Luin äskettäin Ylen kolumnistin Jani Halmeen tuoreen kirjoituksen otsikolla (linkki avautuu toisella sivustolla) Tyytymätön ihminen on erittäin hyvä asiakas.
Kolumnissaan Halme kirjoittaa havainnoimastaan ajatuksesta, jonka mukaan elämässä pitää saavuttaa päämääriä. Hän pohdiskelee eri näkökulmista sitä, miten yhteiskunta ja ihmiset itse laativat koko elämän ajalle välitavoitteita, ja toteaa lainaten brittiläistä kirjailijaa, kuinka tyytymättömyyden tunteen aikaansaaminen on tavoite useassa mediassa. Aina pitäisi olla paremmin, hienommin, toimivammin, valmiimmin, eikä oma nykytilanne ole koskaan riittävä.
Tähänhän myös sosiaalinen media pyrkii ruokkiessaan kaikkea sitä, mitä voi vertailla omaan tilanteeseen ja mistä kansalainen voi niin helposti oman (ja muiden) mielen pahoittaa. Voisin kirjoittaa tästä aiheesta metritolkulla tekstiä, ovathan kaikenlainen kateellisuus ja pöyristyminen nykyajan vitsauksia, joita ruokitaan sosiaalisissa medioissa teennäisillä oman erinomaisuuden mainospuheilla ja jutuilla, joiden taustoja ei ole selvitetty kunnolla ja jotka yleensä perustuvat huhuihin, juoruihin tai muuhun yhtä pätevään kuulopuheeseen tai yksipuoliseen mielipiteeseen. Fake news, sanoisi eräs kuuluisa amerikkalainen.
En kuitenkaan jatka tästä, vaan Halmeen kolumnin syvimmästä ytimestä, johon otsikkonikin jo viittaa. Se valmiiksi saamisen tunne, joka on aiemmin saavutettu tekemällä jotain konkreettista käsillään, on hukkumassa tietoyhteiskunnan loputtomiin keskeneräisten asioiden ja tehtävien virtaan. Onko näin, ettemme anna mahdollisuutta sille, että kun yksi asia on hoidettu loppuun, niin onnittelisimme itseämme, kiittäisimme hyvin tehdystä työstä ja pitäisimme hetken hengähdystauon? Tai vielä paremmin, voisimmeko kenties jo asiaa hoitaessamme havahtua ja nauttia tietoisesti siitä mahdollisuudesta tehdä juuri sitä asiaa sillä hetkellä? Eläisimme siinä hetkessä. Koska niitä uusia, tekemättömiä asioita on aina odottamassa jonoksi asti.
Millaiseksi elämämme menee, jos odotamme jatkuvasti vain jotain muuta? Olen kirjoittanut aiemminkin tästä ”sitten, kun” -ilmiöstä. Halmetta mukaillen ja ajankohtaista naapurilajia esimerkkinä käyttäen, onko se rastille pääseminen se ainoa päämäärä, vai voisimmeko ajatella, että jo matkalla rastille olemme siellä, mikä on päämäärää tärkeämpää, motivoivampaa, kannustavampaa ja hyödyllisempää? Onko tärkeämpää elää elämää silmälaput silmillä tavoitellen nimenomaan päämäärän saavuttamista, vai onko tärkeämpää elää elämää joka päivä, ja elää täysillä sillä matkalla kohti haaveiden mahdollista toteutumista?
Kuten Halme toteaa kolumninsa päätteeksi: ”Suurinta elämisen taitoa osoittaa kyky nauttia siitä kaikesta, mitä meillä on juuri tässä ja nyt. Nimenomaan nyt.”
Maailma ei ole valmis tänään, ei se ole sitä huomenna eikä vielä ensi viikollakaan. Meillä kaikilla on hienoja hetkiä takanamme ja edessämme. Miksi emme pitäisi tätä nimenomaista hetkeä myös tärkeänä ja ikimuistoisena, ja eläisimme tätä hetkeä niinkuin parhaiten voimme ja osaamme elää?
Jos saisimme omaksuttua ajatusmaailman, jonka mukaan jo matkalla olemme perillä, voisi elo olla helpompaa, tietoisempaa ja harkitumpaa. Voisimme nauttia joka hetkestä emmekä tuijottaisi vain jotain yksittäistä hetkeä tai asiaa, johon tähtäämme. Ja ehkä saisimme kukin elettyä enemmän. Elettyä tätä hetkeä. Elettyä nauttien joka sekunnista.
Näihin ajatuksiin, oikein hyvää ja tietoista nauttimista jokaisen kesäpäivään, satoi tai paistoi!
Auli Korhonen
Inspiraation lähde:
Halme, J. 2019. Tyytymätön ihminen on erittäin hyvä asiakas. Yle, työelämä kolumni 25.6.2019, 06:45. Linkki avautuu toisela sivustolla: Saatavilla YLE:n verkkosivuilla. Viitattu 26.6.2019.