Päivä: 18.8.2021

Harrastusten ja kilpailuiden koronaturvalliselle järjestämiselle ei ole esteitä

JULKAISTU: 18.8.2021, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Tanssiurheiluliitto on toiminut ja ohjeistanut seuroja toimimaan koko koronapandemian ajan viranomaisohjeiden mukaisesti ja terveysturvallisuuteen kannustaen. Viimeksi alkukuusta liittohallitus totesi, että vastaavanlaiselle toiminnan jäädyttämiselle, mitä aiemmin pandemian aikana on tehty, ei ole kuitenkaan enää tarvetta vaikkakin kilpailuiden ja harrastustoiminnan järjestäminen on mahdollista hyvin eri tavoin eri puolilla Suomea ja tilanne muuttuu lähes viikoittain.

Jokaista kilpailu-/harrastustoiminnan järjestäjää kehotetaan seuraamaan aktiivisesti, mitä oman alueen aluehallintoviraston määräyksiä on kokoontumisrajoitusten ja urheilutapahtumien osalta voimassa. Lisäksi kilpailunjärjestäjiä kehotetaan olemaan yhteydessä oman alueen sairaanhoitopiirin epidemiologiseen vastuuhenkilöön, jonka kanssa on käytävä läpi kilpailuiden järjestämisen käytännöt, ja saatava hyväksyntä tapahtuman osalta.

Viime päivinä medioissa on toistuvasti nostettu esiin erilaisia rajoitustoimenpiteitä, joita aluehallintoviranomainen on äskettäin määrännyt tulevaksi voimaan myöhemmin tällä viikolla. Valitettavasti joissakin kohdin määräyksiä on tulkittu hätäisesti, ristiriitaisesti tai jopa virheellisesti.

Olennaista myös päivitetyissä määräyksissä on, että toiminta pitää järjestää niin, että tiloissa on mahdollisuus pitää turvavälit ja välttää kontakteja, mutta itse kilpaileminen ja harjoittelu on mahdollista. Yksilö voi edelleen päättää itse, osallistuuko toimintaan vai ei.

Kaikenikäisten liikuntaharrastus ja kilpailutoiminta on sallittua niin sisällä kuin ulkona koronaturvallisesti ohjeistuksia noudattaen. Seurat voivat hyvin käynnistellä ja jatkaa syksyn toimintaansa huolehtien viranomaismääräysten mukaisesti tarvittavista terveysturvallisuutta edistävistä toimenpiteistä.

Yleisötapahtuma vai ei?

Kilpailutoiminnan osalta Aluehallintovirasto on vastannut usein kysytyissä kysymyksissä siihen, mikä on yleisötapahtuma ja ketä lasketaan/ei lasketa yleisöksi:

”Yleisötilaisuuksia eivät ole lajiliittojen alaiset viralliset ottelut ja kilpailut, joihin osallistuminen edellyttää lähtökohtaisesti urheilijalisenssiä. Edellytyksenä on myös, ettei paikalla ole yleisöä. Harjoitusottelut eivät myöskään ole yleisötilaisuuksia, jos niissä ei ole yleisöä.” (Linkki Aluehallintoviraston UKK-palstalle, päivitetty 3.6.2021, avautuu toisella verkkosivustolla)

”Jos kilpailuissa on yleisöä, henkilömäärä pitää rajata alueen kokoontumisrajoituksen mukaiseksi. Yleisöksi katsotaan esimerkiksi lasten läheiset, jotka tulevat vain katsomaan kilpailua.

Yleisöksi ei lasketa joukkueen toimihenkilöitä, esimerkiksi tuomareita, valmentajia tai joukkueen huoltohenkilöitä. Lasten ja nuorten huoltajat suositellaan rajattavaksi vain välttämättömiin, jolloin heitä ei lasketa yleisöksi. Tällaisia välttämättömiä huoltajia ovat esimerkiksi pienten lasten huoltajat, joita ilman lapsi ei voisi osallistua kilpailuun.” (Linkki Aluehallintoviraston UKK-palstalle, avautuu toisella verkkosivustolla)

Lyhyesti: jos on yleisöä, kyseessä on yleisötapahtuma. Eri alueiden kokoontumisrajoitukset koskevat nimenomaan yleisötilaisuuksia, ei harrastustoimintaa. Harrastustoiminnassa tulee kuitenkin ryhmäkokoa mukauttamalla huolehtia siitä, että turvavälien pitäminen ja lähikontaktien välttäminen on mahdollista, ts. tilan tai rajatun ulkoalueen koko määrittää, montako osallistujaa voi ottaa. Ja toiminnan järjestäjällä pitää olla esitettävissä suunnitelma siitä, miten turvavälit voi pitää.

Lähikontaktien välttäminen

Lähikontaktilla tarkoitetaan oleskelua samassa sisätilassa alle kahden metrin etäisyydellä toisistaan yli 15 minuutin ajan tai fyysistä kontaktia toisiinsa. Ohjeistus ei määrää, että kahden metrin turvavälejä olisi noudatettava koko aikaa, mutta osallistujien ja seurueiden tulee voida tosiasiallisesti välttää lähikontakti niin halutessaan. Kilpailuissa ja kilpailunomaisissa harjoituksissa voi olla hetkellisesti lähikontaktissa. Olennaista on, että lähikontakteja on mahdollisuus välttää.

Parilajeissa parin osapuolet katsotaan yhdeksi seurueeksi, jolloin lähikontakteja pyritään välttämään seurueiden (eli parien) välillä.

Lopuksi

Tanssiurheiluseurat ympäri Suomen ovat toimineet erittäin vastuullisesti koko koronapandemian ajan. Yksittäisiä tartuntoja on joissakin seuroissa ilmennyt, mutta altistumiset eivät ole johtaneet jatkotartuntoihin mm. maskien käytön ja lähikontaktien välttämisen avulla. On ensisijaisen tärkeää, että seurat jatkavat vastuullista ja terveysturvallisuuteen kannustavaa toimintaansa tanssiurheilussa. Jokainen toimintaan osallistuva yksilö kantaa kuitenkin itse vastuuta omasta terveysturvallisesta toiminnastaan päättäessään osallistua harjoitus- tai kilpailutoimintaan.

Tukimateriaalia (linkit avautuvat toisella verkkosivustolla)

Olympiakomitean ohjeet terveysturvalliseen urheilutoimintaan löytyvät Olympiakomitean sivulta. (päivitetty 16.8.2021)

Kaikissa väkeä kokoavissa tapahtumissa on syytä huomioida THL:n ja OKM:n ohje turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä. (päivitetty 31.5.2021)

Tilaisuuksien ja toiminnan järjestämisessä voidaan hyödyntää myös opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän laatimia periaatteita vastuullisen tapahtuman järjestämiseksi. (päivitetty 21.12.2020)