valmentajalisenssi on tanssiurheilun ohjaaja- ja valmentajalisenssi, joka antaa sekä ohjaus- ja valmennuspalveluja ostaville jäsenseuroille että myös niitä tarjoaville ohjaajille ja valmentajille keinon osoittaa, että sekä seurat että lisensoidut ohjaajat ja valmentajat ovat mukana yhteisessä työssä luomassa turvallista toimintaympäristöä tanssiurheiluun kaikissa liiton tanssilajiperheen lajeissa.
Valmentajalisenssi on rakennettu vuosina 2019 – 2020 ja se on lanseerattu vuoden 2021 alussa jokaista tanssiurheilussa mukana olevaa toimijaa varten, vastuullisen ja turvallisen harrastamisen varmistamiseksi.